Koe uusi yle.fi

Yrittäjä uskoo miljoonan kiinalaisen löytävän Suomeen – Turisti: "Tämä on unelmamaamme"

Kiinalaisten turistien yöpymisten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Yhä useammin kiinalaiset saapuvat Suomeen pikavisiitille matkallaan muualle Eurooppaan.

matkailu
kiinalaisturisti videokuvaa
Kiinalaisten turistien määrä on huimassa kasvussa. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Suomessa on ollut kaksinkertainen määrä kiinalaisten yöpymisiä verrattuna vuoden takaiseen aikaan.Markku Pitkänen / Yle

Charter-laiva Finlandia Princessin uumenista kaikuu äänekästä puheensorinaa ja pianolla soitettu Abban ”Chiquitita”. Koskettimien äärellä musisoi aluksen kapteeni Ville Gröndahl, joka vaihtaa sujuvasti roolia kipparista viihdyttäjäksi.

Viihdytettävänä on bussilastillinen Shanghaista Suomeen lentäneitä kiinalaisturisteja. Matkustajat ovat pulittaneet Pohjolaan suuntautuvasta matkastaan noin 2 000 euroa. Edessä on pitkiä taipaleita bussin kyydissä, suurkaupunkien nähtävyyksien ahmimista urakalla, mutta myös luontoelämyksiä Norjan vuonoilla ja vuorilla.

Ville Gröndahl
Kipparista pianistiksi: aasialaisten turistien kanssa työskentelevä kapteeni Ville Gröndahl vaihtaa työroolia lennossa.Markku Pitkänen / Yle

Turistiryhmä on lentänyt Helsinkiin vasta edellisenä päivänä, minkä vuoksi odotukset ovat korkealla. Ensivaikutelma ei ole tuottanut pettymystä.

– Täällä on hyvin kaunista ja paljon tilaa. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Tämä on unelmamaamme, sanoo ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa vieraileva Shun Zhi Hua.

Terrori-iskut muualla Euroopassa näkyvät matkailuluvuissa

Kiinalaisten matkailijoiden määrä on viime vuosina ollut suorastaan hurjassa kasvussa. Vuosittaiset kasvuluvut keikkuvat reippaasti kaksinumeroisissa luvuissa. Vuoden 2010 ja 2016 välillä kiinalaisten yöpymisten määrä on yli kolminkertaistunut. Viime vuonna kiinalaisten yöpymisiä Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan 271 000. Kiinalaiset ovat tällä hetkellä Suomen viidenneksi suurin turistiryhmä. Edelle ehtivät enää Venäjä, Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia.

Kasvutahti on entisestään kiihtynyt. Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen yöpymismäärät Kiinasta ovat kaksinkertaistuneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan mennessä. Alkuvuoden aikana kiinalaisten yöpymisten määrä nousi jopa 85 000:en. Suurin osa kiinalaisturisteista vierailee pääkaupunkiseudulla.

Monissa Euroopan kohteissa kiinalaisvieraiden määrää ovat viime vuoden sisällä rokottaneet maailmanlaajuista huomiota saaneet terrori-iskut. Pohjoismaita ja Baltian maita pidetään paitsi kauniina, kiireettöminä ja puhtaina myös turvallisina matkakohteina.

Kari Tirkkonen
Matkanjärjestäjä Unitoursin toimitusjohtaja Kari Tirkkonen maalailee villin ennusteen kiinalaisturistien määrästä viiden vuoden päästä: miljoona matkustajaa.Markku Pitänen / Yle

Kiihkeä kasvuvauhti valaa optimismia kiinalaisten turistien kanssa työskenteleviin matkailuyrittäjiin. Suomen suurimman kiinalaisten kanssa työtä tekevän matkanjärjestäjän Unitoursin toimitusjohtaja Kari Tirkkonen maalailee villin ennusteen kävijämääristä.

– Uskon ihan vakaasti siihen, että meillä voi käydä miljoona turistia Kiinasta viiden vuoden kuluttua. Kiinassa on noin seitsemän prosenttia niitä, joilla on passi ja jotka matkustavat. Jos se määrä nousisi jonnekin 20 prosenttiin, mikä on vielä aika vaatimatonta, niin meillä on käsillämme ihan pohjaton matkailuresurssi.

Ja mikä parasta, turistien vanavedessä on kasvamassa paljon uusia työpaikkoja, Tirkkonen uskoo.

Kiinalaisille turisteille ruoat valmistaa maanmies

Kiinalaisia matkailijoita pidetään vaativina ja laatutietoisina. Unitours on kehittänyt ryhmämatkakonseptiaan aasialaisten parissa 18 vuodessa karttuneen kokemuksen, mutta toisinaan myös erehdyksen kautta.

– Tarjosimme aluksi vieraillemme lounaalla lohikeittoa ja poronkäristystä. Kiinalaiset siirtelivät ruokaa haarukallaan ja ihmettelivät, että mitä tämä oikein on. Sitten he pyysivät saada kiehuvaa vettä, kaivoivat laukuistaan pikanuudeleita ja söivät niitä, muistelee kapteeni Ville Gröndahl.

Kiinalaisturistit ottavat ruokaa
Kiinalaiset haluavat usein ulkomaanmatkoillaan syödä kiinalaista ruokaa. Lohikeitto ei kelpaa lounaaksi.Kai Jaskari / Yle

Kokemuksesta viisastuneena Finlandia Princessillä aasialaisturistien muonia valmistaa nyt kaksi kiinalaista kokkia.

