MM-kultaa voittaneiden Minettien kapteeni Ella Ratilainen: "Yksilönä en olisi näin hyvä urheilija"

Kun joukkuevoimistelun MM-kultaa voittanutta Minetit-joukkuetta juhlitaan tänään keskiviikkona Särkänniemessä, kapteeni Ella Ratilainen heittäytyy esiintymiseen täysillä.

joukkuevoimistelu
Ella Ratilainen
Ella Ratilainen sai viime viikonloppuna valkolakin Sammon urheilulukiosta. Kesäloman ensimmäisenä päivänä Ella oli jo aamulla harjoituksissa kotihallissaan Tesomalla. Jussi Mansikka / Yle

Ella Ratilainen muistaa, kuinka hän pienenä voimistelijatyttönä astui forssalaisella voimistelusasalilla arvioitsijoiden eteen. Viiden tytön ryhmällä oli hienot siniset jumppapuvut. Jännitys sai koko kehon kihelmöimään.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun pääsi näyttämään, mitä osaa. Se tuntui niin hienolta ja olin niin polleena, kun sain mitalin kaulaan. Sellaisen saivat kaikki, mutta muistan sen tunteen vieläkin, Ratilainen nauraa.

Koulujen jumppasalit ovat vaihtuneet kansainvälisiin kilpa-areenoihin. Toukokuun lopussa Ella Ratilainen voitti Minetit-joukkueessa joukkuevoimistelun maailmanmestaruuden Helsingissä, täpötäyden katsomon edessä.

Parasta on, kun jännitys purkautuu ja adrenaliini alkaa virrata.

Ella Ratilainen

Yhä edelleen Ratilaista jännittää, mutta ehkä juuri siksi hän syttyy erityisellä tavalla esiintymis- ja kilpailutilanteissa. Viimeinen silaus tekemiseen tulee yleisön edessä: mitä tiukempi paikka, sitä paremmin tehdään.

– Pieni jännitys antaa lisäenergiaa ja pitää valppaana. Parasta on kuitenkin tunne, kun jännitys purkautuu ja adrenaliini alkaa virrata

Tampereen Voimistelijoiden Minetit kuvattuna joukkuevoimistelun SM-kisojen finaalissa.
Tampereen Voimistelijoiden Minetit-joukkueen suoritus joukkuevoimistelun MM-kisojen finaalissa onnistui täydellisesti.

.

Ei puoliteholla vaan täysillä

Minettien MM-kultaa voittanut kilpailujoukkue perustettiin vuonna 2011. Juuri 20 vuotta täyttänyt Ella Ratilainen on ollut koko ajan porukan vanhin, joten kaptenin viitta on langennut hänelle vähän luonnostaan.

Kapteenius olisi voinut osua Ellalle myös hänen ominaisuuksiensa perusteella, sillä Ellan naama on harvoin myttyrällä. Pirteyden ja hyväntuulisuuden lisäksi hän on vastuullinen ja luotettava.

Ella saattaa pyyhältää voimisteluharjoituksiin autollaan viime minuutilla, mutta kun harjoitukset alkavat, hän on eturivissä ja tekee täysillä.

– Voimistelu on opettanut minulle ajankäyttöä. Luonteeltani olen sellainen, että tuppaan olemaan myöhässä. Täällä on kuitenkin oltava ajoissa paikalla, joten olen oppinut täsmälliseksi.

Ella Ratilainen
Ella Ratilainen on jatkanut aktiiviuraansa joukkuevoimistelijaksi poikkeuksellisen pitkään. 20-vuotiaana hän on nuoremmille hyvänä esikuvana.Jussi Mansikka / Yle

Joukkuevoimistelu on vaativa laji, jonka suoritus on parhaimmillaan taiteellinen ja urheilullinen elämys. Jotta liikkeistä, tasapainoista ja hypyistä saadaan yhtäaikaisia ja ilmaisuvoimaisia, harjoittelua ja toistoja tarvitaan tuhansia tunteja.

Ellalle se sopii. Hän on monessa asiassa myös pedantti. Suurin merkitys jaksamisessa on kuitenkin joukkuekavereilla, jotka ovat olleet samoja alusta asti.

– Parhaat kaverini ovat täällä. Joukkue auttaa pään kylmänä pitämiseen ja hermojen hallintaan. Kun koko joukkue on samassa tilanteessa, voimme yhdessä pitää hauskaa ja lievittää stressiä.

