Sodankylässä vieraileva näyttelijälegenda Hanna Schygulla uskoo hyvän voittoon ja Aki Kaurismäkeen

Ohjaaja Rainer Werner Fassbinderin aisaparina uransa aloittanut veteraaninäyttelijä Hanna Schygulla on sitä mieltä, että eurooppalainen elokuva voi paremmin kuin koskaan, eikä fasismi palaa Saksaan.

kulttuuri
Hanna Schygulla
Hanna SchygullaUula Kuvaja

Hanna Schygulla on päiväunilla. Haastattelu siirtyy, näyttelijä on aloittanut päivänsä puhetilaisuudella Kitisenrannan koululla aamukymmeneltä. Nyt se päivä näyttää venyvän pitkälle iltaan.

Eurooppalaisen elokuvan 73-vuotias kuningatar purjehtii lopulta Hotelli Sodankylän kabinettiin viimeisen päälle huoliteltuna ja silmin nähden hieman ärtyneenä. Ei televisiokameroita? Kelpaako tämä valo muka kuvien ottamiseen? No, kaipa te tiedätte.

Haastattelun aluksi Schygulla järjestelee tuolit mieleiseensä muodostelmaan ja pyytää jättämään ikkunat auki, jotta hän saa raitista ilmaa.

Nainen yökerhon lavalla musta silinterihattu päässään.
Lili Marleen nosti Schygullan esiin chanson-laulajana.AOP

Schygullalla on varaa pieneen diivailuun. Yli 50 vuotta elokuvaa, patsaiden painosta notkuva palkintokaappi ja lähes sata roolia, tai niin ainakin Internet Movie Database (siirryt toiseen palveluun) väittää.

– Äh, ei niitä sellaista määrää ole, ehkä 60 tai 70. Kaikkia en edes välitä muistaa, Schygulla huiskaisee kädellään.

Carlos Saura, Margarethe von Trotta, Ettore Scala, Douglas Sirk, Wim Wenders, Andrzej Wadja, Jean-Luc Godard…Schygullan roolien ohjaajien lista on vaikuttava. Silti kaikki haluavat puhua aina vain siitä yhdestä, Rainer Werner Fassbinderistä.

Hanna Schygulla
Hanna Schygulla esittelee elokuvaa Hyvää yötä, majesteetti Sodankylän elokuvajuhlien yleisölle.Uula Kuvaja

Saksalaisohjaaja kohteli läheisiään ja työtovereitaan usein mielivaltaisen tyrannin ottein, teki elokuvia maanisella tahdilla ja tappoi lopulta itsensä työllä ja huumeilla. Kyllästyykö Schygulla ikinä puhumaan vuosistaan Fassbinderin luottonäyttelijänä, yli kahdestakymmenestä yhteisestä elokuvasta?

– Tietysti samojen tarinoiden toistelu kyllästyttää, mutta yritän ajatella myönteisesti siitä, että hänestä halutaan puhua. Fassbinder aloitti uransa minun kanssani ja minä hänen kanssaan. Se oli kuin tallaamista ensilumessa. Koska minä olen se, joka jäi henkiin, voin pitää hänet elossa kertomalla hänestä.

Ettore Scolan Hyvää yötä, majesteetti -elokuvassa Hanna Schygulla (keskellä) näytteli kreivitär Sophie de la Bordea.
Ettore Scolan Hyvää yötä, majesteetti -elokuvassa Hanna Schygulla (keskellä) näytteli kreivitär Sophie de la Bordea.Everett Collection / AOP

"Maailma on täynnä minua taitavampia näyttelijöitä"

Ilmavirta saa kabinetin tuuletusikkunat paukkumaan, Schygullan on vaikea keskittyä. Hän pyytää sulkemaan ikkunat ja rauhoittuu, katsoo syvälle silmiin lämpimillä jäisen sinisillä silmillään ja pyytää anteeksi. Päivä on ollut pitkä, hän on puhunut kauhean paljon ja on väsynyt. Nyt hän kuitenkin on tässä ja läsnä, jatketaan.

Schygulla ja Fassbinder tutustuivat teatterikoulussa ja tekivät ensimmäisen pitkän elokuvansa Rakkaus on kylmempi kuolemaa yhdessä.