Kari Tirkkonen uskoo, että kiinalaisia turisteja kiinnostavat tulevaisuudessa myös erilaiset teemamatkat, kuten terveys- ja golf-matkat tai vaikkapa nuorten parien telttaretket. Tirkkosen mielestä aasialaisten matkailijoiden houkuttelemiseksi pitäisi kuitenkin ajatella ”isommin”, esimerkiksi infrastruktuuria kehittämällä. Hän ottaa esimerkiksi luotijunan Helsingin ja Norjan Kirkkoniemen välille, jonka avulla myös muut osat maata saavutettaisiin riittävän sujuvasti.

Pienempiäkin ongelmia on. Kiinalaisten ajokortti ei käy Suomessa, joten he ovat riippuvaisia julkisista liikenneyhteyksistä, Tirkkonen toteaa.

– Tiedämme, että linja-autoasemamme ovat lähinnä bussipysäkkejä, ja rautatieasemamme ovat aika riisuttuja maakunnissa. Sitten kun lähetämme yksittäismatkailijan sellaisiin paikkoihin, meidän pitäisi jo etukäteen miettiä, millaiseen tilanteeseen matkailija voi siellä joutua.

Stopover-turisti haluaa palvelut heti ja helposti

Kiinalaiset ja muut aasialaiset matkustavat Suomeen yhä useammin yksin tai pienissä ryhmissä. Niin sanotut stopover-matkailijat suuntaavat esimerkiksi Pariisiin, mutta haluavat välilaskunsa aikana kokea jotain myös Suomesta. Näiden matkailijoiden keskimääräinen oleskeluaika Suomessa on vain puolitoista vuorokautta, ja tätä vierailun kestoa Suomen matkailuviranomaiset ja -yrittäjät haluavat venyttää.

Suomen matkailullista imagoa kehittävällä Visit Finlandilla on meneillään kolmivuotinen ohjelma Stopover Finland, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta vetovoimainen vierailukohde Helsinki-Vantaan lentokentän kautta kulkeville kansainvälisille matkailijoille. Näille turisteille on kehitelty yli kaksisataa erilaista ohjelmapakettia erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla, kuten Kolilla tai joulupukin vieraana Lapissa.

Kaisa Kosonen
Visit Finlandin stopover-ohjelman päällikkö Kaisa Kosonen sanoo, että Islanti on Suomelle hyvä esikuva uusien matkailijoiden houkuttelussa.Markku Pitkänen / Yle

Stopover Finlandin ohjelmapäällikkö Kaisa Kosonen luettelee kriteereitä, millä tällaiset ohjelmapaketit yritetään tehdä houkutteleviksi pikaisesti Suomessa vieraileville aasialaisille.

– Näiden tuotteiden pitää olla saatavilla ympäri vuoden viikon jokaisena päivänä. Tai ainakin vähintään sesongin läpi. Yhden tai kahden matkustajan pitää pystyä varaamaan palvelu. Mielellään sen pitäisi olla online-varattavissa tai ainakin nopeasti saatavilla niin, että jo seuraavalle päivälle voi sen palvelun varata.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä vieraiden valitessa matkakohteita on se, että matkailuelämysten ääreen pääsee uhraamatta liikaa aikaa siirtymisiin. Kaisa Kosonen sanoo, että kipurajaksi on asetettu kolme tuntia lentokentältä.

Finnairin antamien lukujen mukaan kiinalaisten stopover-matkailijoiden määrä kasvoi viime vuoden jälkipuoliskolla 23 % edellisvuotiseen verrattuna. Tarkkoja stopover-turistien määriä ei julkisteta, koska ne ovat Finnairin liikesalaisuuksia, ja stopover-matkailu nojaa juuri Finnairin Aasian-liittymäliikenteeseen.

Visit Finlandin Kaisa Kosonen arvioi, että lähivuosina on realistista houkutella Suomeen 100 000 stopover-kävijää. Luvussa on mukana muidenkin kaukomatkalaisten kuin kiinalaisten määrä. Stopover Finland tavoittelee kiinalaisten lisäksi japanilaisia, korealaisia ja yhdysvaltalaisia matkustajia. Yhtenä esikuvana pidetään Islantia, joka on jo 20 vuoden ajan tehnyt määrätietoista työtä stopover-turistien houkuttelemiseksi saarelle.

kiinalaisturisteja risteilyllä
Kiinalaiset ryhmät ja stopover-matkailijat viipyvät Suomessa keskimäärin puolitoista vuorokautta. Visit Finland haluaa, että aikaa saataisiin venytettyä pidemmäksi.Markku Pitkänen / Yle

Sekä kiinalaisia ryhmämatkailijoita että stopover-turisteja tapaa Helsingin keskustan nähtävyyksien ja luksusliikkeiden tienoilla paljon. Esplanadilla päivää paistatteleva Charlie Shen kavereineen on piipahtamassa Helsingissä yhden yön yli. Kiinan pääkaupungista Pekingistä tulevalla matkustajalla on selvät sävelet siitä, mitä hän haluaa nähdä Suomen pääkaupungissa:

– Haluan nähdä kirkon. Meren. Ja viidakon.