Kataloniassa äänestetään itsenäisyydestä lokakuussa – uhkana kaaos

Katalonian itsenäisyyspyrkimys rikkoo Espanjan perustuslakia. Hallitus aikoo estää äänestyksen kaikin keinoin.

Katalonia
Katalonia itsenäisyyden kannattajia.
Vastaava kansanäänestys järjestettiin marraskuussa 2014. Tuolloin äänestäjistä 80 prosenttia kannatti itsenäistymistä.Andreu Dalmau / EPA

Espanjaan kuuluva Katalonian itsehallintoalue järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä 1. lokakuuta, kertoo Katalonian presidentti Carles Puigdemont.

Asukkaat saavat vastata kysymykseen "Haluatko, että Katalonia olisi itsenäinen, tasavaltaisesti hallittu valtio?".

Espanjan hallitus vastustaa kansanäänestyksen järjestämistä ehdottomasti. Äänestys olisi myös Espanjan perustalain vastainen.

Katalonian hallitus puolustaa menettelyään sillä, että hallituksen mukaan alueella on poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset syyt itsenäistymiselle.

Vastaava kansanäänestys järjestettiin marraskuussa 2014. Tuolloin äänestäjistä 80 prosenttia kannatti itsenäistymistä. Espanjan hallitus oli ennen äänestystä ehtinyt julistaa sen pätemättömäksi.

Lue myös: Katalonian separatistit ajavat aluetta irti Espanjasta – Maan hallitus pitää itsenäisyysäänestystä laittomana

Millä estää kansanäänestys?

Brittiläinen sanomalehti Guardian (siirryt toiseen palveluun) pohtii, millä tavoin Espanjan hallitus voisi estää äänestyksen. Lehden mukaan hallitus voisi ottaa käyttöön Espanjan perustuslain pykälän 155, joka antaa poliisille suuret valtuudet.

Espanjan viranomaiset voisivat määrätä äänestyspaikkoina käytettävät koulut suljettaviksi. Äärimmäisenä keinona Espanjan viranomaiset voisivat ottaa hallintaansa Katalonian omat poliisivoimat.

Nämä toimet johtaisivat todennäköisesti levottomuuksiin.

Jos äänestys järjestetään, sen tuloksesta ei ole varmaa tietoa. Maaliskuussa tehdyssä kyselyssä Espanjan yhteydessä säilyminen sai enemmän kannatusta kuin eroaminen.

Espanjan koillisosassa sijiatseva Katalonia on Espanjan vaurainta aluetta. Kataloniassa asuu 7,5 miljoonaa ihmistä ja sen pääkaupunki on Barcelona.

Lähteet: AP, AFP