Suomi käännyttää Turkin poliittisista syistä vangitsemia kurdeja – Migri ei pidä poliittisena vainona

Maahanmuuttovirasto ei pidä henkilöitä vainon uhreina, vaikka heitä odottaa Turkissa mahdollisesti vuosien vankeustuomio. Turkin asiantuntija kritisoi päätöksiä.

Maahanmuuttovirasto
Serhat ja Demir hakivat Suomesta turvapaikkaa.
Jari Kovalainen

PÄIVITYS 13.2.2019 klo 16:04: Juttuun haastatellun Demir Alpayn kielteinen turvapaikkapäätös kumottiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa 12.2.2019.

Helsinkiläisen lakitoimiston penkeillä istuu kaksi miestä teetä hörppimässä.

Serhat Turan pakeni Suomeen joulukuussa 2015. Demir Alpay elokuussa 2016. Molemmat ovat Turkin kurdeja, ja molempia on pidetty Turkissa vankeudessa poliittisen toiminnan vuoksi. Miesten omien sanojen mukaan heitä on myös pahoinpidelty ja kidutettu kuulustelujen ja vankeuden aikana.

Miehiä odottaa käännytys Turkkiin, missä heitä odottaa mahdollisesti vankeustuomio. He kertovat siitä huolimatta tarinansa nimillään ja kasvoillaan. Toiveena on, että Turkin kurdien ja muiden hallituksen kritisoijien kasvava ahdinko tiedostettaisiin. Toinen syy on, että he eivät enää jaksa miettiä haastattelun mahdollisia seurauksia.

– Olemme käyneet läpi niin paljon vastoinkäymisiä, että tämä ei tunnu sen rinnalla juuri miltään, sanoo Serhat Turan.

Srhat Turan ja Demir Alpay kertovat vastustavansa Turkkiin palaamista niin kauan, kun maa on kuohunnan tilassa.
Serhat Turan ja Demir Alpay kertovat vastustavansa Turkkiin palaamista niin kauan, kun maa on kuohunnan tilassa. Jari Kovalainen

Turan vietti vuoden 2011 vankilassa syytettynä Turkin hallintoa vastaan taistelevaan kurdien työväenpuolue PKK:hon kuulumisesta. Turkki ja EU määrittelevät PKK:n terroristijärjestöksi.

Todisteita esimerkiksi Turanin aseellisesta toiminnasta ei ole esitetty. Turkista hankittujen asiakirjojen, Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksen ja miehen omien sanojen perusteella Turanin rikkomus oli pikemminkin vääränlaisen poliittisen mielipiteen julistaminen. Turan muun muassa vaati yliopistossa koulutusta omalla kurmanzin kielellään, kirjoitti kurdimielisiä artikkeleita lehtiin, sekä osallistui mielenosoituksiin. Niissä hän huusi kannatusta PKK:n perustajalle Abdullah Öcalanille.

Syyttäjä vaati yli kuuden vuoden vankeutta, mutta Turan vapautettiin vuoden tutkintavankeuden jälkeen, kun Turkin hallitus ryhtyi neuvottelemaan PKK:n kanssa rauhasta. Vapautumisensa jälkeen Turan jatkoi aktivismiaan. Vuonna 2014 häntä syytettiin "terroristisen propagandan" levittämisestä, joka lisättiin aiempien syytteiden listaan. Vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen Turkin kurdien elintila alkoi kaventua ja Turan kutsuttiin taas kuulusteluihin. Hän ei jäänyt odottamaan mahdollista pidätystään, vaan otti lennon Suomeen.

demir alpay, serhat turan
Demir Alpay (vasemmalla), pakeni Eurooppaan salakuljettajien avulla.

"Tuomitse Turkin tasavalta, äpärä"

Demir Alpay oli ajamassa 27.11.2015 kotiin moottoripyörällään, kun tuntematon mieskaksikko pysäytti hänet ja vaati kyytiä. Alpay suostui, ja kuskiksi istui toinen miehistä. Kesken matkaa Turkin terrorisminvastainen yksikkö vaati moottoripyörää pysähtymään. Kuski painoikin kaasua, ja pyörä suistui tieltä.