– Hän tiesi täsmälleen, mitä halusi, olin kuin marionetti hänen käsissään. Kuitenkin sellainen marionetti, jolla oli myös todellinen, oma elämä ja se yhdistelmä toimi. Minä jätin teatterikoulun kesken, koska tuntui, että se ei ole minulle hyväksi. Fassbinder teki minusta näyttelijän ja hän teki minusta kuuluisan. Siksi olen hänelle velkaa.

Yhteiset työt poikivat Schygullalle myös toisen uran näyttelijäntyön rinnalle. Lili Marleen -elokuva legendaarisine laulukohtauksineen (siirryt toiseen palveluun) avasi Hanna Schygullalle tien suosittuna chanson-laulajana.

Uransa Schygulla on kuitenkin luonut itse olematta sen paremmin Fassbinderin kuin kenenkään muunkaan miehen kylkiluu. Hän on edelleen kysytty näyttelijä ja työskentelee Euroopan nimekkäimpien ohjaajien kanssa.

– Maailma on täynnä näyttelijöitä, jotka ovat minua huomattavasti taitavampia teknisesti. En osaa rakentaa roolia mitenkään tietoisesti, vaan toimin intuition varassa. Ohjaajat, jotka haluavat minut rooliin, haluavat minut ainutlaatuisuuteni takia. Mistä se ainutlaatuisuus koostuu, sitä en osaa analysoida, eikä kunnolla kukaan muukaan. Ainakin rytmini on hitaampi kuin muiden. Jotain välittömästi läsnäolevaa minussa kai on.

Isabelle Huppert ja Hanna Schygulla Marco Ferrerin elokuvassa Storia di Piera (1983).
Isabelle Huppert ja Hanna Schygulla Marco Ferrerin elokuvassa Storia di Piera (1983). Schygulla sai roolistaan Cannesissa parhaan naisnäyttelijän palkinnon.Faso Film, Sara Films & Ascot Film / AOP

Palkkakapinaa jo viidettäkymmenettä vuotta

Hollywoodin ykköskaartin naiset ovat viime vuosina nousseet barrikadeille elokuva-alan epätasa-arvoa vastaan. Esimerkiksi Oscar-palkittu Jennifer Lawrence on toistuvasti vaatinut naispääosan esittäjille yhtä muhevia palkkioita kuin miehet nettoavat tähtirooleistaan.

Naisten aliedustus vastaavien tuottajien, ison budjetin elokuvien ohjaajien ja tuotantoon valittavien käsikirjoitusten tekijöinä on nostattanut laineita sekä Suomessa että Cannesissa (siirryt toiseen palveluun).

Hanna Schygulla löi raha-asioissa nyrkkiä pöytään jo 1972 Effi Briestin kuvauksissa, kun hänelle selvisi, että Fassbinder maksoi suuremman korvauksen miessivuosan näyttelijälle kuin elokuvan nimiroolia kantaneelle Schygullalle. Fassbinderin luottonäyttelijä masinoima kapina kuvausryhmässä johti ohjaajan ja Schygullan usean vuoden välirikkoon.

Voisi kuvitella, että Schygulla on turhautunut, kun keskustelu samanarvoisesta työstä ja samanarvoisesta palkasta velloo jo viidettäkymmenettä vuotta. Hän ei kuitenkaan ole sen sortin ihminen.

– Etuoikeutetut pitävät aina kynsin hampain kiinni etuoikeuksistaan. Tilanteen muuttaminen tasa-arvoisemmaksi on aina vuosien taistelun takana. Muutosta tapahtuu kuitenkin vähitellen, ja se on jo tapahtumassa. Ihannetilanteesta ollaan vielä kaukana, mutta liikumme koko ajan kohti suurempaa vapautta ja tasa-arvoa.

Pioneerinaisille tien raivaaminen on raskasta, Schygulla muistuttaa.

– Pitkään on ollut niin, että sen lisäksi, että naiset hoitavat kodin ja lapset ja ehkä omat vanhempansakin työnsä ja uransa rinnalla. Se tarkoittaa kaksoistaakkaa. Usein olen itsekin väsymyksen hetkellä miettinyt, että tämänkö eteen minä niin kovasti taistelin. Nyt miehet ovat alkaneet ottaa enemmän vastuuta perheistä, se on positiivista kehitystä.

