1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Orlando, Florida

Useita kuollut ammuskelussa Orlandossa

Poliisin mukaan ampumavälikohtaus ei liity terrorismiin.

Kuva: CBS

Orlandossa Floridassa on tapahtunut ampumavälikohtaus. Paikallisen uutiskanava WFTV:n mukaan välikohtauksessa on kuollut viisi ihmistä, joista yksi oli ampuja. Myös poliisi on vahvistanut useiden ihmisten kuolleen.

Poliisin mukaan tapauksella ei ole yhteyttä terrorismiin, kertoo uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Ammuskelu tapahtui teollisuusalueella Orlandon keskustan ulkopuolella. Tapahtumapaikan läheisyydessä on muun muassa yliopisto.

Paikallinen poliisi sanoo, että se on saanut tapahtumapaikan hallintaansa. Poliisin mukaan ei ole vaaraa, että alueella liikkuisi ampuja vapaana.

Vain hieman vajaa vuosi sitten Orlandossa tehtiin Yhdysvaltojen vakavin terrori-isku yli vuosikymmeneen, kun aseistautunut mies hyökkäsi paikalliseen yökerhoon ja tappoi 49 ihmistä.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka