Valmistuville hyviä uutisia – Hyytävä sää väistyy lauantaiksi Lounais- ja Etelä-Suomesta

Idässä ja pohjoisessa puolestaan saadaan koulujen päättäjäispäivänä sadekuuroja. Sunnuntainvastainen yö on koko maassa kylmä.

sää
Koivun oksa hiirenkorvilla auringonpaisteessa.
Ismo Pekkarinen / AOP

Koulujen päättäjäisiä juhlitaan lauantaina vaihtelevassa säässä.

Perjantai on ollut koko maassa kylmä. Etelässä ollaan jääty alle kymmeneen ja pohjoisessa alle viiteen asteeseen.

– Puuskainen pohjoistuuli on vielä tehnyt ilmasta huomattavasti kylmemmän tuntuisen, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Lauantaina pohjoistuuli jatkaa puhaltamista Pohjois- ja Itä-Suomessa, mutta tuuli on kuitenkin perjantaihin nähden tyynempi. Myös sade-, räntä- ja vesikuurot ovat mahdollisia idässä ja pohjoisessa.

Sääkartta
Yle

Vaasasta Porvooseen ulottuvan alueen eteläpuolella on lämpimämpää. Aurinko voi näyttäytyä Etelä- ja Lounais-Suomessa. Lounais-Suomessa on lauantaina lämpimintä, lämpötila voi kohota 16 asteeseen. Etelässä jäädään vajaaseen 15 asteeseen.

Lämpötilakarttoja
Yle

Sunnuntainvastainen yö on kylmä.

– Etelää myöten voi olla hallaa tai jopa yöpakkasia, kertoo Huutonen.

Huutosen mukaan perjantain jälkeen sää alkaa lämmetä päivä päivältä.

– Tänään perjantaina on ollut kylmin hetki ja tästä on suunta vain ylöspäin. Pikkuhiljaa kylmä ilmamassa liikkuu pois Suomen yltä.