Koe uusi yle.fi

Dan Steinbock: Euroopan talousmahti näivettyy parissa vuosikymmenessä

Ylen Kova talous -haastattelussa Steinbock pitää suurena virheenä sitä, että Suomen talous on yhä liian riippuvainen viennistä Eurooppaan.

globalisaatio
Kova talous: Dan Steinbock: Euroopan talousmahti näivettyy parissa vuosikymmenessä
Kova talous: Dan Steinbock: Euroopan talousmahti näivettyy parissa vuosikymmenessä

Dan Steinbock johtaa perustamaansa konsultointiyritystä Difference Group sukkuloimalla maanosasta toiseen.

Etupäässä hän liikkuu kuitenkin akselilla Kiina, Intia ja Yhdysvallat, jonne Steinbock muutti vuonna 1986 tekemään jatkotutkintoa. Itse yritys - Difference Group - on kirjoilla Hong Kongissa, ei New Yorkissa, kuten Kova talous -haastattelun videolla virheellisesti kerrotaan.

Suomessa Steinbock käy muutaman kerran vuodessa tapaamassa sukulaisiaan ja muun muassa pitämässä luentoja. Tällä kertaa hän kävi luennoimassa LähiTapiolan järjestämässä seminaarissa globaalin talouden näkymistä kesäkuun alkupuolella.

Kiina pyyhältää Yhdysvaltain ohi

Steinbockin mielestä lähivuosina nähdään hyvin todennäköisesti isoja muutoksia maailmantalouden totutuissa rakenteissa. Ennen muuta muuttuu Yhdysvaltain asema suvereenina talouden johtomaana.

– Kiina tulee ilman muuta ohittamaan Yhdysvaltain talouden globaalina toimijana. Kyse on vain siitä, tapahtuuko se 2020-luvun alku- vai jälkipuolella bruttokansantuotteen puolelta laskettuna. Mutta esimerkiksi Kiinan renminbi [juan] ei tule ohittamaan dollarin roolia yhtä nopeasti, se vie luultavasti useamman vuosikymmenen, Steinbock sanoo.

Kiina ei halua rikkoa nykyistä riippuvuussuhdetta Yhdysvaltain dollariin ja velkakirjoihin, vaikka tästä riippuvuudesta käydäänkin maassa huolestunutta keskustelua.

– Se pakottaa kummankin osapuolen tiettyyn malttiin ja rauhallisuuteen hyvin vaikeissa talouspoliittisissa kysymyksissä, Steinbock jatkaa.

Trumpin suhde Eurooppaan poikkeaa tuntuvasti edellisten Yhdysvaltain presidenttien tavasta kohdata niin sanottu vanha manner. Trump ajaa nyt voimakkaasti oman kannattajakuntansa näköistä politiikkaa, jossa Yhdysvaltain etu on ensisijainen.

Tästä syystä Trump jätti pois totutun yhteistyöretoriikan, kun kävi tapaamassa muun muassa Euroopan Nato-maiden johtajia.

– Jos Trump vie tämän politiikkansa loppuun asti, tulemme näkemään transatlanttista kiistaa, joka tietyssä mielessä vetää vertoja sille, mitä näimme nuoremman Bushin kaudella 2000-luvun alkupuolella. Ero on siinä, että silloin oli kyse turvallisuuspolitiikasta, nyt on kyse talouspolitiikasta, Steinbock sanoo.

Eurooppa kutistuu

Steinbock arvioi, että Euroopan on tottuminen selvästi pienempään kansainväliseen rooliin kuin mihin on tottunut.

– Euroopan rooli talouspoliittisena mahtitekijänä tulee todennäköisesti puolittumaan kahden, kolmen vuosikymmenen sisällä. Osittain sitä selittää demografinen kasvu – tai sen kasvun puute. Osin talousmahdin rooli vain kuivettuu ja näivettyy, Steinbock ennustaa.

Hän kehottaa Eurooppaa hakemaan uutta yhteistä linjaa erilaisuuksien kautta. Hän viittaa tällä siihen, että Euroopan unionin ja euro-maiden linjat näyttävät vetävän kokonaisuutta eri suuntiin.

Suomen suuri virhe

Steinbockia häiritsee myös se, että Suomessa euroon liittyvää keskustelua hallitsevat edelleen ne samat henkilöt, jotka aikoinaan veivät Suomen euroon.

– On heidän etujensa mukaista esittää tämä päätös ja sen seuraukset positiivisessa valossa, kun me tiedetään että tämä ratkaisu tulee olemaan yhä suurempien paineiden alla, Steinbock toteaa.

Haastattelussa Steinbockin kädet alkavat viuhtoa jo huomattavan laajassa kaaressa, kun keskustelu jatkuu Suomen asemasta osana varsin heterogeenistä euro-järjestelmää.

Hän muistuttaa, että Suomen vienti on vieläkin samalla tavalla riippuvainen muutamasta Euroopan maasta kuin kymmenen vuotta sitten.

– Olemme sijoittamassa viennin ja investointien kautta siihen maanosaan, jonka tulevaisuus näyttää vaikeimmalta ja haastavammalta seuraavan kahden vuosikymmenen aikana, koska me kuvittelemme, että on olemassa jokin paluu entiseen. Tämä on se suuri virhe, Steinbock sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Uinti

Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa – komea parannus Suomen ennätykseen

Urheilu

Tshekki tarjoili Leijonille syksyn ensimmäisen tappion - hattutemppusankari nosti kahden maalin takaa voittoon

PyeongChang 2018

Kummola ei näe KHL:n täyskäännöksessä mitään tolkkua: ”Kuulostaa ihan kiristykseltä”