Koe uusi yle.fi

Jättimäinen elämyskeskus suunnitteilla Turun ratapiha-alueelle – taustalla Koivu, Kodisoja ja Paananen

Turun ratapiha-alueelle suunnitellaan 480 miljoonan euron elämys- ja tapahtumakeskusta. Sen keskiössä olisi 10 000 katsojan areena urheilutapahtumia ja konsertteja varten.

Tapahtumahallit ja -areenat
Havainnekuva Turun ratapihan alueelle suunnitellusta tapahtuma- ja elämyskeskuksesta.
Havainnekuva Turun ratapihan alueelle suunnitellusta tapahtuma- ja elämyskeskuksesta.Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners

Turku saa kansainvälisesti merkittävän elämys- ja tapahtumakeskuksen ratapiha-alueelle 2020-luvulla, jos hankkeen esiselvityksen laatineen työryhmän suunnitelmat toteutuvat.

Suunnitteilla on perhematkailuun suunnattu elämyskeskus sekä uusi, noin 10 000 katsomopaikan monitoimiareena. Areena olisi erityisesti jääurheilun tarpeisiin, mutta sillä järjestettäisiin myös konsertteja ja muita suuria yleisötapahtumia. Lisäksi alueelle aiotaan rakentaa tornihotelli matkailun tarpeisiin.

Hankkeen taustalla ovat Supercell-kaksikko Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja sekä Saku Koivu.

– Haluamme olla monipuolisesti mukana kehittämässä Turkua liike-elämän, kaupan, asumisen, kulttuurin ja matkailun vetovoimaisena keskittymänä. Turku Ratapiha -hanke antaa erinomaisen mahdollisuuden kotikaupunkimme kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, toteaa sijoittajakolmikko tiedotteessaan.

Turussa avautuu mahdollisuus ottaa isoja askeleita jääkiekon ja muun urheilun kehittämiseksi.

Saku Koivu, Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja

Lisäksi hankkeen esiselvitysryhmässä ovat olleet Timo Everi ja hankejohtaja Ilkka Kilpimaa. Esiselvitys on tehty tiiviissä yhteistyössä VR Groupin kanssa, joka on käynnistänyt hankkeen.

Monitoimihallista on tarkoitus tulla HC TPS:n uusi kotiluola.

– Toteutuessaan tämä hanke luo myös HC TPS:n toiminnalle maailmanluokan puitteet, ja erinomaiset edellytykset kehittyä Euroopan huippuseuraksi, jonka toimintaympäristöstä haetaan oppia läheltä ja kaukaa. Turussa avautuu mahdollisuus ottaa isoja askeleita jääkiekon ja muun urheilun kehittämiseksi, jatkaa kolmikko.

Hankesuunnitelman mukaan Turun ratapiha-alueen rakentaminen on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahalla. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 480 miljoonaa euroa. Vuotuinen kävijätavoite on noin viisi miljoonaa kävijää.

Kaupunkikeskusta laajenee uudella kaupunginosalla

Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randellin mukaan ratapiha-alueen hanke istuu hyvin kaupungin tulevaisuusvisioihin ja laajentaa keskustaa yhdessä Logomon alueen kanssa. Alueelle muotoutuu kilpailukykyinen kokonaisuus erilaisten tapahtumien järjestämiseen Turkuhalliin ja Logomoon yhdistettynä. Samalla parannetaan entisestään turkulaisten liikuntapaikkaolosuhteita.

Havainnekuva Turun ratapihan alueelle suunnitellusta tapahtuma- ja elämyskeskuksesta.
Havainnekuva Turun ratapihan alueelle suunnitellusta tapahtuma- ja elämyskeskuksesta.Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners

– Ratapiha on edelleen Turun keskeisin, osin hyödyntämätön ns. brown field -alue. Turusta puuttuu kansainvälisessä mittakaavassa houkutteleva, erilaisten tapahtumien ja ympärivuotisen perhematkailun keskittymä. Logomo on rakentanut loistavasti Turusta tapahtumien kaupunkia, nyt tätä kehitystyötä on syytä jatkaa eteenpäin, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Turku Ratapiha -hankkeen esiselvitys toimii kehityssuunnitelmana, joka käynnistää konkreettisen keskustelun eri osapuolien kanssa hankkeen toteuttamisesta. Kaupunkikeskustan laajeneminen Turun ratapiha-alueelle synnyttää myös uuden noin 1 000 asukkaan kaupunginosan.

– Alue on nyt suurilta osin vapautunut VR Groupin omasta käytöstä ja kaupungin kanssa on tutkittu erilaisia vaihtoehtoja ratapiha-alueen kehittämiseksi. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että nyt on löydetty toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutuskelpoinen ratkaisu, joka samalla tukeutuu vahvasti Turun kaupungin visioihin kaupungin kehittämiseksi, sanoo VR Groupin kiinteistöjohtaja Ari Mäkinen tiedotteessa.

Rakentaminen alkaisi vuonna 2020

Hankkeen työllisyys- ja verovaikutus olisi merkittävä: esiselvityksessä tehtyjen arvioiden mukaan rakennusaikainen tulo kaupungille olisi 17,6 milj. euroa, ja sen työllistävä vaikutus 2 600 henkilötyövuotta.

Toiminnan aikainen vuosittainen verotulo kaupungille olisi noin 4,8 milj. euroa, ja sen arvioidaan tuovan noin 790 työpaikkaa.

Hankkeen esiselvitys ja suunnitelma esiteltiin maanantaina Turun kaupunginhallitukselle ennen sen julkistamista.

Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on käydä tarvittavat neuvottelut ja sopia alueen maankäytön ehdoista, kaavoituksen käynnistämisestä ja kaupungin roolista hankkeessa muilta osin.

Maa-alueen omistaa VR Group ja suunnitelman mukaisesti rakentaminen alueella voisi alkaa vuonna 2020.

Otsikkoa tarkennettu klo 15.57.