Huippututkija Teppo Kröger: Iso osa ikäihmisistä ei saa tarvitsemaansa apua, koska se on liian kallista

Professori Teppo Kröger sanoo, että uusi sote kasvattaa kustannuksia, eikä kukaan tiedä paranevatko palvelut.

ikääntyminen
Iäkäs nainen kulkee rollaattorin kanssa.
Yle

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger on paljon vartijana. Hän johtaa Suomen Akatemian ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuhanketta.

Ikääntymistä on tutkittu Jyväskylän yliopistossa pitkään ja monipuolisesti, mutta viimeistään nyt Kröger on se mies, jota ikääntymiseen ja hoivaan liittyvissä asioissa kuunnellaan.

– Ikääntyminen ei ole Suomessa tasa-arvoista. 20-30 prosenttia yli 75-vuotiaista ei tällä hetkellä saa tarvitsemaansa apua, Kröger sanoo.

Suurimmat esteet tarvittavan tuen saamiselle ovat palvelujen saatavuus – ja hinta.

– Palveluiden hinta nousi meidän tutkimuksessamme tärkeimmäksi esteeksi, sanoo Kröger.

Hän alleviivaa kuitenkin sitä, että tutkimusnäyttö ei riitä toteamaan, että vain riittävän varakkailla on mahdollisuus turvalliseen vanhuuteen.

– Meillä on totuttu ajattelemaan, että palvelujärjestelmä takaa riittävän avun kaikissa tuloluokissa, mutta toisin näyttäisi olevan. Tätä on ilman muuta selvitettävä tarkemmin.

Sote ei säästä – päinvastoin

Hallitus aikoo säästää sosiaali- ja terveydenhuollosta kolme miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Mutta voiko sellaista säästöä tehdä palvelujen heikkenemättä?

Kröger on pitkään hiljaa.

– Tämä on erittäin hyvä kysymys. Uusi muotoiluhan hallituksella on kustannusten kasvupaineen väheneminen. Se kuulostaa samalta, mutta siinä on suuri ero. Nähdäkseni uusi muotoilu tarkoittaa, että säästötavoitteesta on luovuttu, hän sanoo.

Eli se siitä? No ei suinkaan.

– Tämä kustannusten kasvupaineen vähentäminen on myös erittäin kyseenalaista. Uudistukseen sisältyy paljon sellaista mikä näyttää nostavan kustannuksia, Kröger sanoo.

Saadaanko sitten parempia palveluja?

– Sitähän me emme tiedä. Toivottavasti, koska muuten kasvavat kustannukset ovat hukkaan heitettyä rahaa. Mutta nyt emme tiedä millainen järjestelmä tässä on syntymässä. Seurannassa kyllä riittää tutkijoille töitä.

Blogissaan (siirryt toiseen palveluun) Kröger on uudistukselle vielä tylympi: Suomi ... on tekemässä sosiaali- ja terveydenhuollon reformia, joka perustuu yksin uskoon: tiedon sijasta perusteettomiin toiveisiin ja ylhäältä johdettuun prosessiin, jossa kriittiset näkemykset on sivuutettu. Sote-reformi ei tule toteuttamaan yhtäkään sen alkuperäisistä tavoitteista", hän kirjoittaa.

Eriarvoistuminen painaa professorin mieltä

Kun Kröger aloitti professorina vuonna 2011, hänen päällimmäisenä huolenaan oli juuri eriarvoistuminen.

– Perusturvan taso on jäänyt merkittävästi jälkeen muun väestön toimeentulon tasosta. Myös palveluissa on aukkoja: esimerkiksi lapsiperheiden kotipalveluita ei juurikaan ole ja myös vanhusten palveluista on tingitty, niin että suuri määrä vanhoja ihmisiä joutuu itse kustantamaan palvelunsa, Kröger sanoi tuolloin.

Vuodet eivät ole professorin huolta helpottaneet.

– Ehkä se on lievästi lisääntynytkin. Käsittääkseni tilanne on aika vastaava kuin se oli kuusi vuotta sitten, Kröger sanoo.

Ylikansallistuva ja digitalisoituva hoiva

Krögerin johtama monitieteellinen huippuhanke tarkastelee erityisesti ikääntymisen ja hoivan ylikansallistumisen ja digitalisaation vaikutuksia. Ryhmässä on yli 20 tutkijaa, ja aikaa on kahdeksan vuotta.

– Keskeiset teemat liittyvät siihen, miten ikääntymisen ja hoivan ylikansallistuminen ja monikulttuuristuminen vaikuttavat, Kröger sanoo.

– Digitalisuus taas on jo nyt läsnä aivan kaikkialla. Elämä on digitalisaation läpitunkemaa, eivätkä ikäihmiset tästä poikkea. Tutkimme sitä, mitä digitalisaatio tuo vanhojen ihmisten elämään, mitä hyvää ja mitä kenties epäilyttävää, hän jatkaa.

Esimerkkinä epäilyttävistä puolista Kröger tuo esiin jatkuvan tarkkailun mahdollisuuden. Toisaalta se on turvallisuutta lisäävä keino, toisaalta se syövyttää yksilönsuojaa.

– Tätä meidän on tarkoitus selvittää, uhkat ja mahdollisuudet.

Teppo Kröger.
Teppo Kröger.Teppo Kröger.