Vuoden opiskelija karisti ujoutensa amiksessa: "Tällaista kasvutarinaa ei opettaja pääse usein todistamaan"

Hiljainen takapenkin tyttö asteli luokkaan kolme vuotta sitten katse varpaissa ja ääni kadoksissa. Tänään häntä ei pidättele mikään.

opiskelijat
Emma Hallikainen
Päivi Meritähti / Yle

Kolme vuotta sitten Emma Hallikainen oli ujo heppatyttö, joka viihtyi muun perheen tavoin hyvin tallilla. Isän ravihevoset olivat saaneet lähes koko sisarusparven haaveilemaan urasta hevosten kanssa. 16-vuotias Emma tunsi kuitenkin sisimmässään, että hänen tiensä olisi toinen.

Se tie kulki kavioiden kopseesta korkokenkien kopinaan ja hevostallilta näytöslavoille. Kolme vuotta myöhemmin opettaja kuvailee porilaistytön kasvutarinaa poikkeukselliseksi.

– Harvoin näkee opiskelijan kasvavan näin paljon. Emma oli tullessaan arka opiskelija, mutta viimeisen vuoden aikana olen joutunut miettimään, mitä enää pystyn hänelle opettamaan. Tällaistä kasvutarinaa ei opettaja pääse usein todistamaan, Konsta Ojanen kertoo.

Itsevarmuutta myyntipuhekilpailusta

Tänään Emma Hallikainen valmistui asiakaspalvelun ja myynnin merkonomiksi Länsirannikon Koulutus Oy WinNovasta. Vuoden opiskelijaksi valittu nuori nainen on itsekin häkeltynyt saavutuksistaan.

– Olin oikeasti tosi ujo tyttö, enkä halunnut osallistua mihinkään sellaiseen, jossa pitää olla esillä. Minulla oli kuitenkin niin kova palo päästä kaupalliselle alalle, että oli pakko luottaa itseeni ja tulla ulos mukavuusalueelta.

Käännekohta tuli viimeisen opiskeluvuoden aikana. Emma Hallikainen arvelee, että ehkä pienestä tytöstä kasvoi silloin nuori nainen.

Kun timantti on olemassa, tarvitsee enää hioa

Konsta Ojanen

Konsta Ojanen uskoo, että silloin tämä nuori nainen ymmärsi oikeasti osaavansa. Hän oli omaksunut kahden vuoden aikana saamiaan oppeja hiljaisesti sisäistäen. Niiden pohjalta hän uskalsi yrittää.

Opettaja muistelee, että syksyllä kauppakeskuksen lavalla järjestetyn myyntipuhekilpailun jälkeen itsevarmuus paistoi jo kasvoilla. Emma Hallikainen iloitsi ääneen, että tämän jälkeen hän pystyy mihin tahansa.

– Hän tuli ulos kuorestaan. Kun padot murtuivat, ei mikään ollut hänen tiellään. Opettajan kannalta voin vain sanoa, että loppu oli helppoa. Kun timantti on olemassa, tarvitsee enää hioa, Ojanen toteaa.

Erilainen alku uudessa koulussa

Epävarmuudesta ei ole enää tietoakaan. Keväällä Emma Hallikainen sai pronssia Taitaja-kilpailuissa. Siellä hän juonsi itse suunnittelemansa muotinäytöksen englanniksi satojen silmäparien edessä. Nyt hänellä on työpaikka myyntiedustajana.

Mielessä siintää jo oma yritys. Sitä ennen tuore merkonomi aikoo hankkia itselleen vankemman koulutuspohjan. Jos ammattikorkeakoulun ovet aukeavat syksyllä, ei siellä enää nähdä ujoa heppatyttöä.

Siellä nähdään nainen, joka uskoo itseensä.