Näin tarina kulki Turkin rikostuomioistuimen oikeudenkäyntipöytäkirjan mukaan. Alpayn mukaan poliisit pysäyttivät moottoripyörän ampumalla, jonka seurauksena yksi miehistä kuoli vammoihinsa. Joka tapauksessa Alpay vietiin terrorisminvastaiseen yksikköön kuulusteluihin, jotka päättyivät siihen, että Alpayta syytettiin PKK:n jäsenyydestä.

Alpay myönsi kuulusteluissa osallistuneensa hallitusta kritisoiviin mielenosoituksiin, joiden aikana hän oli heitellyt poliisia kivillä. Miestä vastaan nostettujen syytteiden todisteina käytettiin hänen vanhoja kurdinationalistisia Facebook-päivityksiään, sekä muistilappua, joka löytyi toisen kyydissä olleen miehen taskusta.

Toiselta Alpayn kanssa vangitulta mieheltä löytyi taskusta muistilappu ja sähköliikkeen käyntikortti. Ilmeisesti miehen oli tarkoitus ostaa liikkeestä sähkökaapelia, mitä pidettiin todisteena pyrkimyksestä valmistaa pommi. Tätä käytettiin todistusaineistona Alpayn syyttämisessä.
Alpayn kanssa vangitulta mieheltä löytyi muistilappu ja sähköliikkeen käyntikortti. Ilmeisesti miehen oli tarkoitus ostaa liikkeestä sähkökaapelia, mitä pidettiin todisteena pyrkimyksestä valmistaa pommi. Tätä käytettiin todistusaineistona Alpayn syyttämisessä.
Alpayta vastaan nostettujen syytteiden todisteina käytettiin hänen kurdimielisiä Facebook-päivityksiään. Niissä hän esimerkiksi poseeraa peshmergajoukkojen edessä, tai Abdullah Öcalanin julisteen kanssa.
Alpayta vastaan nostettujen syytteiden todisteina käytettiin kurdimielisiä Facebook-päivityksiä. Niissä hän esimerkiksi poseeraa peshmergajoukkojen edessä, tai Abdullah Öcalanin julisteen kanssa. Yhteen hän kirjoitti: "Jos sinulla on munaa siihen, tuomise Turkin tasavalta, äpärä".

Alpay vapautettiin kolmen kuukauden tutkintavankeuden jälkeen. Miehen mukaan hänen passinsa mitätöitiin ja hänet asetettiin maastapoistumiskieltoon. Alpay poistui Turkista salakuljettajien avulla Eurooppaan.

Turkin kurdien tapaan Alpay ja Turan tukevat PKK:ta, mutta kieltävät kuuluvansa järjestöön. Miehet ovat sen sijaan kurdien asiaa ajavan HDP-puolueen jäseniä, jonka kansanedustajista 11 istuu vankilassa. Turvapaikanhakijoiden tapaan heitäkin syytetään terroristisesta toiminnasta. Turkin hallitus niputtaa kurdiaktivistit, poliitikot ja PKK:n yhteen joukkoon Isiksen ja muiden terroristien kanssa, turvapaikanhakijat sanovat.

– Ketä tahansa, joka vastustaa nykyhallitusta, syytetään samalla lailla. Oli hän toimittaja, sissi, tai puolueessa, häntä syytetään terroristijärjestöön kuulumisesta, Turan sanoo.

– Jaat kurdilipun kuvia Facebookissa, mikä tahansa kurdiasiaan viittava riittää todisteeksi, sanoo Alpay.

Lue lisää Turkin vainoista täältä.

Onko tämä poliittista vainoa, Maahanmuuttovirasto?

Poliittinen vaino on peruste (siirryt toiseen palveluun) kansainvälisen suojelun saamiseen. Ulkomaalaislain (siirryt toiseen palveluun) mukaan vainoa on esimerkiksi kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen.

Maahanmuuttovirasto tosiasioina sitä, että Alpay ja Turan oli vangittu syytettynä "terroristijärjestön jäsenyydestä" ja "terroristisen propagandan levittämisestä". Siitä huolimatta Maahanmuuttovirasto ei pitänyt kohtelua "laadultaan sellaisena, että se voitaisiin katsoa ulkomaalaislain mukaisesti vainoksi".

– Sen minäkin haluaisin tietää, miksi ei, Serhat Turan miettii.

