yle.fi-etusivu

Santeri oli 10 vuotta puhumatta koulussa – sitten hänestä tuli opiskelijakunnan puheenjohtaja

Joka päivä koulumatkallaan Santeri Ala-Röyskö ajatteli, että tänään on se päivä, kun hän puhuu.

puhumattomuus
Santeri Ala-Röyskö
Meeri Niinistö / Yle

Peruskoulussa Santeri Ala-Röyskö, 19, ei puhunut lainkaan.

– Koulussa en pystynyt puhumaan kellekään, tai muillekaan tuntemattomille. En jumpparille, taksikuskille. En pystynyt puhumaan sairaalassakaan. Kotona puhuin perheelle ja sukulaisille, siinä ei ollut mitään ongelmaa.

Hänellä oli selektiivinen mutismi: tila, jossa lapsi ei pysty puhumaan kodin ulkopuolella. Santeri itse puhuu mutismista sairautena.

Ala-asteella Santerilla oli yksi kaveri, jonka kanssa juttu luisti. Ystävä muutti pois, Santeri jäi luokalleen – ja joutui luokkaan, jossa kaikki olivat tuntemattomia. Puhe kodin ulkopuolella lakkasi.

– Kyllä muut koulussa ihmetteli. Se tuntui inhottavalta. Yläasteella opettajat ja avustajat olivat sitä mieltä, että voisin ruveta puhumaan. Eivät kuitenkaan painostaneet, sellaista pientä vaan.

Kynnys puhua kasvoi koko yläasteen

Valikoivasta puhumattomuudesta on saatavilla vielä vasta vähän tutkimustietoa. Häiriö tulee yleensä esiin ennen kouluikää.

Joka päivä taksissa matkalla kouluun ajattelin, että tänään puhun.

Santeri Ala-Röyskö

Se yhdistetään ahdistuneisuushäiriöihin. On todennäköisempää, että herkkä ja sosiaalisista tilanteista ahdistuva lapsi sairastuu mutismiin kuin ulospäin suuntautunut.

Santerilla ajatus puhumisesta kypsyi pikku hiljaa yläasteen aikana, mutta kynnys oli kasvanut liian suureksi. Julkisessa Facebook-päivityksessään (siirryt toiseen palveluun) hän kirjoittaa, että oli yksinkertaisesti syrjäytynyt.

7.-luokalla Santerin lihassairaus, Duchennen lihasdystrofia, äityi niin pahaksi, että hän siirtyi pyörätuoliin.

– Ajattelin, että olen loppuelämäni hiljaa mykkänä. Ei olisi ollut kavereita, olisin jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle. En halunnut sellaista tulevaisuutta, elämässä täytyy olla muutakin.

Yle uutisoi aiemmin Markuksesta, joka 4-vuotiaana lopetti puhumisen. Santerin tarina osoittaa, että aikuisena kaikki voi olla toisin.

– Joka päivä taksissa matkalla kouluun ajattelin, että tänään puhun. Ysiluokalla päätin, että olen puhumatta koko yläasteen ja sen jälkeen aloitan alusta.

Rippikoulutapaamisessa ysiluokan talvella hän kertoi nimensä ensimmäistä kertaa myös tuntemattomille.

Ensimmäiset askeleet: "Sanoin oman nimeni"

Santeri oli 16-vuotias, kun hän istui rippikoulun ensimmäisessä tapaamisessa, ringissä muiden riparilaisten kanssa.

Hän oli jo etukäteen päättänyt, että tuossa tapaamisessa hän puhuisi.

– Kun mun vuoro läheni, niin sydän alkoi vaan hakkaamaan kovempaa ja hiki valui otsalta. Kun tuli mun vuoro, ei voinut enää jäätyä. Oli aika raskasta. Sanoin oman nimeni ja kerroin, mitä aion tehdä talvilomalla.

Seurantatutkimusten mukaan mutismi kestää keskimäärin kahdeksan vuotta. Tämän jälkeen oireilu helpottaa selvästi tai poistuu kokonaan.

– Muutos elämässä voi olla myönteinen asia. Voi olla helpompaa irtautua siitä omasta käyttäytymismallista, kun esimerkiksi vaihtaa yläasteelle. Silloin voi olla helpompaa omaksua toinen rooli, sanoo lastenpsykiatrian ylilääkäri Tuija Fontell.

Santerin tila parani itsestään.

Muutos elämässä voi olla myönteinen asia. Voi olla helmpompaa irtautua siitä omasta käyttäytymismallista.

Tuija Fontell

– Se on henkistä taistoa pään sisällä. Siihen voi pyytää muiden apua. Ottaa vanhemmat mukaan tilanteisiin. Sitten on helpompi puhua, Santeri miettii.

– Tämä on varmasti hyvä vinkki. Jos menee uuteen paikkaan, niin vanhemmista saattaa olla hyötyä. Lähiaikuiset eivät saisi jättää lasta yksin asian kanssa, toteaa Fontell.

Kesällä Santeri kävi rippileirin, ja ripariporukasta jäi käteen muutama kaverikin. Ennen kaikkea Santeri sai itseluottamusta syksyllä alkavaan lukioon.

Puhumattomasta puheenjohtaksi parissa vuodessa

Santeri haluaa politiikkaan. Ensin kunnanvaltuustoon, sitten eduskuntaan.

Lukion toisella yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut Santeri nimitettiin opiskelijakunnan puheenjohtajaksi. Kolmantena vuonna hänet valittiin sihteeriksi Hämeen lukiolaisten piirihallitukseen.

Lauseiden muodostaminen ei aina ole Santerille vieläkään helppoa. Hän kirjoittaa mieluummin viestejä kuin puhuu puhelimessa. Tämäkin haastattelu jännittää. Sitä ei kuitenkaan huomaa ulospäin.

Tuore ylioppilas on hakenut Tampereelle opiskelemaan hallintotieteitä ja politiikan tutkimusta. Vaikka paikka yliopistosta ei aukeaisikaan vielä tänä vuonna, aikoo Santeri tehdä kaikkensa unelma-ammattinsa eteen.

– Eihän elämällä olisi ollut merkitystä jos olisi vaan ollut mykkänä, neljän seinän sisällä syrjäytymässä. Kun on vaikuttamisessa mukana, niin elämällä on joku merkitys.

Santeri Ala-Röyskö
Meeri Niinistö / Yle