Lontoon terrori-isku värittää Britannian vaalikamppailua

Britannian poliisi julkisti maantai-iltana kahden iskusta epäillyn nimet.

Britannia
Teresa May
Teresa MayAndy Rain / EPA

Lontoon lauantai-illan terrori-isku kuumentaa vaaleihin valmistautuvan Britannian politiikkaa. Oppositiossa olevan Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vaatinut pääministeri Teresa Mayn eroa.

Corbynin mukaan May on osaltaan vastuussa viime viikonlopun terrori-iskusta, koska vuosina 2010–2016 sisäministerinä toiminut May on hyväksynyt liki 20 000 poliisin leikkaukset.

Asetelma on poikkeuksellinen, sillä perinteisesti juuri Mayn edustama konservatiivipuolue on pärjännyt hyvin turvallisuuskysymyksissä.

May onkin esittänyt useita ehdotuksia, joiden tarkoitus on estää terrorismia. Lisäksi May on sanonut, että Lontoon poliisi on tyytyväinen nykyisiin määrärahoihinsa.

Poliisien edustajat ovat kylläkin pyytäneet terrori-iskun jälkeen lisää rahaa ja henkilökuntaa. (siirryt toiseen palveluun)

Britanniassa pidetään parlamenttivaalit torstaina.

Kahden epäillyn nimet julki

Britannian poliisi julkisti maanantai-iltana kahden hyökkäyksestä epäillyn nimet. Toinen epäillyistä on 27-vuotias Khuram Butt. Butt on Pakistanissa syntynyt Britannian kansalainen. Butt oli poliisin ja turvallisuuspalvelu MI5:n tiedossa, mutta mikään ei viitannut siihen, että Butt olisi suunnitellut terrori-iskua.

Toinen nimetty epäilty on 30-vuotias Rashid Reduane. Viranomaisten mukaan hänen taustansa on ilmeisesti Marokossa ja Libyassa. Reduane ei ollut brittiviranomaisten tiedossa.

Poliisi selvittää yhä kolmannen hyökkääjän henkilöllisyyttä.

Seitsemän ihmistä kuoli ja 48 loukkaantui lauantai-iltana tehdyssä hyökkäyksessä Lontoon keskustassa.

Lähteet: AFP, AP, Reuters