1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rovaniemi

Sairaalakadun terveyskeskuksen hoitotiimit pihamaalle parakkiin

Vuokrattavat tilaelementtirakennukset olivat halvempi ratkaisu väistötiloiksi kuin Rinteenkulman kauppakeskus.

Rovaniemi
Rovaniemen terveyskeskustiimit Sairaalakadun terveysasemalla.
Rovaniemellä on seitsemän terveyskeskustiimiä, joista neljä Sairaalakadun terveysasemalla.YLE/ Marjukka Talvitie

Rovaniemen kaupungin liikelaitosten johtokunta päätti keskiviikkona, että huonokuntoisesta ja sisäilmaongelmaisesta Sairaalakadun terveyskeskuksesta siirretään kolme hoitotiimiä terveyskeskuksen pihalle pystytettävään tilaelementtirakennukseen. Hoitotiimeissä on yhteensä noin 35 työntekijää.

Johtokunta perustelee ratkaisua sillä, että vuokrattavat tilaelementit tulevat edullisemmaksi kuin muutto Rinteenkulman kauppakeskukseen. Kustannuseroa kolmen vuoden ajalla on johtokunnan mukaan noin 500 000 euroa.

Johtokunnan puheenjohtaja Leena Jääskeläinen (kok.) sanoo, että tilaelementtien tulee täyttää pysyvän rakennuksen rakennusmääräykset.

– Kaupungilla on mahdollisuus käyttää tilaelementtejä myöhemmin muussa käytössä esimerkiksi väistötiloina, Jääskeläinen toteaa. Elementtien toimitusaika on neljä kuukautta.

Perusturvalautakunta päätyi toukokuussa toiseen ratkaisuun ja esitti hoitotiimien siirtämistä Rinteenkulmaan.

Korjattu kello 16:00 elementtiparakit tilaelementtirakennuksiksi.

Lue seuraavaksi