Koe uusi yle.fi

Tärkeintä on rakkaus – se pitää yhdessä, vaikka muistisairaus vei eri osoitteisiin

Tunne ja läheisyys ei hiipunut, vaikka Katri ei enää muista kaikkea ja asuu muualla. Soini käy tapaamassa häntä lähes päivittäin hoitokodissa.

Vanhukset ja ikääntyminen
Soini ja Katri istuvat palvelukodin ikkunan edessä.
Timo Nykyri / Yle

Soini Asikainen ottaa vaimoaan Katria hellästi kädestä kiinni ja tervehtii. Soini on tullut katsomaan puolisoaan hoivakotiin, kuten hän tekee lähes joka päivä.

Katri vastaa miehensä saapumiseen hymyllä ja ottaa Soinin kädestä kiinni molemmilla käsillään. Katri ei sano mitään, sillä hän ei enää juuri puhu.

Soini ja Katri ehtivät asua yhdessä yli 60 vuotta, kunnes Katrin sairaus pakotti pariskunnan muuttamaan erilleen. Soini ei pystynyt enää huolehtimaan puolisostaan, jonka muistisairaus oli alkanut pahentua.

Sattumalta samaan asuntoon  

Katri ja Soini tapasivat vuonna 1952 Oulussa. 18-vuotias nuori mies oli lukenut naapurissa Käsky-lehdestä, että veturimiehille oli tarvetta ja hän suuntasi Rääkkylästä Ouluun konepajakouluun.

Vuotta vanhempi Katri oli muuttanut Ouluun vuotta aiemmin Yli-Iistä sähköliikkeen myyjäksi. Yhteen heidät toi asunto. Katri ja Soini asuivat vuokralla samassa omakotitalossa. He alkoivat käydä yhdessä kävelyllä ja tansseista, ja pian heitä tuli pari.

Yllätyksellinen hääpäivä

Häitä vietettiin pari vuotta tapaamisen jälkeen. Katrin ja Soinin oli tarkoitus mennä naimisiin pienesti sakastissa. Tuohon aikaan naimisiinmeno kirkonmenojen jälkeen oli ilmaista.

Nuori pari odotti pappia ja kirkonmenojen päättymistä. Kun vanhempi rovasti näki pariskunnan, hän kieltäytyi vihkimästä näitä sakastissa. Katri ja Soini olivat käyneet vuokraamassa hääpäiväänsä varten puvut vuokraamosta ja laittautuneet tilaisuutta varten viimeisen päälle.

Olimme niin ujoja, että olisimme halunneet vihkimisen sakastissa.

Soini Asikainen

Rovasti passitti hääparin pääovelle, sillä ei halunnut vihkiä kauniisti pukeutunutta pariskuntaa perähuoneessa, vaan kirkon puolella. Jumalanpalveluksesta poistumassa ollut kirkkokansa kääntyi Katrin ja Soinin nähtyään takaisin.

Näin pariskunta sai suuret kirkkohäät Oulun tuomiokirkossa ison yleisön läsnä ollessa.

Valokuvia ja posliinilautanen senkin päällä.
Katrin huoneessa on muistoja yhteisestä kodista Soinin kanssa ja läheisten valokuvia.Timo Nykyri / Yle

– Se oli tosiaan yllätys. Ihan koitettiin vaan kaikessa hiljaisuudessa pienellä sakilla hoitaa homma. Olimme niin ujoja, että olisimme halunneet vihkimisen sakastissa, Soini sanoo.

Samalla hän kaivaa taskustaan puhelimen ja näyttää mustavalkoista hääkuvaa vuodelta 1954.

– Sitä koitettiin säästää silloin siitäkin, Soini sanoo muistelleessaan hääpäiväänsä.

Katri ja Soini ehtivät olla pitkään kahdestaan. Heidän ainoa lapsensa syntyi, kun pariskunta oli jo kolmikymppinen. Tytär asuu yhä Oulussa, mutta lapsenlapset, kaksi poikaa, ovat muuttaneet Etelä-Suomeen.

Muistisairaus vie karkumatkoille

Katrin huone Hiirosenkodissa on pieni. Sinne mahtuu sängyn lisäksi tuoli ja yöpöytä. Seinällä ja pöydällä on valokuvia läheisistä, lastenlapista, omasta tyttärestä ja mustavalkokopio samasta hääkuvasta, jota Soini esitteli puhelimestaan. Tässä huoneessa Katri ja Soini viettävät nykyisin yhteistä aikaansa.

Mukavampi olisi asua yhdessä. On se ikävä homma.

Soini Asikainen

Katrin muutosta palvelutaloon on aikaa pari vuotta ja Soini totuttelee ajatukseen vieläkin.

– Mukavampi olisi asua yhdessä. On se ikävä homma.

Katrin muistisairauden merkit alkoivat näkyä pikkuhiljaa, Soiniin muistin mukaan ainakin kolme – neljä vuotta sitten. Katri alkoi karata tuolloin omille reissuilleen.

– Hän lähti käymään jossakin, vaikka ei ollut mitään asiaakaan. Tuli sellaisia yllättäviä tapahtumia.

