Pentti Oinonen: "En jatka eduskunnassa" – Halla-ahon valinta viimeinen niitti

Kontiolahtelainen perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen kritisoi puolueen muuttuneita arvoja. Oinonen ei hae jatkokautta kansanedustajana.

Perussuomalaiset
Pentti Oinonen, PS.
YLE / Toni Pitkänen

Kontiolahtelainen perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on kertonut jättävänsä eduskunnan kuluvan kauden jälkeen.

Oinonen kertoo, että Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi on johtanut hänet tekemään päätöksen poliittisen uran lopettamisesta.

– Tämän kaksi vuotta olen eduskunnassa ja sitten lähden kelkasta pois. Ei tämä ole enää sitä politiikkaa, jota halusin eduskuntaan tekemään.

Oinonen kritisoi erityisesti puolueen muuttunutta arvomaailmaa.

– Puolue ei aja samanlaisia arvoja ja asioita kuin aikoinaan. Tuntuu tosi pahalta.

Arvoilla Oinonen viittaa muun muassa perussuomalaisten keskuudessa nousseeseen maahanmuuttokriittisyyteen.

– Kaltoin kohdelluilla turvapaikanhakijoilla ja maahanmuuttajilla on oltava ihmisarvo. Tietenkin pitää tiukkana olla, etteivät asiattomat pääse osallisiksi etuuksista, mutta harkintaa pitää olla heitäkin kohtaan ja hyväsydämisyyttä.

Oppositioon joutuminen huolestuttaa

Oinonen on huolissaan hallituksen hajoamisesta ja perussuomalaisten mahdollisesta joutumisesta oppositioon.

– Tässä on tehty kaksi vuotta todella vaikeita päätöksiä ja saatu talous Suomessa kasvamaan, hyvinvointia nousemaan ja työttömyyttä jonkin verran parannettua.

– Jos hallitukseen nyt menee RKP ja kristillisdemokraatit niin he noukkivat vain rusinat pullasta siitä, mitä olemme saaneet hallituksessa aikaan.

Oinosen mukaan perussuomalaisten mahdollinen joutuminen oppositioon tekee hallaa muun muassa Itä-Suomen alueelle. Oinonen on huolissaan erityisesti Fimean ja Kriisinhallintakeskuksen pysymisestä alueella.

– En usko, että hallituksesta löytyisi puolustajia sille, että nämä säilyisivät Kuopiossa. Muutenkin Itä-Suomi jäisi paitsioon.

– Se nähtiin jo, kun RKP:n Stefan Wallin oli puolustusministerinä. Silloin lähti esimerkiksi Pohjois-Karjalan prikaati Kontiorannasta. Toivon, että me perussuomalaiset saisimme jatkaa hallituksessa, että voisimme puolustaa Itä-Suomen työpaikkoja ja hyvinvointia.

Korjattu 12.6.2017 klo 15:32: RKP:n puolustusministerin nimi.