Analyysi: Euroopan alkukesässä leijuu suloinen momentum

EU toivoo nousukauden liukastavan jäsenvaltiot notkeiksi uusille vallansiirroille Brysseliin, kirjoittaa taloustoimittaja Janne Toivonen.

talous
EU -liput liehuvat keskuspankin edustalla Frankfurtissa.
Ronald Wittek / EPA

BRYSSEL Jokainen haluaa olla tarpeellinen. Niin myös EU.

Unioni ei ole pitkään aikaan ollut tarpeellinen oikein kenellekään. Britit päättivät ottaa hatkat, laajentumissamppanjat on Kroatiaa lukuun ottamatta poistettu jäistä odottamaan aikaa parempaa ja pakolaiskriisissä jäsenmaat nostivat omin päin aitoja ja palauttivat passintarkastuksia kulkematta Brysselin-pöytien kautta.

Mutta nyt ilmassa leijuu suloinen momentum. Torstaina George Sorosin tähdittämässä Brysselin talousfoorumissa sisäilma oli sanoista_ tienristeys_ ja momentum yhtä sakea kuin tupakansavusta vuonna 1985, kun Jacques Delors ja kumppanit viimeistelivät EU:hun ja yhteisiin sisämarkkinoihin johtanutta valkoista kirjaansa.

Lyhyesti sanoen: kroonisissa itsetunto-ongelmissa rypevä EU saattaa taas uskoa itseensä.

– Ainutlaatuinen ikkuna on avoinna. Emme saa jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, riemuitsi Ranskan keskuspankin pääjohtaja Francois Villeroy de Galhau.

– Askelia eteenpäin pitää ottaa silloin, kun yhteinen kakku kasvaa, säesti komission talousosaston johtaja Marco Buti.

Syitä momentum-uskoon on kaksi: talouskasvun kiihtyminen ja populistien saamat pakit vaaleissa. Johtopäätös on lopulta yksinkertainen: jos ajat todella ovat positiivisemmat, EU:takaan ei nähdä peikkona.

*EU haluaa käyttää momentumin *talousyhteistyön syventämiseen.

Komissio julkisti keskiviikkona asiaa koskevan vision. Se on jatke vuoden 2015 "viiden johtajan raportille", jossa EU-johtajat Jean-Claude Junckerin johdolla julistivat että talous- ja rahaliitto täydennetään vuoteen 2025 mennessä.

Täydentäminen tarkoittaisi useita asioita: yhteistä talouspolitiikkaa, yhteistä EU-velkaa, yhteisiä investointeja, yhteistä talletussuojaa ja yhteistä valtiovarainministeriä. Eurokriisin paljastamalta haavoittuvuudelta pitää suojautua ja sijoitusraha saada liukkaammin liikkeelle luomaan lisää talouskasvua. Samalla EU haluaa saksia kriisivuosina rajusti kasvanutta velkakakkua eli kiristää julkisen talouden menoja entisestään.

Ja tässä tullaan vaikeuksiin, EU:n ytimeen.

Jäsenmaiden taloudet ovat erilaisia ja kynnyskysymys on jälleen, haluavatko maat luovuttaa valtaa Euroopalle. Moni kansalainen kysyy, pelastetaanko yksityisten riskipankkien toilailut jatkossakin verorahalla samalla kun julkista taloutta kiristetään kiristämisen perään. Komissio puhuu löyhästi sosiaalisten vaikutusten huomioon ottamisesta, mutta konkretia on vähäistä.

Luottamusta ei lisää se, että EU ei anna vaihtoehtoja.

Viisi johtajaa ja komissio antavat yhden mallin, joka perustuu uusiin EU-toimielimiin ja suoraviivaiseen talouskasvuun – samalla kun tieteilijät varoittavat, että kulutusta pitäisi ilmastonmuutoksen edetessä leikata nopeasti. Talousunionin muovaajat eivät papereissa pohdi sanallakaan vaihtoehtoja sen varalle, ettei kaikki jatkukaan kuten on totuttu.

Pakettia aletaan seuraavaksi pureksia jäsenmaissa, ja sitten odotellaan Saksan syyskuisia liittopäivävaaleja. Jos liittokansleri Angela Merkel tai joku muu eurojohtajuuteen kykenevä kandidaatti nappaa vaalivoiton, jo syksyllä jyrähtää. Saksa ja Emmanuel Macronin Ranska käärivät hihat ja alkavat näyttää suuntaa EU:lle.

Saksa ja Ranska tietävät, että niilläkin on momentum kahmaista lisää valtaa itselleen. Britannia tekee asumuseroa ja Italia kamppailee pankkiensa kanssa.

Saksa on kaksijakoisessa tilanteessa. Siltä odotetaan toimia, mutta penninvenyttäjämaa saa ihottumaa jo pelkästä ajatuksesta, että sen pitäisi hypätä tiiviisti samaan paattiin löperötalouksien kanssa.

Samalla Saksan täytyy välttää ylimielisyyttä, olla rakentava ja yrittää johtaa euroalue voittoon Etelä-Eurooppaa pahiten murjoneesta eurokriisistä. Siinä tarvitaan muutakin kuin kuria ja kieltosanoja.

Mitä tässä paletissa haluaa Suomi? Ei ainkaan muutosta. Hallitusohjelman mukaisesti Suomi haluaa EU:n pysyvän nykytilassa eikä menevän juuri tuumaakaan eteenpäin, mikä lieneekin nykyisessä hallituskokoonpanossa ainoa mahdollisuus.

Nykyisellään "Suomen EU-politiikka perustuu lähes yksinomaan unionin aloitteisiin reagoimiseen", professorit Tapio Raunio ja Juho Saari toteavat uutuuskirjassa Reunalla vai ytimessä?, joka tiivistää yksiin kansiin Suomen EU-jäsenyyden ensimmäiset kaksi vuosikymmentä.

Suomi keskittyy työllisyyteen, yrittäjyyteen, biotalouteen ja talouskuriin. Niistä erityisesti jälkimmäinen miellyttää myös EU:ta. Mutta pian Suomenkin on alettava hieroa tuoretta kantaansa eurotalouden yhtenäistämiseen.

Komissio ja euroeliitti ovat momentumin kanssa tosissaan.