Maahanmuuttoviraston mielestä Turan ja Alpay eivät olleet "profiloituneet" Turkin hallinnon silmissä henkilöiksi, joihin kohdistuisi palatessa vakavia oikeudenloukkauksia. Tästä pidettiin osoituksena sitä, että miehet oli päästetty tutkintavankeudestaan lopulta vapaiksi. Turanin kohdalla perusteluna oli lisäksi se, että hän oli jopa onnistunut matkustamaan Turkista oman passinsa avulla. Turan oli kuitenkin hakenut passinsa kesäkuussa 2015, kun hänen pidätysmääräyksensä on annettu heinäkuussa.

– Kyllähän siitä sen johtopäätöksen voi tehdä, että näyttöä ei ole. Eihän valtio, jossa on tiukempi käytäntö, laske sellaista (terrorismista epäiltyä) henkilöä vapaaksi. Se osoittaa, että toimintaprofiili ei ole sellaista, että he ensimmäisenä viranomaisia kiinnostaisivat, jos palaavat, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

Repo tosin myöntää, ettei ole täysin perillä Turkin lainsäädännöstä.

– En tiedä, onko siellä kriminalisoitu pelkästään se, että kuuluu PKK:hon tai vastaavaan, Repo toteaa.

PKK:n kaltaiseen järjestöön kuulumisesta voi Turkin lain mukaan (siirryt toiseen palveluun)saada 5–10 vuoden vankeusrangaistuksen. Molempien turvapaikanhakijoiden syytteet ovat vapautumisesta huolimatta voimassa, eli heitä odottaa Turkissa mahdollisesti vuosien vankeustuomio.

Repon mukaan se ei kuitenkaan varmuudella tarkoita, että kaikki syytteen saaneet pistettäisiin vankilaan.

– Turkissa on miljoonia kurdeja. Mikä on se käytäntö? Vaikka tuollainen kriminalisointi on, niin eihän heillä ole kykyä puuttua kaikkien toimintaan, vaan ainoastaan korkean profiilin toimijoihin, Repo vastaa.

Jos 28 tuhannelle tehdään turvapaikkapäätös, niin varmasti siellä on virheitä.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo

Maahanmuuttovirasto pohjaa päätöksensä maatietoon, eli hankkimaansa tietoon lähtömaan tämänhetkisestä tilanteesta. Turvapaikkapäätöksissä todetaankin, että "johtavassa tai merkittävässä asemassa" olevat kurdit tai vasemmistopuolueiden jäsenet voivat joutua maassa jopa vainon kohteeksi. Lähteenä käytetty Iso-Britannian sisäministeriön raportti on vuodelta 2013.

Miksi päätöksessä käytetty maatieto pohjaa näin vanhaan lähteeseen?

– Siinä sitten arvioidaan, että tilanne ei ole siltä osin muuttunut olennaisesti. Maatietoyksikkömme tutkija osaisi vastata tähän paremmin, Repo sanoo.

Maahanmuuttoviraston päätöksissä ei kommentoida turvapaikanhakijoiden syytteiden todenperäisyyttä tai kohtuullisuutta. Repo toteaa, että tämän suhteen päätöksissä olisi parantamisen varaa.

– Itse jos kirjoittaisin päätöstä, arvioisin sitä, minkä tyyppinen on syytteesseen saattaminen, rankaisukäytöntö ja muuta.

Kurdien lakimiehen Ville Punton mukaan Maahanmuuttovirasto ei missään vaiheessa selvittänyt tai edes käännättänyt turvapaikanhakijoiden Turkista toimittamien asiakirjojen sisältöä. Sen myötä Maahanmuuttovirasto ei ole voinut arvioida, millaisista teoista miehiä Turkissa syytetään ja millä pohjalla syytteet makaavat.

Voiko syytteiden tarkastelematta jäämiseen olla syynä se, että tapaukseen ei olla perehdytty tarpeeksi? Että ollaan resurssipulan vuoksi oltu huolimattomia?

– Onhan se fakta, että jos 28 tuhannelle tehdään turvapaikkapäätös, niin varmasti siellä on virheitä. Sen takia meillä on oikeussuoja, eli tuomarit tutkii päätöksen. Jos on mokattu, ja hutiloitu päätös menee hallintotuomioistuimen läpi, niin voidaan sanoa, että tuomarit hutiloi.

Päätös meni hallintotuomioistuimen läpi, joten turvapaikanhakijoiden viimeinen toive on korkein hallinto-oikeus. Heillä ei vielä ole tietoa, ottaako KHO heidän hakemuksensa käsittelyyn.

