Yhdysvaltain tukemat syyrialaisjoukot sanovat aloittaneensa Isisin linnakkeen valtaamisen

"Se alkoi tänään auringon noustessa", sanoo tarkkailujärjestön johtaja. Joukot ovat lähestyneet Isisin epävirallista pääkaupunkia Raqqaa jo kuukausien ajan.

Isis
Siviiliasukkaat pakenevat Raqqan kaupungista.
Siviiliasukkaat pakenivat Raqqan kaupungista 14. toukokuuta.Yossef Youssef / EPA

Yhdysvaltain tukema syyrialaisjoukkojen liittouma SDF sanoo aloittaneensa Raqqan kaupungin valtaustaistelun. Myös Syyrian sotaa tarkkaileva järjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo hyökkäyksen alkaneen kaupungin laitamilla.

Pohjois-Syyriassa sijaitseva Raqqa on viimeinen Isisin hallussaan pitämä suurkaupunki ja äärijärjestön epävirallinen pääkaupunki.

"Odotettavissa ankaria taisteluja"

SDF:n tiedottaja Talal Silo sanoi uutistoimisto Reutersille puhelimitse, että operaatio alkoi maanantaina ja odotettavissa on ankaria taisteluja, sillä Raqqa on niin merkittävä Isisille.

– Kansainvälisen koalition sotakoneiden ja heiltä saamiemme huippuluokan aseiden avulla valtaamme Raqqan Isisiltä, Silo sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Syrian Observatory for Human Rightsin johtaja Rami Abdelrahman kertoi uutistoimistoille, että kaupungin pohjoislaidalla joukot ovat päässeet läpi Isisin ensimmäisestä puolustuslinjasta ja myös itäpuolella ne ovat saavuttaneet kaupungin rajan.

– Se alkoi tänään auringon noustessa, Abdelrahman sanoi Reutersille tiistaina.

Syyrian kurdien, arabimuslimien ja arabikristittyjen liittouma SDF (Syrian Democratic Forces) perustettiin vuonna 2015 taistelemaan Isisiä vastaan Pohjois-Syyriassa. SDF on käyttänyt jo kuukausia Raqqan eristämiseen.

Kun SDF:n joukot ovat lähestyneet kaupunkia, myös raportit siviiliuhreista ovat lisääntyneet. Maanantaina Syrian Observatory for Human Rights kertoi 21 siviilin kuolleen koalition pommituksessa, kun he koettivat paeta Raqqasta veneitse Eufratjokea pitkin.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue myös:

Turkki suivaantui Trumpin hallinnon päätöksestä aseistaa Syyrian kurdeja

Taistelu Isisin linnakkeesta on alkamassa