Oikeus totesi Tampereella avovaimonsa tappaneen syyntakeettomaksi – mies itse eri mieltä

Mies surmasi avovaimonsa talttapuukolla helmikuussa 2016. Jutun käsittely jatkuu todennäköisesti vielä hovioikeudessa.

henkirikokset
Karttakuva

Pirkanmaan käräjäoikeus on todennut avopuolisonsa parkkipaikalla tappaneen miehen syyntakeettomaksi. Mies itse sekä syyttäjä ovat tyytymättömiä tuomioon.

Mies puukotti avovaimonsa Tampereen Tasanteella vuoden 2016 helmikuussa. Viereisessä autossa oli pariskunnan pienet lapset.

Vanhan Vaasan sairaalaan hoitoon pantava mies tuomittiin mittaviin korvauksiin henkisestä kärsimyksestä. Pariskunnan yhteisillä lapsilla on todettu traumaperäinen stressihäiriö. Heille korvausta tulee 18 000 euroa. Kuolleen naisen vanhemmalle lapselle mies tuomittiin maksamaan korvauksia 15 000 euroa. Korvauksia tuli myös naisen vanhemmille sekä sisarelle.

Mies on ollut kahteen otteeseen mielentilatutkimuksessa, sillä hän valehteli ensimmäisellä kerralla ja hänen tilastaan tuli kahdenlaisia arvioita. Toisessa tutkimuksessa hän todettiin sairaaksi. Miehen on todettu oireilleen psyykkisesti vähintään vuodesta 2008.

Jutun käsittely jatkuu todennäköisesti vielä hovioikeudessa.