Koe uusi yle.fi

Vapaavuori yhä samaa mieltä: Kokoomus ei voi olla Halla-ahon kanssa hallituksessa

Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori ei halua ottaa asiaan tarkemmin kantaa puoluekokouksen alla.

Jan Vapaavuori
Jan Vapaavuori
Jan VapaavuoriVesa Moilanen / Lehtikuva

Helsingin pormestariksi nouseva Jan Vapaavuori (kok.) on toistanut näkemyksensä, ettei kokoomus voi olla samassa hallituksessa Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa.

Alkujaan Vapaavuori kertoi kannastaan jo aiemmin keväällä.

– Jos en olisi sanonut tätä aiemmin keväällä, niin en sanoisi tätä tällä viikolla sen takia, että ollaan liian lähellä perussuomalaisten puoluekokousta. Mutta koska sanoin sen jo silloin, minun on nyt helppoa sanoa, että olen edelleen tismalleen samaa mieltä, Vapaavuori totesi politiikan toimittajien yhdistyksen lounastilaisuudessa.

Hän ei halua ottaa kantaa siihen, miten asia pitäisi tarvittaessa ratkaista.

– Se on puoluejohtaja Orpon asia eikä minun asiani, mutta olen oman kantani selkeästi ilmaissut.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja valitaan Jyväskylässä ensi viikonloppuna.

– Se on täysin perussuomalaisten jäsenkentän oma valinta. He tekevät päätökset ja sen jälkeen jotkut muut tekevät siitä johtopäätöksiä joka tapauksessa.

Vapaavuori: Maakuntauudistus onneton harjoitus

Vapaavuori kritisoi myös "onnettomaksi harjoitukseksi" kutsumaansa maakuntauudistusta. Hän katsoo, että uudistus on omiaan pikemminkin vähentämään Suomen kansallista kilpailukykyä kuin vahvistamaan sitä.

– Globaali talous on menossa enemmän ja enemmän suuntaan, jossa kansainvälinen kilpailu on toisaalta suuryritysten mutta ennen kaikkea suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen välistä kisaa.

Vapaavuoren mielestä järkevää olisi tukea kaupunkien mahdollisuutta tehdä kasvua ja kilpailukykyä tukevaa politiikkaa.

– Nyt näitä välineitä ollaan vähentämässä ja viemässä enemmän ja enemmän maakunnille.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Analyysi: Vastaehdokkaat haastoivat Niinistöä Ylen tentissä – samalla he pelasivat kärkiehdokkaan pussiin

NHL

Filppula jälleen vireessä, nosti kiekon hienosti yläkulmaan

Brexit

Theresa Mayn brexit-puheet saivat EU-johtajilta aplodit

Alkoholilainsäädäntö

Tuleeko nelosolut ruokakauppoihin? Eduskunnassa luvassa jännitysnäytelmä, kun edustajat äänestävät alkoholin prosenttirajasta