Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen laulavat sanatonta laulua – "Ääniä, joihin eläin ei pysty"

Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen innostavat toisiaan treenikämpällä päästelemään kurkustaan toinen toistaan hämmästyttävämpiä ääniä. Äänikokeista on syntynyt sävellettyä musiikkia.

äänitaide
Pohjonen Alanko
Kimmo Pohjonen, Tuomas Norvio ja Ismo Alanko Imatran Karelia-salin lavalla. Pohjosen ja Alangon esiintymisasuun kuuluu pitkä turkisviitta ja valaistu päähine.Touko Yrttimaa

ImatraYleisö Imatran kulttuuritalon Karelia-salissa osoittaa suosiota seisaaltaan. Aplodit jatkuvat. Ja jatkuvat.

Lavalla kolme miestä neuvottelee pikaisesti, ylimääräiselle kappaleelle on tilausta.

Ja sehän tulee. Encorea varten Ismo Alangolla on tarjota yleisölle vielä yksi yllättävä elementti. Hän kaivaa kotelosta kokonaan uutta instrumenttia, viulua.

Ääniä pohjoisesta ja idästä

Yleisö on Imatran illassa kokenut poikkeuksellisen äänitaideteoksen. Esityksestä vastaavat harmonikkavirtuoosi Kimmo Pohjonen, pitkän uran rockmuusikkona tehnyt Ismo Alanko ja trion kolmantena jäsenenä, elektronisen äänen synnyttäjänä Tuomas Norvio.

– Minun vastuulla on epäorgaaninen ääni, nämä kaksi tuottavat orgaanisen äänen, Norvio sanoo ja viittaa Pohjoseen ja Alankoon. Ihmisäänensä lisäksi Pohjonen ja Alanko luottavat omiin instrumentteihinsa harmonikkaan ja kitaraan. Sekä nyt myös viuluun.

Harvakseltaan keikkailevan kokoonpanon esitystä on täysin mahdoton kiteyttää sanoin. Yrittää silti voi.

Elektronista pulputusta ihmisäänen ihmeellisissä sfääreissä.

Kimmo Pohjonen

Kyse on esiintyjien eri tekniikoin synnyttämien äänien kokonaisuudesta, joka jossain hetkessä on melua, jossain toisessa musiikkia, vuoropuhelua, tappelua, sotaa tai rauhaa. Tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijoitakin.

– Bändin ääni on elektronista pulputusta ihmisäänen ihmeellisissä sfääreissä haitarilla ja kitaralla säestettynä, Kimmo Pohjonen sanoo.

– Tämä tulee jostain pohjoisesta ja idästä.

Onnelliset lavalla

Yleisön aplodit Karelia-salissa vaimenevat. On ylimääräisen aika. Tila täyttyy hitaasti voimistuvasta äänimassasta. Alanko ja Pohjonen laulavat sanatonta laulua, viulun ja harmonikan äänistä muodostuu meditatiivinen kierre. Norvio sämplää koneidensa ääressä.

Yhdessä hetkessä Kimmo Pohjonen näyttää häkellyttävän onnelliselta ihmiseltä. Ismo Alangostakin välittyy nautinto. Tuomas Norviosta ei pysty sanomaan, hänen kasvonsa jäävät lippalakin varjoon.

Ääniä, joihin ei eläin pysty. Enkä minä.

Ismo Alanko

Pohjonen ja Alanko ovat kertoneet yhteistyönsä alkaneen leikinomaisesta ääni-improvisaatiosta. Kokeiluista äänen kanssa. Improvisoidessaan he pyrkivät jättämään taakseen aiemmin opittuja musiikintekemisen rajoja.

Imatran keikalla on nähtävissä, että vuosien kehittelytyön ja treenikämpällä hiottujen tuntien jälkeen miehet ovat löytäneet tiensä jonkinlaiseen rajattomuuden tilaan. Siellä rajattomuudessa heillä näyttää olevan onnellista.

Huumori matkassa

Trio Pohjonen Alanko Norvio saapui keikkapaikalle Imatralle muutamaa tuntia ennen illan esityksen alkua. Heidän vierailunsa paikkakunnalla on osa Imatran Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalia.

Yksinkertaiseen lämmittelykysymykseen jokainen kolmikon jäsenistä vastaa eri tavalla. Miten ajomatka Helsingistä sujui?

– Hyvin. Olin kuskina, joten matka sujui turvallisesti, aloittaa Kimmo Pohjonen.

– Pelotti helvetisti, jatkaa Ismo Alanko.

Tuomas Norvio harmittelee, ettei nukkumisesta tullut mitään, sillä kartanlukijat tarvitsivat hänen tukeaan moneen otteeseen. Piti ajaa Kouvolan mutta ajettiinkin Kotkan kautta.

