Tarkista käsityksesi vihreistä ja perussuomalaisista: vihreät kiri duunareiden suosiossa PS:n ohi

Puheenjohtajavaaliin valmistautuvat perussuomalaiset ja vihreät ovat nyt työväestön silmissä yhtä haluttuja vaihtoehtoja.

Suomen poliittiset puolueet
vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat -grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Suomen suurin työväenpuolue perussuomalaiset ja city-hipsterien vihreät – nämä perussuomalaisten ja vihreiden markkinoimat mielikuvat ja toisaalta niihin läiskityt stereotypiat paljastuvat osin huteriksi, kun tarkastellaan puolueiden kannattajakuntia hiukan tarkemmin.

Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa perussuomalaiset ovat työntekijöiden suosiossa järjestyksessä neljäs, ja touko-kesäkuussa PS:n edelle menivät – vihreät.

Vielä kuukausi sitten PS oli työntekijöiden kannatuksella mitattuna 1,1 prosenttiyksikköä vihreitä edellä.

Työntekijöistä 23,7 prosenttia äänestäisi SDP:tä, keskustaa 17, vihreitä 15,2 ja perussuomalaisia 12,8 prosenttia, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.

Ero vihreiden, keskustan ja PS:n välillä on ollut niukka jo runsaan vuoden.

Työttömät siirtyivät vasemmistoliiton taakse

Kumpikaan puheenjohtajavaaliin valmistautuvista puolueista ei ole työttömien ykkössuosikki. Työttömistä 25 prosenttia äänestäisi vasemmistoliittoa, perussuomalaisia 20,8, vihreitä 16,7 ja SDP:tä 13,7 prosenttia.

Kun asiaa katsotaan toisin päin, vihreiden kannattajista oli touko-kesäkuussa työttömiä 3,8 prosenttia, ja perussuomalaisten kannattajista 7,9 prosenttia. Suomen työttömyysaste oli huhtikuussa yli kymmenen prosenttia.

Työttömiä on siirtynyt perussuomalaisista vasemmistoliiton kannattajiksi kesän 2015 jälkeen, sen jälkeen kun PS aloitti hallitustaipaleensa.

Sen sijaan mielikuva perussuomalaisista "äijäpuolueena" ja vihreistä naisten puolueena pitää paikkansa. PS:n kannattajista miehiä on yli 75 prosenttia ja vihreiden kannattajista naisia lähes 70 prosenttia.

Perussuomalaiset vihreät kannatajien ikäjakauma
Yle Uutisgrafiikka

Kotiäidit eivät kannata näitä puolueita

Kotiäitejä ei löydy niin PS:n kuin vihreidenkään kannattajista, vaikka "kotiäitivihan" vastustaminen ja kotihoidontuen puolustaminen on vilahdellut lauantaina väistyvän PS:n puheenjohtajan Timo Soinin puheissa.

Perussuomalaisten kannattajista kotona lapsen kanssa on 0,7 prosenttia. Eniten lasta kotonaan hoitavia on kristillisdemokraattien kannattajissa, 3,8 prosenttia. Luvut ovat kuitenkin suuntaa-antavia, koska otoksessa kyseiset ryhmät ovat hyvin pienet.

Vihreiden kannattajista suurin osa, joka kolmas, asuu lapsiperheessä. Perussuomalaista suurin osa, 37,5 prosenttia taas asuu kahden aikuisen taloudessa, jossa ei asu lapsia.

Tätä selittää muun muassa ikäjakauma. Vihreillä on puolueista nuorimmat kannattajat, kun taas perussuomalaisten kannattajista yli 30 prosenttia on eläkkeellä.

Perussuomalaiset vihreät tulot/talous
Yle Uutisgrafiikka

Vihreissä paljon vauraita

Vihreiden kannattajista lähes neljännes asuu taloudessa, jonka yhteenlasketut vuositulot ovat yli 70 000 euroa.

Tämän verran ansaitsevien kotitalouksien osuus on suurempi vain RKP:n ja kokoomuksen kannattajissa. Suomalaisten keskipalkka (siirryt toiseen palveluun) on noin 36 000 euroa vuodessa.

Toisaalta vihreiden kannattajissa on paljon opiskelijoita, mikä selittää alle 15 000 euroa vuodessa ansaitsevien kotitalouksien suurehkoa määrää.

Perussuomalaisten kannattajat jakautuvat melko tasaisesti eri tuloluokkiin. Niukasti suurin on ryhmä kotitalouksia joka ansaitsee 25 000 – 35 000 euroa vuodessa.

Ero perussuomalaisten ja vihreiden koulutustaustassa on selvä. PS:n kannattajista isoin osa, noin 45 prosenttia on suorittanut ammattikoulun. Vihreiden kannattajista 26 prosentilla on yliopisto- tai korkeakoulutututkinto.

Yhden hengen talouksissa asuu noin neljännes PS:n kannattajista, vihreiden kannattajista noin 28 prosenttia.

Pikkukunnissa PS:llä on saumaa

Pienet kunnat ja alle 50 000 asukkaan kaupungit ovat perussuomalaisten vankinta kannatusaluetta.

Vaikka vihreät saivat kuntavaaleissa moneen pieneen kuntaan ensimmäisen valtuustopaikkansa, puolue on suurten kaupunkien ja erityisesti pääkaupungin puolue. Kannatuksesta 27 prosenttia tulee pelkästään Helsingistä.

Perussuomalaisilla luvut ovat juuri toisin päin. PS:n kannattajista lähes 94 prosenttia tulee muualta kuin Helsingistä.

Yli 50 000 asukkaan kaupungeissa kahden puolueen kannatus on tasoissa.

Kello 10:09: Otsikkoa ja juttua korjattu: Perussuomalaiset olivat touko-kesäkuussa työntekijöiden neljänneksi eikä kolmanneksi suosituin puolue. Edellä on SDP:n ja vihreiden lisäksi keskusta.