Tutkijat: Maahanmuuttoviraston päätös ei ole johdonmukainen

Yle kysyi turvapaikanhakijoiden tapauksesta kommenttia Turkkiin erikoistuneilta tutkijoilta: Helsingin yliopiston Johanna Vuorelmalta, sekä Ulkopoliittisen instituutin vanhemmalta tutkijalta Toni Alarannalta.

Etenkin Maahanmuuttoviraston osin vanhentunut maatieto herättää ihmetystä.

– Mielestäni väite, että vain korkean profiilin kurdiaktivisteja ahdistellaan, ei pidä ainakaan tällä hetkellä paikkaansa. Ketä tahansa HDP:hen kuuluvaa, jonkinlaista poliittista toimintaa/kaakkois-Turkista raportointia harjoittavaa, voidaan ahdistella, sanoo Alaranta.

– Se ei yhtään heijasta nykyhetkeä. Erityisesti vuoden 2015 vaalit, saman vuoden aselevon raukeaminen ja viime vuoden vallankaappausyritys ovat muuttaneet tilanteen merkittävästi. En voi suoraan sanottuna pitää tuota Maahanmuuttoviraston päätöstä uskottavana, jos siinä todella käytetään neljän vuoden takaista raporttia lähteenä, sanoo Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.

Vapauteen pääsy ei ole vuorenvarma osoitus siitä, että suojelulle ei olisi enää tarvetta. Vuorelman mukaan pääsy tutkintavankeudesta vapauteen on Turkissa normaalia, vaikka henkilöä syytettäisiinkin terroristijärjestön jäsenyydestä. Esimerkiksi huhtikuussa näin tehtiin erään HDP-puolueen kansanedustajan (siirryt toiseen palveluun) kohdalla.

– Maahanmuuttoviraston päätös ei ole johdonmukainen. Turkissa tapahtuu paljonkin sitä, että henkilöt päästetään vapaalle, ja saavat sitten sen jälkeen 20-25 vuoden tuomion. Se (vapautuminen) ei ole merkki siitä, kuinka kovan tuomion on saamassa, tai että heitä vastaan olisi paljon todistusaineistoa, Vuorelma sanoo.

Esimerkkinä oikeuslaitoksen arvaamattomuudesta käy sekin, että vuosi sitten Turkki vapautti vankiloistaan lähes 40 000 vankia vain siksi, että saataisiin tilaa vallankaappausyrityksen jälkeisissä puhdistuksissa vangituille.

– Eli vaikka olisi syyte, ja tuomittu vankilaan, niin niissäkin tilanteissa voidaan tietyissä olosuhteissa päästää mittavakin määrä ihmisiä vapaaksi. Se on kaikki hyvin sattumanvaraista.

Turvapaikkaa hakenut Serhat Turan ei usko, että ongelmana olisi Maahanmuuttoviraston tietämättömyys.

– Uskon, että Maahanmuuttovirastolla on selkeä kuva siitä, mitä Turkissa tapahtuu, muttei halua huomioida sitä päätöksissään.

Päivitys 11.12.2017 klo 14:11: Korkein hallinto-oikeus keskeytti jutun turvapaikanhakijoiden maastapoiston. Lue uutinen aiheesta täältä.

Täsmennys 26.6.2017 klo 14:43: Jutussa oli sitaatti, jolle ei oltu nimetty lähdettä. Viimeisen osan ensimmäinen sitaatti on Peräisin Toni Alarannalta, eikä Johanna Vuorelmalta, kuten jutusta aiemmin saattoi päätellä.

Korjaus: 26.6.2017 klo 14:51: Jutussa todettiin, että Migrin mielestä miehet eivät olleet profiloituneet henkilöiksi, joihin kohdistuisi palatessa vakavia kunnianloukkauksia. Korjattu "kunnianloukkauksia" muotoon "oikeudenloukkauksia".

Lähteet: Haastateltujen turvapaikkapäätökset, hallinto-oikeuden päätökset, Turkin rikostuomioistuimen oikeudenkäyntipöytäkirjat, Turkin viranomaisten kuulustelupöytäkirjat, Serhat Turanista annettu pidätysmääräys, tutkija Johanna Vuorelman haastattelu.