Nainen ja mies katselevat avoimista ikkunoista kadulle.
Taivaan reunalla -elokuva on Fatih Akinin 2007 ohjaama monitahoinen ja vangitseva tarina kolmen perheen yhteen nivoutuneista kohtaloista Saksan ja Turkin välillä. Kuvassa Hanna Schygulla ja Baki Davrak (oik.).Future Film

"Televisio ei ole elokuvan vihollinen"

Moni ohjaajasuuruus on viime aikoina valittanut, miten televisio ja suoratoistopalvelut murhaavat elokuvan, banalisoivat sen olohuoneiden ruuduilta tuijotettavaksi viihteeksi. Esimerkiksi Cannesin jurya tänä vuonna johtanut Pedro Almodovar ja toinen espanjalainen ohjaajalegenda, Carlos Saura ovat surreet sitä, miten elokuvan ilmaisu kapenee, kun se ahdetaan pieneen ruutuun. Hanna Schygulla on herrojen kanssa eri mieltä.

– Televisio tuo elokuvan ihmisten lähelle. Se on väline, joka varmistaa, että todella monet näkevät elokuvan. Jos elokuvia näytettäisiin vain teatterissa, niitä näkisivät vain ihmiset, joilla on varaa siellä käydä. Sitä paitsi uudet televisiosarjat ovat luoneet aivan uutta estetiikkaa.

Schygullan mielestä eurooppalainen elokuva voi erinomaisen hyvin ja on ilmaisultaan rikkaampaa kuin koskaan ennen historiansa aikana.

– Elokuvassa kaikki on nyt mahdollista, aivan kuten muodissa. Kun filmin kehitys ei maksa enää, ei ole pakko selvitä yhdellä tai kahdella otolla. Se luo tilaa improvisoinnille ja sille, että kamera voi seurata näyttelijää. Välillä dokumentti ja fiktio kohtaavat hyvin läheisesti ja se on äärimmäisen kiinnostavaa.

Hanna Schygulla
Hanna Schygulla kertoo urastaan Sodankylän festivaalien suuressa teltassa.Uula Kuvaja

"Kaurismäen elokuvat ovat kuin satuja"

Yksi asia, joka Schygullaa erityisesti viehättää on se, että ohjaajat tarttuvat tärkeisiin kysymyksiin paasaamatta. Konkarinäyttelijän mielestä se oli 1970-luvun elokuvan helmasynti.

– Elokuvat voivat olla hyvinkin vertauskuvallisia ja ilmaisultaan vapaita. Ennen elokuva oli hirveän strukturoitua. Oli tapana julistaa, millainen yhteiskunnan pitää olla, ja mitkä ovat ainoat oikeat arvot. Nyt ohjaajat pohtivat näitä asioita eksistentialistisemmin, he kysyvät mitä on olla ihminen ihmiselle sen sijaan, että paukuttaisivat yhteiskuntateoriaa päin katsojan naamaa.

Yhteiskunnallisuus ja poliittisuus ovat silti elokuvissa läsnä. Esimerkiksi pakolaiskysymystä on käsitelty laajasti viime aikoina. Niin on tehnyt muun muassa yksi Schygullan lempiohjaajista, Aki Kaurismäki. Ohjaajan uskollisuus omalle ilmaisulleen on Schygullan mielestä tavattoman vaikuttavaa.

– Hänen tyylinsä on lähellä sitä, mitä ammoin sadut tekivät ihmisille. Hän luo oman maailmansa, ei pelkää onnellisia loppuja, monotoniaa tai toisteisuutta ajassa, jossa monien elokuvat vaikuttavat kuvauspaikalla keksityltä.

Schygulla luo itsekin omia maailmojaan. Hän on tehnyt viime vuosina lyhytelokuvia, ja se on näyttelijälegendalle rajaton riemun lähde.

– Saan toteuttaa vapaasti villejä ideoitani ja fantasioitani. Erityisen paljon pidän siitä, että teen kaiken mahdollisimman pienillä resursseilla ja minimaalisella budjetilla. Usein tuntuu siltä, että mitä enemmän elokuvatuotannoissa pyörii rahaa, niin sitä vähemmän on tilaa luovuudelle.

