yle.fi-etusivu

Yhdysvaltain ulkoministeri arabimaille: Lieventäkää Qatar-pakotteita – Vaikeuttavat kauppaa ja terrorisminvastaista taistelua

Ulkoministeri Rex Tillerson sanoo, että Saudi-Arabian ja kahden muun arabimaan pakotteet entistä liittolaistaan Qataria vastaan myös vaikeuttavat Isisin vastaista taistelua.

Ulkomaat
Rex Tillerson
Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson haluaa arabimaiden sopivan riitansa.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvallat ei halua persianlahden maissa kytevän kriisin syvenevän. Ulkoministeri Rex Tillerson sanoo, että alueen maiden tulee aloittaa välittömästi toimet, joilla tilanne rauhoittuu.

Tillersonin mukaan Saudi-Arabian, Egyptin ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien tulee höllentää Qataria vastaan asettamiaan pakotteita, koska niillä on epätoivottuja humanitaarisia vaikutuksia ja ne vaikeuttavat Yhdysvaltain bisneksiä alueella.

Lisäksi Tillerson arvioi, että pakotteilla on vaikutusta myös terrorismin vastaista taistelussa.

Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Egypti ja Bahrain katkaisivat maanantaina suhteet Qatariin, koska niiden mukaan Qatar tukee Irania ja terroristejä. Qatar kiisti väitteet valheina.

Tänään maat julkaisivat yhteisen listan "terroristiseen toimintaan" sotkeutuneista henkilöistä. Listalla on 18 henkilöä mukaanlukien Qatarin kuninkaallinen perhe.

Lähde: Reuters, AP, AFP