Ääniä, joihin eläin ei pystyisi

Keskinäinen vitsailu kertoo paljon. Keikalle on lähdetty hyvällä meiningillä. Sama tunnelma välittyy, kun kolmikkoa pyytää kuvailemaan toistensa roolia bändissä.

– Aina olen pitänyt Ismoa hyvänä laulajana mutta sen lisäksi hän on myös loistava äänen muodostaja, Kimmo Pohjonen kehuu.

– Ismo laulaa hienoja originaaleja soundeja, jotka viittaavat jonnekin taas sinne pohjoiseen ja itään.

– Minusta tämä on voimakas väripaletti, jossa jokainen meistä kolmesta tuottaa aika paljon värejä, Pohjonen muotoilee.

Ismo Alanko kiittää yhdessä tekemisen voimaa.

– Kimpassa on helvetin hauskaa laulaa, koska Kimmo heittäytyy täysillä aina. Vaikka me oltais treenikämpällä improamassa, aina mennään kympillä.

– Kimmon kurkusta lähtee häkellyttäviä ääniä. Todella omalaatuisia, joihin ei eläin pysty. Enkä minä.

Pois kontrollista

Konsertista välittyy vaikutelma, että se on kunnianhimoisten muusikoiden huolella harjoittelema kokonaisuus. Siitäkin huolimatta, että kolmikon mukaan improvisointi on isossa roolissa jokaisessa esityksessä.

Yleisö innoittaa menemään vielä jonkun rajan ylitse.

Kimmo Pohjonen

Live-keikat yllättävät kuulemma esiintyjät itsensäkin.

– Yleisön rooli on se, että yleisö innoittaa menemään vielä jonkun rajan ylitse ja sitten syntyy jotain sellaista, mitä ei ole vielä löytynyt treenikämpällä, sanoo Kimmo Pohjonen.

– Jos kuuntelee tallennetta live-keikalta, saattaa yllättyä täysin. Olenko minä päästänyt tuon äänen, Ismo Alanko miettii.

– Se on täysin pois kontrollista välillä.

Monimuotoisuuden puolesta

Kun laulu on enimmän ajan sanatonta äänivirtaa, korostuu vähien sanojen merkitys. Yksi konsertin kappaleista päättyy purkauksiin, jossa toistuu lause: "Laula pelko pois!

Katsomon penkkirivillä syntyy ajatus, että Alangon ja Pohjosen musiikki kantaa mukanaan itseään suurempia elementtejä. Jotain mikä kuljettaa kuulijan konserttisalin ulkopuolelle, yli maan ja ehkä maailmojenkin rajojen.

Taide ei kaipaa perusteluja. Silti tämän erikoislaatuisen teoksen yhteydessä tekee mieli kysyä näiltä tunnetuilta musiikintekijöiltä, onko heillä tarve viestiä taiteellaan jotain.

– Jo se, että me esitetään tällaista musiikkia, on kannanotto. Minäkin vanha rokkari vedän tällaista musiikkia, niin sanottua aitoa taidepaskaa, toteaa Alanko. Hetkeä aiemmin Alanko laskee kiertäneensä rockmuusikkona 37 vuotta.

Kimmo Pohjonen hakee vastaukseensa painavia sanoja.

– Tämä musa kuuluu pienen marginaalin kenttään. Marginaali sallii monimuotoisuuden. Sillä tavalla marginaalissa oleminen on aina kannanotto monimuotoisuuden ja erilaisuuden puolesta.

– Tällaista bändiä ei tule missään maailmassa vastaan. Olemme ainutkertainen trio. Ja sitä me halutaan tehdäkin, ainutkertaista musaa. Se on iso kannanotto marginaalin puolesta.

Sain tunteen, että tänne voi kuulua.

Tuomas Norvio

– Minunkin mielestä jo se, että musiikki liikkuu tunnemaastossa ja jossain, mikä ei edusta valtavirtaa, kertoo siitä, että haluamme olla pienempien puolella, Tuomas Norvio sanoo.

– Muistan nuoruudestani, että kun oli vaikeuksia löytää paikkaa tässä maailmassa, niin se löytyi juuri niistä pienistä jutuista. Sain tunteen, että tänne voi kuulua, Norvio jatkaa.

Mielipide-eroja keikan jälkeen

Konsertti Imatralla on päättynyt. Parkkipaikalla iäkäs pariskunta väittelee kokemastaan. Juhlavaan jakkuasuun pukeutunut rouva purkaa pettymystään.

– Jos olisin tiennyt, en varmasti olisi tullut. En olisi tullut, rouva toistelee. Äänessä on äkeyttä, vihaa ja pettymystä.

Vieressä kulkeva herra kesäpuvussaan on eri mieltä.

– Se oli aivan erityinen. Ainutlaatuinen.

Rouva pysyy järkkymättömästi kannassaan.

– En olisi tullut. Pesäpallosta olisin saanut enemmän irti, hän tuhahtaa.