50 kertaa samoilla festareilla: alussa oli soppapöytä lehmäaitauksessa ja juhla-alue taivasalla

Mauno Järvelä, Kimmo Anttila ja Timo Valo ovat osallistuneet Kaustisen Kansanmusiikkijuhlille joka vuosi. Soppapöydästä lehmäaitauksessa on päästy eikä festareilla henkikään enää haise soitolle kuten alkuaikoina.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat
Timo Valo, Kimmo Anttila ja Mauno Järvelä Pelimannitalon edustalla.
Timo Valo, Kimmo Anttila ja Mauno Järvelä Pelimannitalon edustalla.Katariina Poranen / Yle

Niinhän sen pitikin mennä. Viitisenkymmentä vuotta sitten pienessä keskipohjalaiskunnassa Kaustisella heräsi rohkea ajatus omien kansanmusiikkijuhlien järjestämisestä. Idea juhlista oli Matti Palon.

Viljo S. Määttälä kutsui koolle pelimanneja sekä kuorolaulajia ja esitti, että kylään pystetään omat kansanmusiikkijuhlat. Mukana oli myös koulupoika Mauno Järvelä. Jo tuolloin hän uskoi, että tekeillä oli jotain suurta ja merkittävää. Hääkuoron Lauri Ojala tyrmäsi epäilijät:

– Kun joku sanoi, että pystytäänkö me juhlia järjestämään, tämä raavas hääkuorolainen nousi ylös. Lauri sanoi, ettei "soo mistään kiinni, ko täällä ruvethan", muistelee Mauno Järvelä.

Ei soo mistään kiinni, ko täällä ruvethan.

Lauri Ojala aikanaan Kansanmusiikkijuhlien perustamiskokouksessa

Ja niin ruvettiin tekemään.

Tänä kesänä pelimannit Järvelä, Kimmo Anttila ja Timo Valo ovat mukana jo 50. kertaa.

"En ottanut sitä ihan todeksi"

Ensimmäiset Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat järjestettiin vuonna 1968. Mauno Järvelä, Kimmo Anttila ja Timo Valo olivat mukana jo tuollloin.

Mauno tuli paikalle suoraan Savonlinnasta valtakunnalliselta musiikkileiriltä. Harjoituksissa hän ei ollut ehtinyt käydä, joten säveliä tapailtiin yhdessä vielä viime metreillä.

Kimmo Anttila kuuli tekeillä olevista juhlista kanttorituttavaltaan.

– En silloin ottanut sitä ihan todeksi. Kävi kuitenkin niin, että Konsta Jylhä sattui sairastumaan eikä päässyt ensimmäisille festivaaleille. Minä sain sitten kunnian olla juhlilla hänen tilallaan Purppuripelimanneissa, hän muistelee.

Ja niin kävi Kimmollekin, etteivät kaikki kappaleet olleet heti aivan hallussa. Yksikin polskan pätkä viimeisteltiin juuri ennen suoraa televisiointia.

Timo Valolle ensikosketus juhliin tuli työn kautta: mies työskenteli sähkölaitoksella ja veti alueelle "aika monta sähköjohtoa".

C-duurimarssia alusta asti

Tavallista oli, että pelimannit opettelivat kappaleita korvakuulolta. Ensimmäisillä juhlilla Timo Valo soitti viulua, vaikka on myöhemmin tullut yleisölle tutuksi Tallarin harmonin takaa.

– Ensimmäisillä juhlilla yhteissoittokappaleena oli C-duurimarssi. Olin opetellut sitä kotona isän ja muiden kanssa. Kun soitettiin kappaletta yhteissoittona, niin kaikki soittivatkin ihan omalla tyylillä. Ei kenelläkään ollut mitään nuottia, vaan soitettiin korvakuulolla opitulla tavalla.

Siinä mielessä aika on muuttunut, että korvakuulolta opettelu on vaihtunut nuotteihin. Silti juhlien repertuaarissa on paljon samaa kuin alkuvuosina. Edelleen alueella raikaavat C-duurimarssi ja monet muut paikalliset sävelmät.

– Kyllä me kolme pystyisimme varmaan sata kaustislaista vanhaa kappaletta tästä soittamaan, Mauno Järvelä arvioi.

"Aurinko paistaa aina festivaaleilla"

Alkuvuosien puitteet olivat vaatimattomat. Kaikki piti rakentaa joka vuosi uudestaan: mitään pysyvää ei juhla-alueella ollut. Aluksi alue sijaitsi vanhalla urheilukentällä. Pihassa oli seurantalo ja painikämppä. Kun satoi, savinen rata kastui kunnolla.

