Punkkia levittävät lähes kaikki eläimet – "Isäntäeläimiä on hirvittävä määrä Suomen luonnossa"

Turun yliopiston tutkijan mukaan punkit leviävät uusille alueille lähes minkä tahansa isäntäeläimen matkassa, jos vain elinympäristö on niille sopiva.

punkit
Puutiainen lemmikkikissan iholla.
Punkki voi kulkeutua eläimen ihoon kiinnittyneenä pitkällekin. Se voi imeä verta jopa parin viikon ajan. Isäntäeläimeksi kelpaa melkein mikä vain maaeläin.Heidi Hannukainen / Yle

Punkin levittäytymistä on erittäin vaikea estää, sillä se kelpuuttaa kantajakseen lähes kaikki maanisäkkäät ja myös linnut.

Yliopistolehtori Tero Klemola Turun yliopistosta kertoo, että punkit leviävät uusille alueille lähes minkä tahansa isäntäeläimen matkassa, jos vain elinympäristö on niille sopiva.

– Helpoin vastaus on se, että kaikki nisäkkäät ja aikamoinen osa linnuista on sellaisia jotka pystyvät tarjoamaan veriaterioita joita punkki tarvitsee. Ja jossain määrin ne myös levittävät punkkeja, Klemola sanoo.

Punkki puree kaikkia hiiristä hirveen

Aikuisen punkin lisääntymiselle välttämättömän veriaterian lähteeksi kelpaavat niin myyrät, jänikset, lemmikkikoirat kuin lampaat ja hirvetkin.

– Toukkana se käyttää etupäässä pieniä nisäkkäitä, hiiriä sekä myyriä ja tämän kokoisia eläimiä. Sitten se tekee muodonvaihdoksen eli muuttuu nymfiksi ja käyttää edellä mainittujen lisäksi keskikokoisia eläimiä, kuten kettuja ja supikoiria, Klemola listaa.

– Aikuiselle kelpaavat jo kaikkein isoimmatkin nisäkkäät hirvestä lähtien. Hirvet, kauriit, valkohäntäpeurat, supikoirat, kotieläimistä varmasti lampaat, lehmät, hevoset ja niin edelleen.

Punkki ei tykkää kuivasta ja paahteesta

Isäntäeläimiä on siis luonnossa tarjolla pilvin pimein. Punkin leviäminen riippuukin enemmän siitä, onko määränpäässä sille sopivia elinympäristöjä.

– Ne voivat pysyä kaksikin viikkoa näissä eläimissä kiinni ja jos eläintä siinä aikana siirretään, niin punkki siirtyy siinä mukana.

Punkki viihtyy vesistön lähellä ja varjoisissa paikoissa.

Punkki
Iines Jakovlev / Yle

Globaali ongelma, vähän helppoja ratkaisuja

Punkin leviämistä on haluttu estää vähentämällä isäntäeläinten määrää. Klemola ei usko, että näin päästäisiin helposti laajalti näkyviin vaikutuksiin.

Jos eläinten vähentämisen linjalle lähdettäisiin, pitäisi niitä eliminoida joukoittain.

– Aika paljon tietysti pitäisi pystyä eläimiä vähentämään ennen kuin ehkä nähtäisiin selviä seurauksia punkkien määrässä. Kyllä isäntäeläimiä on hirvittävä määrä Suomen luonnossa, Klemola sanoo.

Moni on pohtinut esimerkiksi rantaniittyjen kulottamista keinona punkkien vähentämiseen. Klemolan mukaan sekin jää vaikutuksiltaan paikalliseksi.

– Punkki nyt on Suomen luonnossa koko maassa oikeastaan Etelä-Lappiin asti niin ei tietysti niin laajoihin kulotuksiin päästä. Sama koskee myös näiden punkkimyrkkyjen käyttöä, että ei niillä kovin laajaa vaikutusta voi olla.

Hän muistuttaa, että "punkkiongelma" on euroopanlaajuinen, jopa globaali.

– Samanlaista keskustelua käydään Amerikassa ja Keski-Euroopassa kuin nyt Suomessakin ja kyllä ne keinot toimia ovat aika vähäisiä, Klemola sanoo.