1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuopion musiikkikeskus remontissa ensi vuoden ajan

Kustannukset ovat yli 8 miljoonaa euroa.

Kuopio
Kuopion Musiikkikeskus
Krista Karppinen / Yle

Kuopion musiikkikeskuksen mittava remontti hahmottuu.

Aluksi musiikkikeskuksen katolle rakennetaan sääsuojat ja uusi ilmanvaihtokonehuone. Remonttiin kuuluu myös rakennuksen vanhentuneiden talotekniikkajärjestelmien uusiminen ja konserttisalin istuinten kunnostaminen.

Nämä työt aiotaan aloittaa ensi vuoden alussa ja remontti olisi valmis ensi vuoden loppupuolella. Kaikkiaan rahaa on varattu tämän mennessä yli 8 miljoonaa euroa. Musiikkikeskuksen käyttäjät joutuvat evakkoon tämän vuoden loppuun mennessä.

Kuopion kaupunginorkesterin lisäksi talossa toimii Kuopion konservatorio, Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö sekä Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion musiikki- ja tanssiakatemia.

Kuopion musiikkikeskus on valmistunut vuonna 1985.

Lue seuraavaksi