Poliisit paikansivat kadonnutta Katria

Monille muistisairaille tyypilliseen tapaan Katrin ajatukset liikkuivat menneessä, ja katoamisreissuillaan hän oli matkalla esimerkiksi lapsuuden kotiinsa. Soini ei ollut huolissaan Katrin liikkeistä, sillä tämä oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja tunsi asuinalueensa hyvin. Ja aina Katri löytyi, jos ei muuten niin poliisien avustamana. Katri piti puhelinta mukanaan, joten hänet oli helppo paikantaa.

Katri ikkunan äärellä.
Katri ei juurikaan puhu, mutta yksittäiset sanatkin auttavat viestittämään asioita Soinille.Timo Nykyri / Yle

– Poliisille kun sanottiin puhelinnumero, ei mennyt kuin kymmenen minuuttia ja ne paikansivat ja sanoivat, että tule hakemaan.

Viimeisen katoamisen jälkeen Katri päätyi kaupunginsairaalaan, jossa tehtiin päätös hänen siirtämisestään Oulun kaupungin vanhainkoti Hiirosenkotiin. Katrilla oli etenevä muistisairaus, jota ei pystynyt enää pysäyttämään, eikä kotona asuminen ollut turvallista.

Vuosikymmenien yhteiselo päättyi

Katrin muutto pois kotoa oli shokki, sillä samalla vuosikymmenien yhteiselo saman katon alla päättyi. Soini jäi yksin asumaan asuntoon, jossa oli ehtinyt asua Katrin kanssa viimeiset viisitoista vuotta.

– Kyllähän ne päivät tuntuivat silloin pitkiltä, nyt tähän alkaa vähitellen tottua, Soini kertoo.

Myös Katri on sopeutunut Hiirosenkotiin pikkuhiljaa. Enää hän ei ole pyrkimässä Soinin mukaan tämän lähtiessä kotiin.

– Se asia on unohtunut vähitellen, Soini sanoo.

Pahinta on hiljaisuus

Suurin muutos Soinille yksinasumisessa on ollut hiljaisuus. Vieraita käy vain harvoin.

– Sitä ei arvaakaan, kuinka hiljaisuus voi olla raskaampaa kuin jotkin äänet, Soini sanoo.

Soini istuu ikkunan äärellä.
Soini totuttelee asumaan yksin.Timo Nykyri / Yle

84-vuotias Soini ajaa omalla autollaan katsomaan Katria lähes joka päivä, ainakin kolmesta neljään kertaa viikossa. Matkaa Soinin ja Katrin kotien välillä on nyt pari kilometriä. Pariskunnan tiivis yhteydenpito on mahdollista niin kauan, kun Soini saa pitää ajokorttinsa.

Sitä ei arvaakaan, kuinka hiljaisuus voi olla raskaampaa kuin jotkin äänet.

Soini Asikainen

Soini on Hiirosenkodin muistiosaston vakiovieras, joka osaa talon säännöt ja tietää ovikoodit. Ovet ovat lukittuina, jotta muistisairaat asukkaat eivät pääse lähtemään omille teilleen. Soini kehuu Hiirosenkotia ja sen henkilökuntaa. Hänet on otettu hyvin vastaan, mutta omaisia osastolla ei Soinin mukaan juuri näy.

– Minun lisäkseni täällä käy säännöllisesti yksi nainen, eipä juuri muita. Ehkä muiden läheiset asuvat kaukana, Soini pohtii.

Tärkeintä on läheisyys

Kun Soini on Katrin luona, tärkeintä on läheisyys. Soini hieroo pyörätuolissa istuvan puolisonsa jalkoja, jotta ne saisivat edes vähän liikettä. Katrin jalat ovat menneet Hiirosenkodissa asumisen aikana niin heikoiksi, etteivät ne enää kannattele häntä. Myös puhe on lähestulkoon loppunut hoitokodissa asumisen aikana. Soini näkee puolisonsa hiipuvan pikkuhiljaa pois.

Pariskunta istuu ikkunan äärellä.
Soinin ja Katrin tapaamisissa tärkeintä on läheisyys.Timo Nykyri / Yle

– Tämä on minun työtäni tällä hetkellä, toisesta huolta pitäminen loppuun saakka. Mutta sitä ei tiedä, kumpi meistä lähtee täältä aiemmin.

Soinin ja Katrin elämä kulki pitkän aikaa Soinin sairauden varjossa. Hänellä todettiin sepelvaltimotauti, mutta onnistuneen ohitusleikkauksen ansiosta Soini pystyi jatkamaan elämäänsä. Sitten sairastui Katri. Soinia harmittaa, ettei puolison sairautta huomattu ajoissa, jolloin sen olisi ehkä pystynyt pysäyttämään tai edes hidastamaan.

– Se on niin salakavala. Ei sitä koskaan tiedä kenelle se tulee, Soini sanoo ja katsoo samalla puolisoaan.

Tämä on minun työtäni tällä hetkellä, toisesta huolta pitäminen loppuun saakka.

Soini Asikainen

Katrin liikuttelemiseen tarvitaan kaksi ihmistä, joten pariskunnan yhteiselämä on rajoittunut pitkälti Hiirosenkodin ympärille. Kesäksi Soinilla on kuitenkin Katrin varalle suunnitelma.

– Kun tulee oikein kaunis kesäpäivä, viemme Katrin käymään kotona.