Hanna Schygulla Marco Ferrerin elokuvassa Storia di Piera (1983).
Hanna Schygulla Marco Ferrerin elokuvassa Storia di Piera (1983).Everett Collection / AOP

Ich bin ein Berliner

Schygullan perheen historia kietoutuu Euroopan historian mustaan puoleen. Puolansaksalaisen perheen isä värvättiin Natsi-Saksan jalkaväkimieheksi. Sodan jälkeen isä joutui Italiaan vankileirille, ja Hanna äitinsä kanssa Saksaan pakolaiseksi. Solidaarisuuden tunne ja fasismin vastaisuus ovat Schygullassa syvällä. Hän ei halua nähdä Euroopan palaavan fasismin ja pelon saappaan alle.

Veteraaninäyttelijä on asunut Pariisissa yli 30 vuotta, mutta harkitsee nyt paluuta Berliiniin. Vanhasta kotikaupungista on jo asunto ostettuna ja hän on myös yrittänyt asua siellä. Toistaiseksi hän kuitenkin on jumissa kahden kaupungin ja kodin välissä.

– Yritin muuttaa Berliiniin, mutta Pariisista lähtö tuntui niin monen vuoden jälkeen juurien irti repimiseltä. Kun olin Berliinissä, aloin saada kaikenlaisia vaivoja, ruumiini sanoi, että jos jäät tänne, tuotan sinulle kaikenlaisia kipuja, Schygulla naurahtaa.

Kotiin ja omaan äidinkieleen on ikävä, vaikka Saksa ei ole enää se maa, josta hän aikanaan lähti.

– En minäkään toisaalta ole enää sama ihminen. Usein ihminen vanhentuessaan haluaa palata sinne, mistä hän aloitti. Saksa on nykyisin maa, jolla on paljon kokemusta demokratiasta fasismin jälkeen ja joka on avannut rajojaan apua tarvitseville enemmän kuin mikään muu maa Euroopassa. Saksan vauraus on tae sille, että äärioikeistolainen populismi ei nouse valtaan, vaikka vauraus ei muuten ole tuonut pelkkää hyvää. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa maissa, joilla on talousvaikeuksia. Ne janoavat vahvan miehen johtajuutta tilanteessa, jossa tuntevat itsensä uhatuiksi.

Schygulla kuitenkin uskoo ihmiseen, muuallakin kuin vauraassa Saksassa.

– Yhtä lailla kun sanotaan, että pelko ja viha lisääntyvät, niin voi sanoa, että on koko ajan enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan omastaan hädänalaisten kanssa. Mitä enemmän ihmiset eristäytyvät puolustamaan omaisuuttaan kuviteltua vihollista vastaan, sitä vähemmän keskitytään elämiseen.

Nainen suruharsoinen hattu päässään.
Maria Braunin avioliitto -elokuva nosti Schygullan menestykseen.Everett Collection / AOP

"Elokuvan pitää opettaa minua"

Hanna Schygulla kuvailee olevansa ihminen, joka sanoo mieluummin kyllä kuin ei. Hän pitää elokuvien tekemisestä ja lähtee mukaan, kun pyydetään.

– Enimmäkseen roolit ovat nykyään sivuosia. Sivuosa voi kuitenkin olla äärimmäisen merkityksellinen elokuvalle. Jos ohjaajalla on jotain sanottavaa, teen sivuosan mielelläni. Lisäksi minulle pitää tulla tunne, että voin antaa itse elokuvalle jotain, joka vaikuttaa sekä yleisön aivoihin että sydämiin, vaikka ilmaisu onkin lapsellinen.

Elokuvan on kuitenkin täytettävä vielä kaksi muuta ehtoa.

– Ensimmäinen tärkeä asia on menestys. Elokuvan suosio saa sinut olemaan olemassa edes vähän kauemmin kuin vain sen pienen hetken, minkä elokuvan tekeminen kestää. Toinen on se, että elokuvan pitää antaa minulle jotain ihmisenä, vaikuttaa minuun, opettaa jotain.

Tärkeimmän oppinsa Hanna Schygulla kertoo saaneensa yhdestä tunnetuimmista elokuvistaan, Fassbinderin Maria Braunin avioliitosta. Sitä oppia hän yrittää opetella noudattamaan jokaisena päivänä, jolloin tekisi mieli siirtää jotain huomiselle.

Maria Braunin avioliitto antoi minulle sen opin omaan elämääni, ettei pidä odottaa, että oikea elämä alkaa vasta huomenna. Pitää osallistua nyt, eikä säästellä itseään johonkin tulevaisuuteen, joka ehkä tulee tai sitten ei.