yle.fi-etusivu

Veteraaniohjaaja Carlos Saura, 85, Sodankylässä: "Seuraavaksi teen varmaan musikaalin Meksikossa"

Sunnuntaina päättyvien elokuvajuhlien tähtivieras, ohjaaja Carlos Saura, suunnittelee parhaillaan neljää elokuvaa. Jos ne eivät mene tuotantoon, hän voi aina tehdä vaikka kirjan.

kulttuuri
Carlos Saura.
Carlos Saura.Uula Kuvaja

Sodankylän elokuvajuhlien yleisö syö Carlos Sauran kädestä. Kun maestro saapuu elokuvateatteri Lapinsuuhun esittelemään elokuvaansa Korppi Sylissä, ei aplodeista ole tulla loppua.

Punapaitainen tyttö katsoo taivaalle.
Korppi sylissä -elokuvaa ei Sauran mukaan olisi voitu tehdä ilman maagista lapsinäyttelijä Ana Torrentia.Elías Querejeta Producciones Cinematográficas S.L.

Näytöksen jälkeen Saura irrottaa täpötäydestä katsomosta remakat naurut kertoessaan, miten hän teki Jeanetten Porqué te vas (siirryt toiseen palveluun) -kappaleesta maailmanlaajuisen hitin. Elokuvan tunnukseksi noussut laulu on käännetty lukemattomille kielille, suomeksikin siitä on ainakin kolme versiota.

– Laulu oli Espanjassa puhkisoitettu, suosittu renkutus. Pidin siitä tosi paljon ja halusin sen elokuvaani. Tuolloinen kumppanini Geraldine Chaplin parkaisi, että älä vain tee sitä, se on karsea. Sitten kysyin tuottajaltani, joka sanoi, ettet missään nimessä laita sitä elokuvaan, se on kamala. Olen ehkä vähän jääräpää, mutta päätin sitten kutsua kotiini joukon elokuvan hahmojen ikäisiä lapsia kuuntelemaan kappaletta. Olin varma, että he pitäisivät laulusta. He inhosivat sitä. No, sitten tietysti laitoin laulun elokuvaani.

Karma palaa kostamaan, myhäilee Saura jatkaessaan aiheesta, kun tapaamme hotelli Sodankylässä seuraavana päivänä.

– Se laulu vainoaa minua. Joka kerta, kun esimerkiksi nousen Air Francen koneeseen, he päräyttävät sen soimaan. Harmi, etten ymmärtänyt aikanaan hankkia kappaleen oikeuksia. Olisin jo miljonääri.

Geraldine Chaplin ja Ana Torrent elokuvassa Korppi sylissä.
Sauran pitkäaikainen kumppani Geraldine Chaplin teki elokuvassa Korppi sylissä kaksoisroolin.Everett Collection / AOP

Surrealismi on toinen tapa lähestyä todellisuutta

Korppi sylissä tarkastelee Francon diktatuuria, porvarillista tyhjyyttä, aikuisten valheita ja kuolemaa lapsen silmin. Alkuperäinen nimi, Cría Cuervos, viittaa sanontaan, että kun kasvattaa korppeja, ne nokkivat sinulta silmät.

Elokuva oli ensimmäinen fiktio, jonka Saura kirjoitti ja ohjasi kokonaan itse. Se sinkautti Sauran välittömään maailmanmaineeseen, palkittujen eurooppalaisten ohjaajien kärkijoukkoon.

Elokuvaa rakastetaan ja sitä esitetään usein maailman elokuvajuhlilla vielä 41 vuotta valmistumisen jälkeen. Yksi syy siihen on surrealistinen pohjavire, joka on leimannut sittemmin monia Sauran elokuvia.

– En osaa sanoa, mistä se tulee. Varmasti osa siitä on tarttunut espanjalaisen kirjallisuuden perinteestä Cervantesista lähtien. Buñuel oli ystäväni ja hänkin on vaikuttanut minuun. Minulle surrealismi on keino kuvata todellisuutta toisella tavalla.

Saura jaksaa kohteliaana ihmisenä puhua loputtomiin vanhoista elokuvistaan, mutta ei katsoa niitä.

– Eivät ne kiinnosta minua. Sitten kun elokuva on valmis, keskityn seuraavaan. En edes muista montako elokuvaa olen tehnyt. Mielestäni 40, mutta tyttäreni väittää että niitä on 50.

Nainen tanssi tulipunaisen, kirkkaankeltaisin kuvioin koristellun huivin kanssa.
Still-kuva Carlos Sauran Iberia-elokuvasta.Dacsa Produccions & Morena Films

Suuri rakkaus flamencoon

Kolmannes Sauran elokuvista on hänen oman määrittelynsä mukaan musikaaleja. Joissain on tarina, joissain ei, joissakin tarina kerrotaan visuaalisuuden keinoin tai tanssin koreografialla.

Osa tanssielokuvista kiertää maailmaa dokumentti-nimikkeellä, mutta Saura itse sanoo, ettei ole ikinä tehnyt dokumenttielokuvaa.

– Uusin elokuvani, tänä vuonna valmistunut Jota käsittelee jälleen musiikkia, ja se on tehty samaan tapaan kuin Flamenco (siirryt toiseen palveluun) ja Iberia: sitä ei ole pilattu tarinalla. Elokuvissani pyrin esittämään musiikin sellaisena kuin se on ja samalla murtamaan siihen liittyviä stereotypioita, myös modernisoimaan käsityksiä. Eivät tanssielokuvani kuitenkaan ole dokumentteja, niihin on etsitty parhaat taiteilijat toteuttamaan koreografioita kameralle tarkkaan harkitussa valossa ja visuaalisissa puitteissa.

