Viiden nuoren epäillään ampuneen kymmeniä eläimiä auton ikkunasta Pietarsaaressa

Nuoret ovat myöntäneet jättäneensä osan eläimistä haavoittuneina luontoon.

salametsästys
Peurat pellolla
Sami Tammi / Yle

Viittä nuorta miestä ja naista epäillään suunnitelmallisesta salametsästyksestä Pohjanmaalla Pietarsaaren Vestersundinkylässä ja lähiseudulla.

Poliisi epäilee nuorten ampuneen noin 50 eläintä: noin 15 metsäkaurista, 30 jänistä ja kolme valkohäntäpeuraa. Pääosin eläimet on ammuttu auton avoimesta ikkunasta 22-kaliiperisella pienoiskiväärillä, jossa oli äänenvaimennin. Valtaosa eläimistä on jätetty maastoon, osa haavoittuneina.

– Kuulusteluissa nuoret ovat myöntäneet, etteivät he yrittäneet lopettaa haavoittuneiden eläinten kärsimystä, kertoo Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Ove Storvall Yle Österbottenin haastattelussa.

Tapaus alkoi selvitä toukokuun lopulla, kun Vestersundinkylästä löytyi ammuttu metsäkauris. Salametsästys on alkanut poliisin mukaan jo viime syksynä.

Rannikko-Pohjanmaan riistapäällikkö Stefan Pellas ei koko 20-vuotisen uransa aikana ole törmännyt vastaavaan tapaukseen.

Metsästysrikoksesta voidaan tuomita enimmillään kaksi vuotta vankeutta tai sakkoja. Jos epäillyt tuomitaan, he joutuvat maksamaan korvauksia luvattomasta metsästyksestä. Esimerkiksi metsäkauriista korvaussumma on 300 euroa ja valkohäntäpeurasta on maksettava 600–800 euroa.

Epäillyt ovat 17–27-vuotiaita ja asuvat Pietarsaaren seudulla. Heitä epäillään metsästys- ja ampuma-aserikoksesta sekä eläinsuojelurikoksesta.

Rikoksen esitutkinta on vielä kesken, ja tapaus siirtynee syyteharkintaan syksyllä.