yle.fi-etusivu

Robotit valtasivat Agan kaasutehtaan – automaatio osaa yli 200 kaasuseoksen reseptin

Robotit liikuttelevat ja täyttävät kaasupulloja Agan Riihimäen laitoksella. Tehtaan johto vakuuttaa, että automatisaatio on viety pidemmälle kuin missään maailmalla.

robotit
Kaasupullojen keräilyrobotti
Automaatio ja robotit hoitavat Agan Riihimäen tehtaalla raskaimmat työt.Ville Välimäki/Yle

Kun rekka tuo tyhjät kaasupullot laitokselle, alkaa robottien työ. Ensimmäinen robotti siirtää ja jakaa tyhjät pullot varastoon oikeille paikoille. Seuraavaksi ne ottaa käsittelyyn täysin automatisoitu täyttökaruselli, jossa pullot täytetään halutulla kaasulla. Täytön jälkeen robottitrukki puolestaa siirtää pullot lastattavaksi.

Tehtaalla ei ole hiljaista. Pullot kolisevat toisiinsa ja suhinaa täyttää ilmaan, kun robotit päästelevät paineilmaa kaasupulloja siirrellessään.

Riihimäen tehtaiden automatisointi maksoi 8,5 miljoonaa euroa. Automatisaatio ja robotiikka tehostaa tuotantoa, mutta yleensä myös työpaikat ovat vaarassa. Riihimäelläkin työntekijämäärä väheni, mutta vain muutamalla henkilöllä.

– Emme joutuneet irtisanomaan ketään, vaan vähennys tapahtui eläköitymisen kautta, kertoo Pekka Vaahtera.

Riihimäellä on töissä yli 60 agalaista.

– Tähän tulee lisätä, että työllistämme noin sata autokuskia ja parikymmentä ihmistä huolto- ja tukipalveluissa, muistuttaa Vaahtera.

"Riihimäki johtava täyttölaitos maailmassa"

Alun perin ruotsalainen kaasuyhtiö Aga Oy sulautui maailmanlaajuiseen Linde –konserniin vuonna 2000. Saksalainen Linde on maailman johtavia kaasuja sekä niihin liittyviä järjestelmiä tuottavia konserneja.

– Tämä on pilotti paitsi Agalle myös koko Linde –konsernille, sanoo Agan Riihimäen tehtaan tuotantojohtaja Pekka Vaahtera.

robotti kuljettaa pulloja
Ville Välimäki / Yle

Liikevaihto on noin 17 miljardia euroa. Siihen suhteutettuna riihimäkeläisten kehut tuntuvat hurjilta, mutta Riihimäellä vakuutetaan, että puheissa on perää.

– Olemme malliesimerkki paitsi Linde –konsernissa, myös koko maailmassa, sillä Lindehän toimii maailmanlaajuisesti ja on johtava kaasuyhtiö. Sitä kautta voi sanoa, että Riihimäki on tällä hetkellä johtava kaasujen täyttölaitos maailmassa, kertoo Pekka Vaahtera.

Kaasuja useille eri teollisuudenaloille

Agan Riihimäen laitos tuottaa teollisuuskaasuja. Riihimäellä valmistetaan esimerkiksi happea, typpeä, argonia, vetyä ja hiilidioksidia sekä erikoiskaasuja. Laitoksen automaattiohjausjärjestelmä osaa tehtaan johdon mukaan yli 200 räätälöityä kaasuseosten reseptiä.

Eräs merkittävä tuote on hitsauskaasut, joiden menekki on hyvässä kasvussa, ei vähiten telakkateollisuuden hyvän markkinatilanteen johdosta. Kaasuja käyttävät myös esimerkiksi auto- ja elintarviketeollisuus sekä laboratoriot. Riihimäeltä lähtee teollisuudelle vuosittain 800 000 kaasupulloa.

Mies tehtaan ulkopuolella
Agan Riihimäen laitoksen tuotantojohtaja Pekka Vaahtera vakuuttaa Riihimäen tehtaan olevan maailman modernein kaasujen täyttölaitos.Antti Ruonaniemi/Yle

Mikä ihmeen Aga

Aga on nimenä hyvin monelle tuttu, jos ei muuten niin grillien nestekaasuista. Aga perustettiin Ruotsissa vuonna 1904. Pian yhtiöön palkattiin myöhemmin fysiikan Nobel –palkinnon saanut Gustaf Dalén. Dalénin keksinnöt käynnistivät tehtaan kasvun. Aluksi Aga kehitti majakkatekniikkaa.

Kaasuihin Aga keskittyi 1960 –luvulla. Suomessa Aga on toiminut tasan sata vuotta ja juhlii yhdessä Suomen valtion kanssa.

Agan nimi tulee sanoista Aktiebolaget Gasaccumulator.