1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Nyt nautitaan lämmöstä ja auringosta: kesä alkoi vihdoinkin

Lämmin sää jatkuu myös lähipäivinä.

sää
Ylin lämpötila.
Yle

Tällä viikolla Suomessa päästään nauttimaan monin paikoin peräti kesäiseksi katsottavista sääoloista, kun viime viikon poikkeuksellisen alhaisista lämpötiloista noustaan jopa hieman pitkän ajan keskiarvojen yläpuolelle.

Tänään tiistaina sataa paikoin vielä idässä ja pohjoisessa. Illan aikana sateet vähenevät. Lämpötila kohoaa ylimmillään 20 asteen vaiheille etelässä ja lännessä.

Keskiviikkona lämpötilat yltävät Oulun eteläpuolella yli 20 asteeseen. Torstaina voidaan yltää 24 asteen tuntumaan, mutta hellerajoja ei ennusteiden mukaan olla rikkomassa, kertoo Ylen meteorologi Seija Paasonen.

Keskiviikkona illalla kapea sadealue saapuu Lounais-Suomeen ja liikkuu siitä hiljalleen yön aikana koilliseen. Edetessään heikkenevä sadealue yltää torstaina Kaakkois-Suomesta Vaasaan ulottuvalle vyöhykkeelle. Sadevyöhykkeellä lämpötilat jäävät 15 asteen tuntumaan, mutta sadealueen ulkopuolella päästään 20-23 asteeseen.

Kesäinen ilma yltää torstaina myös keskiseen ja eteläiseen Lappiin, jossa sateistakaan ei ole pelkoa.

Mies hyppää veteen uimarannalla.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Perjantaina maan etelä- ja keskiosassa voi tulla sadekuuroja, mutta pääosin sää pysyy poutaisena. Päivälämpötilat ovat parinkymmenen asteen paikkeilla.

Paasonen kertoo, että viikonlopulle ennusteet näyttävät pääosin poutaista, mutta itärajan tuntumassa ja pohjoisessa voi tulla sadekuuroja. Lämpötilat ovat lauantaina koko maassa varsin kesäisissä lukemissa, mutta sunnuntaina Lappiin ja itäisimpään Suomeen saattaa virrata vähän viileämpää ilmaa.

Viime viikolla sää oli poikkeuksellisen kylmää, mutta nyt noustaan hieman pitkän ajan keskiarvojen yläpuolelle lämpötiloissa.

Uimavesien lämpötilat ovat edelleen muutaman asteen keskiarvojen alapuolella. Pohjois-Lapissa järvet ovat vielä paikoin jäässä, eikä mittaustuloksia ole saatavilla.

Pintaveden lämpötila.
Yle

Katso tarkemmat ennusteet Ylen sääsivuilta. Ylen sääuutisia voi seurata myös Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi