Nuorisotyöttömyys ei lannistanut tätä kolmikkoa – kesäyritys auttaa ruohonleikkuussa ja atk-pulmissa

Yhä useammat nuoret luovat kesätyöpaikkansa itse, kerrotaan Suomen Yrittäjistä.

Nuorten työllisyys
ARKIHELP Joensuusta eli Kiira, Antti ja Antti
Kiira Tiensuu, Antti Putila ja Antti Kummunmäki haastoivat itsensä perustamalla oman monitoimiyrityksen kesäksi.Nelli Kallinen / Yle

– Kun ottaa huomioon nuorten työllisyystilanteen Pohjois-Karjalassa, kyllä se on faktaa, että työpaikat ovat aika kiven alla, toteaa nuori yrittäjä Antti Putila siristäen silmiään auringonpaisteessa.

Tilastot vahvistavat Putilan ajatusta. Huhtikuussa koko maassa 15–24-vuotiaiden työttömyysaste (siirryt toiseen palveluun) oli huimat 27,4 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Epätoivoinen työllisyystilanne sai joensuulaiset nuoret, Antti Putilan, 21, Antti Kummunmäen, 20, ja Kiira Tiensuun, 21, tarttumaan toimeen itsensä työllistämiseksi.

Kolmikko tutustui toisiinsa lukiossa. Ystävyys jatkui lukion jälkeen – idea yhteisestä yrityksestä syntyi lukupiirissä, jossa ystävykset pänttäsivät pääsykokeisiin.

– Tammikuussa pitkän lukupäivän päätteeksi alkoivat jutut lentämään ja vitsailtiin, että eiköhän ruveta yrittäjiksi, Kiira Tiensuu naurahtaa.

Pitkän lukupäivän päätteeksi alkoivat jutut lentämään ja vitsailtiin, että eiköhän ruveta yrittäjiksi.

Kiira Tiensuu

Vitsinä ilmoille heitetty ajatus jäi kuitenkin muhimaan nuorten päähän. Pian he jo löysivät itsensä istumasta yritysneuvojan luota.

– Olemme kasvaneet siinä ajassa, jolloin on enemmän tai vähemmän ollut sellainen käsitys, että yrittäminen on vaikeaa. Ajattelimme kokeilla, miten vaikeaa se todella on, lisää Antti Putila.

Ideasta alkoi muotoutua toimiva yritys pikku hiljaa järjestelmällisin askelin.

– Veroneuvojalla käynti, tilitoimistossa vierailu, perustamisilmoitus ja markkinointisuunnitelma, Tiensuu luettelee.

Kesäyritykset uusi trendi

Nuorten yrittäjien toimintaan erikoistunut Suomen Yrittäjien järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä kertoo, että viimeisten parin kesän aikana yhä useammat nuoret ovat työllistäneet itsensä perustamalla oman yrityksen.

– Nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on ylipäätään kasvanut viime vuosien aikana. Esimerkiksi Uusyrityskeskuksen kautta perustetuista 8 000 yrityksestä vuositasolla yli puolet on alle 35-vuotiaiden perustamia.

Joensuulaiset Antti Putila, Antti Kummunmäki ja Kiira Tiensuu muun muassa leikkaavat nurmikkoa, hoitavat lapsia ja auttavat atk-ongelmissa asiakkaitaan kesän ajan.

– On ollut ihana huomata, miten hyvin ihmiset ovat ottaneet meidät vastaan. Monesti asiakkaat esimerkiksi kysyvät päivän päätteeksi, että jäätkö syömään, Tiensuu hehkuttaa.

Tavoite itsensä työllistämisestä kokopäiväisesti kesän ajaksi on ainakin kesäkuun tilauksien perusteella onnistunut.

Kynnys yrittäjyyteen on madaltunut reilusti.

Antti Kummunmäki

– On tämä tosi palkitsevaa, kun ajattelee, että alusta asti olemme tehneet kaiken itse ja sitten vielä huomaa, että olemme tehneet jotakin oikein, kun asiakkaatkin innostuvat meistä, Putila kertoo.

Yhteinen yritys toimii Joensuussa kesän, mutta jää syksyn tullen nuorten elämään vain hyviksi muistoiksi ja kokemuksiksi, kun nuoret lähtevät tahoilleen tekemään jatko-opintoja.

Kokonaan yrittäjyyden mahdollisuutta ei kuitenkaan kesän jälkeen unohdeta.

– Toivottavasti pääsen opiskelemaan kauppakorkeaan ja sitten aikanaan yrittäjäksi. Tältä kesältä saan vahvan pohjan. Kynnys yrittäjyyteen on madaltunut reilusti, Antti Kummunmäki sanoo salamyhkäisesti paljastamatta tarkemmin suunnitelmiaan.