1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vaasa

Kansalaisaloite Vaasan päivystyssairaalasta kuumensi eduskuntaa: "Eivät kaikki ymmärrä savon murrettakaan"

Vajaat 70 000 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen sen puolesta, että Vaasassa jatkuisi laaja päivystys.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Vaasan keskussairaalan kohtalo puhutti torstai-iltana eduskuntaa. Hallitus on esittänyt laajaa päivystysvastuuta 12 sairaalalle. Vaasan keskussairaala ei ole niiden joukossa.

Eduskunnassa äänessä olivat etenkin Vaasan seudun ja RKP:n kansanedustajat.

– Seinäjoella järjestetään yhä palveluja, mutta Pohjanmaalla on ihmisiä, jotka kaikki eivät pärjää suomeksi. Voi olla vaikeaa löytää tarpeeksi hoitajia, jotka osaavat ruotsia, sanoi Peter Östman (kd.).   

Presidentti Sauli Niinistö on sanonut lakia vahvistaessaan, että laaja päivystys Vaasan keskussairaalassa voidaan lopettaa vain, jos varmistutaan, että ruotsinkielisten asema turvataan.

– Mitä tälle asialle kuuluu nyt? kysyi RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä ihmetteli kansalaisaloitetta ja siitä käytyä keskustelua.

– Miksi puhutaan vain Vaasasta. Esimerkiksi Kotka, Kouvola ja Mikkeli jäävät ilmaan laajan päivystyksen sairaalaa, vaikka asukkaita on enemmän kuin Vaasassa, ainakin Kouvolassa.

– Eikö Suomessa juuri siksi opiskella laajasti ruotsia, että palvelut pystytään antamaan palveluja sekä suomeksi että ruotsiksi. Ei kaikkialla ymmärretä savon murrettakaan, Mäkelä jatkoi.

"Päivystys ei ole lähtemässä"

RKP:n kansanedustajat ihmettelivät hallituksen perusteluja.

– Oliko ainoa este se, että hallitus oli jo etukäteen päättänyt, että päivystyssairaaloita tuli 12? kysyi Veronica Rehn-Kivi (rkp).

– Tätä päätöstä ei ole haluttu perustella millään tavalla, vaikka THL ja Sitra ovat sitä mieltä, että Vaasassa pitäisi olla päivystys. Saisimmeko tässä keskustelussa perusteluja tälle, totesi RKP:n Anders Adlercreutz.

Keskustan Antti Kurvinen totesi, että pelkoa ja huolta on paljon.

– Voidaanko vielä kerran käydä läpi sen, että päivystys ei ole lähtemässä Vaasan keskussairaalasta. Tämä keskustelu on taas repimässä aluetta ja aiheuttamassa kahtiajakoa Vaasan ja Seinäjoen alueella.

Joakim Strand (rkp.) huomautti, että Vaasassa on neljä kertaa enemmän ihmisiä neliökilometria kohden kuin Seinäjoella. Maria Tolppanen (sd.) puolestaan ihmetteli, miksi Vaasan keskussairaalaa ajetaan  alas.

– Jos Vaasan keskussairaalassa ei ole muuta kuin luomenpoistoa, niin ei sinne kirurgeja saada. Myös suomenkieliset tarvitsevat Vaasan sairaalaa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan päivystystä ei ole lopetettu Vaasassa.

– Vaasassa on yhä monenlaista laajaa päivystystä. Aika harvoissa tapauksissa pitää lähteä muualle hakemaan kiireellistä apua. En ole koskaan väittänyt, että Vaasan keskussairaala jäisi entisellään. Yksikään sairaala ei jää sote-uudistuksessa entiselleen.

Rehula totesi, että Vaasassa synnytetään jatkossakin. Hän totesi, että ”potilasturvallisuudessa ei ole ongelmaa, eikä laki ei estä Vaasan sairaalaa kehittymästä”.

Juttua korjattu 2.6. klo 11:17: Joakim Strand puhui  Vaasan ja Seinäjoen asukastiheydestä, ei asukasluvusta.