YK: Jemenissä päivittäin tuhansia uusia koleratapauksia

Sisällissota haittaa sairastuneiden hoitamista.

Ulkomaat
Jemenin pääkaupungissa Sanaassa on koleratapusten määrän kasvaessa lisätty pisteitä, joista saa puhdasta juomavettä.
Jemenin pääkaupungissa Sanaassa on koleratapusten määrän kasvaessa lisätty pisteitä, joista saa puhdasta juomavettä. Yahya Arhab / EPA

Koleraepidemia koettelee Arabian niemimaan kärjessä sijaitsevaa Jemeniä. YK:n lastenjärjestö UNICEF arvioi, että Jemenissä ilmaantuu 3000–5000 uutta koleratapausta joka päivä.

UNICEFin Lähi-idän koordinaattori Geert Cappelaeren mukaan viime kuussa havaittiin 70 000 koleratapausta. Niitä oli lähes kaikkialla Jemenissä.

Cappelaere arvioi, että määrä saattaa tuplaantua kahden viikon ajanjaksoissa satoihin tuhansiin ellei maahan saada apua. Samalla vaara taudin leviämisestä maan rajojen ulkopuolelle kasvaa koko ajan.

Jemenissä on ollut sisällissota yli kaksi vuotta. Sotaisuuksissa on kuollut yli 10 000 ihmistä, ja kolme miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Cappelaeren mukaan sotaisuudet haittaavat koleraepidemian hoitamista. Monilla potilailla ei ole varaa matkustaa ilmaisille hoitoklinikoille.

Lähteet: AP