1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nopeusrajoitukset

Asuinalueiden nopeusrajoitusten lasku alkaa Tampereella – 30:n kyltit ensimmäisenä Koivistonkylään

Tampere parantaa asuinalueiden turvallisuutta laskemalla nopeusrajoituksia.

Kolmenkympin kylttejä tuodaan asuinalueille alue kerrallaan viiden vuoden aikana. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Tampereella pitää pian keventää kaasujalkaa asuinalueilla. Ensimmäinen 30 km/t -aluenopeusrajoitus tulee voimaan Koivistonkylässä vielä tämän vuoden aikana. Aiemmin suurin sallittu nopeus on ollut 40.

Asia ratkesi tiistaina yhdyskuntalautakunnassa toisella yrittämällä. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan tämän vuoden aikana. Lisäksi liikennettä rauhoitetaan esimerkiksi tärinäraidoilla kolmenkympin rajoitusalueen sisääntulokohdissa.

Muita kikkoja turvallisuuden lisäämiseen ovat esimerkiksi parempi suojatievalaistus ja suojatiemerkkien heijastimet. Katuihin saattaa tulla myös kavennuskohtia ja töyssyjä.

Tänä vuonna toteutetaan kevyemmät keinot ja talven ajan seurataan, hiljeneekö vauhti. Tulosten perusteella mietitään, pitääkö tehdä jotain tehokkaampaa.

Samantapainen 30:n nopeusjärjestely on luvassa useilla muillakin Tampereen asuinalueilla viimeistään vuonna 2021.

Nopeuksien hiljentämistä perustellaan onnettomuusriskin pienentämisellä. Tutkimusten mukaan jo pienikin nopeuden alentaminen pienentää huomattavasti vakavan liikenneturman vaaraa.