– Kyllä siellä oli mukava ihmisten kävellä korkeakorkoisilla kengillä, Kimmo Anttila nauraa.

Festivaaliravintolakin rakennettiin lehmäaitaukseen, ja ruokana oli buffet-tarjonnan sijaan yksinkertaista keittoruokaa.

– Siinä oli voipaperilla päällystetyt raakalaudasta tehdyt pöydät ja hernekeittoa syötiin. Se oli festivaaliravintola, joka piti purkaa lehmien tieltä pois, kun juhlat olivat ohi, Mauno Järvelä muistelee.

Festivaaliravintola piti purkaa lehmien tieltä pois, kun juhlat olivat ohi.

Mauno Järvelä

Yksi tärkeimmistä alueen kohtaamispaikoista oli edelleen toimiva Ravintola Pelimanni, missä soitettiin vapaasti läpi juhlien. Pelimanniin kiemurteli usein pitkä jono, eivätkä kaikki halukkaat päässeet sisään.

Myöhemmin juhla-alueelle saatiin pitkän työn päätteeksi siirrettyä Pelimannitalo naapurikunnasta. Se sai pian roolin, joka talolle nykyään kuuluu: esiintymisiä ja ohjelmaa on aamusta yöhön.

– Pelimannitalo oli voimainponnistus, johon tarvittiin paljon ulkopuolista rahaa. Viljo S. Määttälän avulla sekin onnistui, Järvelä kiittelee.

Pelimannitalo Kaustisella.
YLE/ Kia-Frega Prepula

Myöhemmin rakennettiin festivaaliareena, jossa nykyään ollaan suojassa Villen pipon alla. Sateelta suojautuminen ei kuitenkaan ole suuri asia, sillä pelimanneille aurinko paistaa aina.

– Ilma on sellainen kuin sen päässään kuvittelee. Kylmä on tietysti sormille kaikkein pahin, Järvelä toteaa.

Kimmo Anttilan mieleen on jäänyt ainakin yksi talvinen festivaali todennäköisesti 70-luvulta: avajaissoiton aikaan taivaalta putoili lunta ja kylmyys teki sormista kankeat.

Jos jokin on tässä maailmassa pysyvää, se on pelimannina olo. Viidenkymmenenkään vuoden aikana se ei ole mihinkään muuttunut.

– Nyt on ehkä pikkusen paremmat fiulikotelot, ennen oltiin paffilaatikoiden kanssa liikkeellä, nyt ne on styroksista, sanoo Mauno Järvelä.

Meno on myös siistiytynyt. Kimmo Anttila toteaa, että "henki ei enää haise soitolle niin paljon kuin alkuaikoina".

– Tänä päivänä pitää soittaa niin hyvin, että on paree, että korkki on kiinni.

Kaustislaiset laittavat kaiken peliin

Heinäkuiset juhlat määrittävät Kaustisella koko vuodenkulkua. Pelimanneille tapahtuma on ykkösasia, ja juhlat ovat mielessä läpi vuoden. Kun on 50 vuotta ollut joka kesä mukana, siitä tulee eräänlainen mieluisa painolasti.

– Kyllä siihen pitää aina jotenkin valmistautua. Ei se enää tällä iällä tule niin, että otetaan kotelo kainaloon ja lähdetään alueelle, Mauno Järvelä tunnustaa.

Joka vuosi jaksaa, kun kansanmusiikki on niin veressä, että se on käytännössä elämä.

– Kaustislaiset ovat alkuajoista lähtien eläneet elämää ennen ja jälkeen festivaalien. Alussa on mukavaa ja juhlavaa mennä soittamaan kaikki yhdessä, lopussa taas odotetaan seuraavia juhlia, kuvailee Timo Valo.

Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.
Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.Katariina Poranen / Yle

Kaustisen henki, kaustislainen tapa soittaa. Sen tietävät kaikki juhlilla käyneet, se on jotakin erityistä ja jopa maagista, mutta vaikeasti määriteltävää.

Kimmo Anttila kysyi aikoinaan sedältään, mikä siinä on kun kaustislaisten soitto kuulostaa niin erilaiselta.

– Vastaus oli, että siinä musiikissa on hartaus. Siinä pannaan kaikki "pelhin", mitä on ajatusmaailmassa. Tunteella tekeminen on kaustislaista henkeä ja musiikki puhuu puolestaan.

