1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Britannian vaaleista jännitysnäytelmä: konservatiivien enemmistö sulaa

Konservatiivit säilyttävät Britanniassa suurimman puolueen asemansa, mutta menettävät runsaasti paikkoja varsinkin työväenpuolueelle.

Ulkomaat
Jeremy Corbyn ja Theresa May
Jeremy Corbyn ja Theresa MayEPA ja AFP

Britannian äänestäjät ovat järjestäneet karvaan yllätyksen pääministeri Theresa Mayn konservatiivipuolueelle. Oppositiossa oleva työväenpuolue kasvattaa paikkamääräänsä.

Ääntenlasku on edelleen kesken, mutta tässä vaiheessa näyttää vahvasti siltä, että konservatiit ovat menettämässä nauttimansa parlamenttienemmistän.

Vaalitulos

Britanniassa on yhteensä 650 vaalipiiriä, joista kustakin valitaan yksi edustaja parlamenttiin. Kun 561:ssä vaalipiirissä äänet oli laskettu, konservatiivit olivat varmistaneet 261 paikkaa. Työväenpuolueella oli 236 paikkaa.

Muista puolueista Skotlannin kansanpuolue SNP on kärsimässä tappion. Sille on tässä vaiheessa varmistunut 33 paikkaa. Puolueen entinen puheenjohtaja Alex Salmond ja parlamenttiryhmän johtaja Angus Robertson ovat menettäneet paikkansa.

Liberaalidemokraatit ovat saamassa muutaman paikan lisää. Tällä hetkellä sillä on 10 paikkaa varmistettuna.

BBC:n mukaan kärkipuolueiden äänimäärät ovat hyvin lähellä toisiaan. Kun ääntenlaskenta oli vielä kesken, BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) konservatiivien ääniosuus oli 41,8 prosenttia ja työväenpuolueen 40,6. Tilanne muuttuu kuitenkin kaiken aikaa.

Lue seuraavaksi