Koe uusi yle.fi

Dna-testit varmistivat: Rengon susilauma Etelä-Suomen suurimpia

Suurinpiirtein samankokoisia laumoja on Köyliössä ja Raaseporissa. Susien määrä Suomessa on vähentynyt viime vuodesta.

susi
Metsästysmuseon Suden paluu -näyttelyn täytetty susi
Markku Karvonen / Yle

Suomessa on noin 150–180 sutta, arvioi Luonnonvarakeskus Luke. Arvio on maaliskuulta. Luke käytti arviohinsa petoyhdyshenkilöiden keräämiä havaintoja, pantasusien tuottamaa tietoa sekä susien dna-näytteitä.

Luke arvio, että maaliskuussa Rengon susilaumassa oli kuusi-seitsemän yksilöä. Dna-näytteiden perusteella Rengon reviiriltä varmistettiin kahdeksan sutta. Alkuvuodesta laumasta kuitenkin ammuttiin kaksi urosta poikkeusluvilla. Vielä ei tiedetä oliko ammutuista uroksista jompikumpi tai kumpikaan alfauros. Urosten ikämääritystulokset valmistuvat syksyllä, kerrotaan Lukelta.

– Rengon lauma on Etelä-Suomen suurimpia, sanoo Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Suurin piirtein samankokoiset laumat ovat asettuneet Köyliöön ja Raaseporiin. Rengon susien reviirin kooksi tutkijat arvelevat noin 1400 neliökilometriä.

Viime elokuun ja helmikuun välisenä aikana susista tehtiin lähes 170 havaintoa Etelä-Hämeessä.

Suomessa on entistä vähemmän susia

Luken mukaan Suomessa liikkuvia susilaumoja oli keväällä 14 sekä Suomen ja Venäjän rajalla liikkuvia laumoja seitsemän. Reviirejä, joita asuttavat susiparit, on arvion mukaan 18, joista kolme on itärajan molemmin puolin.

Susikanta on arvioiden mukaan pienentynyt noin 25 prosenttia maaliskuun 2016 tilanteesta maaliskuuhun 2017. Vuosi sitten susia arvioitiin olevan 200–235 yksilöä.

Susikanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Luken mukaan muutosta selittävät toissatalven korkea aikuiskuolleisuus ja se, että aiemmin omiksi rajalaumoiksi tutkittuja laumoja on voitu nyt yhdistää DNA-tutkimusten perusteella. Uusien tekniikoiden avulla kanta-arvioista on saatu entistä tarkempia.

Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. EU:n arvion mukaan Suomessa tulisi olla vähintään 25 susilaumaa, jotta suotuisa suojelutaso säilyy.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaiset elokuvat

Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla

Kulttuuri

Tuntuuko, että suomalaisissa elokuvissa on aina samat naamat? Yle selvitti, kenellä on eniten rooleja

Matti Onnismaa

Harva tunnistaa 2010-luvun käytetyintä näyttelijää – Matti Onnismaa on sivuroolien kuningas

Susi

"Karjaisin kovaa ja ajattelin, että siitä ne lähtevät karkuun. Niin ei käynyt."

Katso video: Sudet tulivat vain muutamien metrien päähän työmiehestä Ruokolahdella