Mauno Järvelän mielestä kaustislaisessa pelimannihengessä tärkeintä on, että pelimannit ovat aina valmiita tuomaan kansanmusiikkia esille. Kuten Kaustisella sanotaan: "Pistethän issensä pelhin".

– Meillä on 1700-luvulta lähtenyt perinne tässä kannettavana ja viemme viestikapulaa eteenpäin, Järvelä toteaa.

"Enemmän kansanmusiikkia!"

Kolme pelimannia puhuu 150 vuoden festivaalikokemuksella kansanmusiikin puolesta: musiikinlaji ja perinne ansaitsisivat enemmän näkyvyyttä.

– Ration herrat, soittakaa enemmän sitä kansanmusiikkia, Mauno Järvelä heittää, ja Kimmo Anttila komppaa.

– Kansanmusiikkijuhlat on peruutuspeili koko kansalle. Näkee mitä meillä on ollut, kuinka rikas ja monimuotoinen kulttuuri Suomen maassa vallitsee. Se pitäisi hoksata ja uskoa siihen, Järvelä perustelee.

– Toisaalta kansanmusiikkitapahtumia on nykyään ympäri Suomen ja oikeastaan joka kesä meinaa tulla jonkinlainen uusi juttu lisää. Se osoittaa, että nuoria harrastajia on paljon, Timo Valo muistuttaa.

Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.
Mauno Järvelä, Timo Valo ja Kimmo Anttila.Katariina Poranen / Yle

Lisää tulee esimerkiksi Maunon Näppäri-toiminnan kautta. Se on tärkeä väylä kansanmusiikin maailmaan. Kursseilla suurin osa on tyttöjä. Tämä saattaa tietää sitä, että tulevaisuudessa miespelimannien valta kääntyy naispelimannien eduksi.

Mauno Järvelän mielestä sukupuolella ei kuitenkaan ole merkitystä.

– Soittamista harrastavat ne, jotka kokevat sen tärkeäksi. Aikaisemmin miesporukka on kokenut niin, mutta nyt entistä enemmän tytöt. Aika korjaa asiaa suuntaan tai toiseen, vallitseva tilanne ei ikinä pysy.

Jos Viljo olisikin saanut pakit?

Mitä jos Viljo S. Määttälälle olisikin sanottu ei? Jos kaustislaiset olisivatkin todenneet, että mitäpä sitä suurempia juhlia järjestämään?

Mauno Järvelä sanoo, että ilman Kansanmusiikkijuhlia Kaustinen olisi vähän nykyistä mitättömämpi paikka. Ei olisi paikallisia kulttuurikohteita, kuten Pelimannitaloa, festivaaliareenaa tai Kansantaiteenkeskusta.

Timo Valo listaa monta muutakin asiaa, joiden juuret ovat Kansanmusiikkijuhlissa: Kansanmusiikki-instituutti, pelimanniyhtye Tallari, vakiintunut kansanmusiikin opetus Sibelius-Akatemiassa ja Mauno Järvelän käynnistämä Näppäritoiminta.

Aluksi melkein joka toinen soitti seliksi yleisöön päin, mutta nyt kaikki pystyvät katsomaan yleisöä.

Kimmo Anttila

Juhlat ovat myös nostattaneet kaustislaista talkoohenkeä ja vieraanvaraisuutta. Muualta tulleet on otettu avosylin vastaan juhlille, ja myöhemmin myös perhemajoitukseen.

Ovat paikallisten perunatkin aikanaan menneet parempiin suihin.

– Festivaalityöntekijät puhuivat, että kävivät hakemassa perunoita pellosta, keittivät ja söivät ne. Minä vain ajattelin, että siinä meni kaksi penkkiä perunoitani, kun olivat ne minun pellolta hakeneet, Kimmo Anttila nauraa.

Miehet uskovat, että ilman festivaalejakin Kaustisella soiteltaisiin, mutta pienemmissä ympyröissä. Nyt yhteistyötä on ympäri maailmaa. Vuosikymmenet ovat tehneet pelimanneille hyvää.

– Yhtenäisyys ja itsetunto ovat kasvaneet. Aluksi melkein joka toinen soitti seliksi yleisöön päin, mutta nyt kaikki pystyvät katsomaan yleisöä, Kimmo Anttila kertoo.

50 vuotta juhlilla käyneet pelimannit kokoontuvat Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla Kaustinen Social Club -tapahtumiin kertaamaan kokemuksia ja soittamaan yhdessä. Kaustisen Kansanmusiikkijuhlia vietetään 10.-16.7.