Koe uusi yle.fi

Irlanti saa uuden pääministerin – maahanmuuttajataustainen homoseksuaali

Irlannin historian nuorimmalla pääministerillä on jo runsaasti ministerikokemusta.

Irlanti
Leo Varadkar
Irlannin pääministeri Leo Varadkar.Aidan Crawley / AOP

Irlantia hallitseva keskusta-oikeistolainen Fine Gael -puolue on valinnut itselleen uuden puheenjohtajan. Hän on 38-vuotias Leo Varadkar. Hän nousee puolueen puheenjohtajuuden myötä myös maan pääministeriksi.

Varadkarista tulee maan historian nuorin pääministeri. Hänet nimitettäneen pääministeriksi 13. kesäkuuta, kertoo Independent-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Hän on samalla myös maan historian ensimmäinen avoimesti homoseksuaali pääministeri.

Nuoresta iästään huolimatta Varadkar on toiminut useissa eri ministerintehtävissä jo vuodesta 2011 lähtien. Viimeksi hän on toiminut Irlannin sosiaaliministerinä.

Varadkar voitti vaalikollegion äänestyksessä ylivoimaisesti vastaehdokkaansa, ministerikollegansa Simon Covenayn.

Varadkarin isä muutti 1960-luvulla Irlantiin Intiasta.

Lähde: AFP

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus

Työnantajien on edelleen tarjottava ilmainen ehkäisy työntekijöilleen

Trumpin yritys tuhota Obamacaren vaatimus torpattiin oikeudessa

Paul Manafort

Manafort pääsi kotiarestistaan valvottuun vapauteen

Itävalta

Itävallassa äärioikeisto nousee hallitukseen

Facebook

Facebook puolustautuu sosiaalisen median kritiikkiä vastaan: "Aktiivinen somen käyttö parantaa ihmisten hyvinvointia"