Lapsuusvuosilta Ellalla on kokemusta myös yksilöurheilusta. 7-vuotiaana hän tuli lajin pariin rytmisen voimistelun kautta.

– Yksilönä en olisi näin hyvä ja menestynyt urheilija. En olisi tässä, jos minulla ei olisi joukkuetta takana.

Uusi palo etsinnässä

Ellan ahkeruudesta kertoo myös tuore ylioppilastodistus. Kovan harjoittelu- ja kilpailuohjelman lomassa hän kirjoitti eximian paperit Sammon urheilulukiosta.

Ella itse kiittää omasta menestymisestään perhettään ja poikaystäväänsä, kolmiloikkaaja Aleksi Peltoa.

– Perhe on aina tukenut minua. Nyt myös Aleksi on ollut voimavarana. Toivottavasti minä olen ollut sitä myös hänelle, Ella sanoo.

En olisi tässä, jos minulla ei olisi joukkuetta takana.

Ella Ratilainen

Opiskelupaikkaa Ella ei tänä keväänä hakenut. Hän haluaa rauhassa etsiä paloa, joka olisi vähintään yhtä vahva kuin voimistelun sytyttämä roihu. Mahdollista on, että tuleva ura löytyy voimistelun parista.

– Juuri tarjottiin valmentajan työtä naapuriseurasta. Voin tehdä sitä oman treenaamisen ohessa. Totta kai haluan ottaa haasteen vastaan.

Ella Ratilainen
Kesäkaudella Minetit treenaavat peruskuntoa. Harjoituksia on kuusi tuntia viitenä päivänä viikossa. Voimistelun lisäksi tytöt lenkkeilevät, treenaavat lihaskuntoa ja uivat.Jussi Mansikka / Yle

Kuten kaikki menestyvät urheilijat, Ella on joutunut luopumaan voimistelun takia monesta asiasta. Lapsena häntä harmitti, kun hän ei voinut harjoitusten takia osallistua kaverin kylpylässä järjestettyihin synttärijuhliin tai perheen yhteisille lomamatkoille.

Enää Ella ei harmittele asioita, joista on joutunut luopumaan. Hän arvostaa enemmän kaikkea sitä, mitä hän on urheilusta saanut: luonteen lujuutta, työmoraalia ja hermojen hallintaa.

– Ei siinä koulun esitelmät paljoa tunnu, kun aina voi ajatella, että olen hiukan jännemmässäkin paikassa ollut, Ella sanoo.

Juhlan aika on nyt

Tänään 7. kesäkuuta Minettien voittoa juhlitaan Tampereen Särkänniemessä. Kaksituntisessa juhlassa esiintyy myös Jonne Aaron.

Joukkue on muistamisesta innoissaan, mutta suhtautuu kansanjuhlaan nöyrän vaatimattomasti.

– Olimme tosi yllättyneitä, että näin iso juttu meille on järjestetty. Jos yksikin ihminen jaksaa tulla meitä katsomaan, olemme innoissamme.

Jääkiekkojoukkueita on tavattu juhlia torille, mutta huvipuisto sopii Minettien pirtaan.

– Särkänniemi on meille juuri hyvä, sillä olemme kaikki huvipuistoihmisiä – eli päästämme hiukan vialla, Ratilainen nauraa.

Jos yksikin ihminen jaksaa tulla meitä katsomaan, olemme innoissamme.

Ella Ratilainen

Kaikki Minettien tytöt ovat urheilijoina helposti lähestyttäviä ja kohteliaita. Joukkueen ympärillä onkin poikkeuksellisen vahva fanikulttuuri, jota MM-kisoissa tullut voitto on vankistanut entisestään.

Särkänniemessä Minetit pääsevät vielä kerran esittämään koskettavan ohjelmansa, joka sykähdytti Helsingin MM-kisoissa.

– Helsingin hallissa oli todella huikea tunnelma, kun koko yleisö huusi ja oli meidän puolella. Missään kisassa ei ole ollut vastaavaa, Ratilainen sanoo.

Odotan Särkänniemen juhlaa kutkuttavalla innolla. On todella hienoa päästä vielä hetkeksi takaisin MM-kisan tunnelmiin.

Katso täältä: Särkänniemen Minettien voitonjuhlan ohjelma (siirryt toiseen palveluun)

Minetit.
Lehtikuva.