1. yle.fi
  2. Uutiset

Bollywood halutaan valjastaa osaksi Suomen matkailun markkinointia – tuottaja haettiin Cannesista tutustumaan Suomeen

Tuottaja Vivek Singhania: " Tämä on nykyisin hyvin yleisesti hyväksyttyä matkailumarkkinointia."

matkailu
Vivek Singhania, tuottaja Picture Perfect
Intialainen tuottaja Vivek Singhania tutustui muun muassa Rukan maisemiin.Ensio Karjalainen / Yle

Intian Bollywood ei ole Hollywood, mutta omalla tavallaan huomattavasti amerikkalaista elokuva-yhteisöä merkittävämpi tekijä. Bollywood synnyttää matkailuvirtoja Intiasta ympäri maailman.

– Tuotin ensimmäisen Bollywood-filmini vuonna 2007 Saksassa. Kun se julkaistiin Intiassa, matkailuvirta kuvausalueelle Saksaan käynnistyi välittömästi. Virta alkoi tyrehtyä vuosien jälkeen, jonka vuoksi kolmisen vuotta sitten saksalaiset tulivat luokseni suorastaan anelemaan, että enkö voisi palata Saksaan tekemään uutta filmiä, jotta turismi elpyisi, naurahtaa Rukan alkukesän helteessä mumbailaisen Picture Perfectin tuottaja Vivek Singhania.

Cannesista Suomen kiertueelle

Bollywoodin voimaan uskovat myös suomalaiset. Vivek Singhania haettiin Suomeen muutamaksi päiväksi Cannesin elokuvajuhlilta. Parhaillaan tuottaja tutustuu Kuusamon maisemiin pohtien mahdollisuuksia kuvata elokuvaa Koillismaalla.

Singhanian matka käynnistyi Turun satamasta jatkuen muun muassa Kolin, Oulun ja Rovaniemen kautta Kuusamoon.

– Minulla on ollut tarkoitus tuottaa elokuva Suomessa jo tänä vuonna. Suomalaiset yhteistyökumppanit eivät kuitenkaan ehtineet mukaan vielä. Mutta ensi vuonna melko varmasti hanke toteutuu, Singhania sanoo.

Singhanialla on parhaillaan iso tuotanto käynnissä Turkissa. Sitä on tukemassa isolla rahalla paikallinen hotelliketju.

Kutsuja satelee joka puolelta maailmaa

Yhteistyön tunnustelu on osa Arctic Image –hankketta, jonka taustalla ovat muiden muassa BusinessOulu, Kainuun ammattiopisto, koillismaalainen Naturpolis ja norjalainen FilmCamps. Sen tavoitteena on lisätä Oulun ja hanke-alueen imagonäkyvyyttä ja tunnettuutta kotimaassa ja kansainvälisesti alueella kuvattuja av-alan tuotantoja hyödyntäen.

– Tämä on nykyisin hyvin yleisesti hyväksyttyä matkailumarkkinointia. Tällä hetkellä minulla on kutsu päällä ainakin kymmeneen paikkaan, jotta tuottaisin siellä ja siellä elokuvan, Singhania toteaa.

Lue seuraavaksi