Syke varoittaa poikkeuksellisen suuresta sinileväriskistä Suomenlahdella

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Suomenlahden vesi on tällä hetkellä poikkeuksellisen ravinteikasta.

levät
Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta 2016.
Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta 2016.Rajavartiolaitos

Suomen ympäristökeskuksen mukaan laajojen sinileväkukintojen riski on Suomenlahdella tänä kesänä aiempia vuosia suurempi.

Suuri leväriski johtuu siitä, että Suomenlahden vedessä on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon ravinteita.

Syken erikoistutkijan Mika Raateojan mukaan vastaavanlaisia tilanteita tulee noin kerran kymmenessä vuodessa.

– Näiden vuosien aikana, kun Syke näitä ennusteita on tehnyt, niin kyllä tämä ihan sinne huippuun menee, Raateoja kuvailee kesän riskiennustetta.

Tuulet työntäneet ravinteita

Syken tviittaamasta kartasta selviää, millä merialueilla riski on suuri ja missä riski on vähäisempi. Vähäisin riski on Selkämeren pohjoisosassa, Perämerellä ja aivan Suomenlahden itäisimmässä osassa.

– Vedessä on tällä hetkellä niin paljon fosforia, jota sinilevät käyttävät kasvuunsa, että sen perusteella voidaan ennustaa kova kasvupotentiaali, Raateoja selittää.

Syitä ravinnetilanteeseen on Syken mukaan useita. Tiivistetysti: viime vuoden lopulla kovien idänpuoleisten tuulien vuoksi Itämereltä Suomenlahdelle virtasi paljon ravinnepitoista vettä, jota levät tarvitsevat. Lisäksi vuonna 2014 ja 2016 Pohjanmereltä saapuneet suolapulssit olivat jo valmiiksi siirtäneet edellään vanhaa fosforipitoista vettä Suomenlahden suulle.

Sinileväkukinnot riippuvat säästä

Raateoja korostaa, että levän riskiennuste vaatii toteutuakseen lämmintä vettä ja hyviä kelejä. Tuulisella säällä pintalauttoja ei pääse muodostumaan.

Jos säät ovat kohdallaan, niin kukintoja tulee paljon

Mika Raateoja

– Riskit ovat olemassa. Jos säät ovat kohdallaan, niin kukintoja tulee paljon, Raateoja ennustaa.

Raateojan mukaan jonkinlaisia kukintoja on odotettavissa varmasti, mutta niiden ajankohta riippuu säästä.

– Mitä lämpimämpää merivesi on, sitä tehokkaammin sinilevä kasvaa.