Sauraa kiehtoo kaikkien latinalaismaiden kansantanssi ja -musiikki, mutta suurinta rakkaus on flamencoon. Sen hän arvelee olevan läsnä tavalla tai toisella lähes kaikissa elokuvissaan vähintään epäsuorasti.

– Flamenco muistuttaa mielestäni jatsia. Se on tanssia ja musiikkia, joka syntyy koko ajan uudelleen, joka ei koskaan pysähdy paikalleen ja jota usein luodaan samalla kun sitä esitetään.

Tanssijoita Carlos Sauran Iberia-elokuvassa.
Tanssijoita Carlos Sauran Iberia-elokuvassa.Dacsa Produccions & Morena Films

"Tekniikka ei ole vaikeaa, ihmiset ovat"

Carlos Saura opiskeli nuorena miehenä alun perin valokuvaajaksi ja ehti pitää useampia näyttelyitä sekä yksin että yhdessä sittemmin edesmenneen taidemaalariveljensä Antonion kanssa. Poikien äiti oli klassinen konserttipianisti ja taiteita suosittiin perheessä.

– Olen toki kulttuurikodista, sillä myös isästäni voi sanoa, että hän kirjoitti kirjoja. Satoja kirjoja verotuksesta, sillä hän oli virkamies ja juristi, Saura leukailee.

Vaikka Saura keskittyi myöhemmin elokuvaan, hän kulkee edelleen kamera kaulallaan kaikkialla. Kuvia on miljoonia, hän summailee. Kameroitakin on kertynyt sellaiset seitsemänsataa.

– Onneksi asun maalla ja siellä on tilaa. Yksi huone on niin täynnä kameroita, etten sekaan mahdu. Ehkä taustani valokuvaajana on vaikuttanut siihen, ettei minulla ole ikinä ollut teknisiä ongeia elokuvia tehdessä, ainoastaan ihmisten kanssa voi tulla välillä hankaluuksia.

Uusi teknologia on Sauran mielestä tavattoman kiinnostavaa. Kesken haastattelun hän innostuu esittelemään Sodankylässä kantamaansa, vanhan Leican näköistä kameraa. Se on digitaalinen. Ohjaaja jää myös ihastelemaan televisiokameraa, jolla kuvaamme haastattelun.

– On ihan mahtavaa, että kaikkea voi tehdä niin kevyellä kalustolla nykyisin. Tekniikan kehitystä voisi kuvata yhdellä sanalla: vallankumous!

Keskustelutilaisuus Sodankylän elokuvajuhlilla.
Kitisenrannan koulun auditorio oli täynnä yleisöä Sauran keskustelutilaisuudessa.Uula Kuvaja

"Televisio banalisoi elokuvan"

Saura on monessa haastattelussa kiitellyt sitä, miten edullisempi kuvauskalusto ja digitaalisuus ovat demokratisoineet elokuvien tekemisen, tuoneet sen mahdollisuutena monen ulottuville.

Toisaalta hän on harmitellut sitä, että samasta syystä kuin raha ei enää aina tule lahjakkuuden tielle, tehdään hirvittäviä määriä roskaa. Tuhansien nimikkeiden joukosta on vaikea valita, löytää tuhkasta timantteja.

Elokuvan suhteen ohjaajamestarilla on toinenkin murhe. Se on televisio, erityisesti Espanjassa. Sauran mukaan maassa ei enää tuoteta ensimmäistäkään elokuvaa ilman, että siitä on jo ennalta levityssopimus jonkin televisiokanavan kanssa. Se banalisoi elokuvien sisällön ja johtaa surkeisiin taiteellisiin kompromisseihin.

– Meillä on ehkä yksi kanava, joka ymmärtää kulttuuria ja suosii laadukkaampaa elokuvaa. Monet yksityiset kanavat sen sijaan esimerkiksi vaativat suosikkisarjojensa näyttelijöitä elokuvien keskeisiin rooleihin, tai haluavat poistaa kohtauksia elokuvista, koska ne eivät sovi kanavan brändiin. Se on sensuuria.

Televisio ei saa muutenkaan kovin kummoista arvosanaa Carlos Sauralta.

– Surkea laatu on globaali ongelma. Katsoin hiljattain televisiota New Yorkissa. Kolmen minuutin ajan sieltä saattoi tulla jotain kelvollista materiaalia, sitten silkkaa roskaa seuraavat viisi. Kaikki tasapäistetään miellyttämään kaikkia.

Monta elokuvaa vielä tekemättä

Elokuvataiteen pelastajan viittaa Saura ei kuitenkaan halua asetella harteilleen. Hänelle elokuva on ennen kaikkea keino ilmaista itseään. Hänellä on muitakin. Saura piirtää, kirjoittaa ja valokuvaa koko ajan.

– Ihmiset varmaan luulevat, että saan tehdä mitä tahansa, mutta eivät kaikki juttuni etene tuotantoon. Yritin esimerkiksi vuosikausia tehdä elokuvan nimeltä Esa Luz, tämä valo, mutta se vain onnistunut. Kirjoitin sen sitten kirjaksi.

Elokuvia on silti vielä useita tekemättä, eikä 85-vuotias ohjaaja todellakaan suunnittele kiikkustuoliin vetäytymistä.

– Nytkin on kehitteillä neljä eri projektia. Ei voi olla varma, mikä niistä lähtee lentoon ja mikä ei. Todennäköisimmin teen seuraavaksi musikaalin Meksikossa.

Carlos Saura paneelissa.
Carlos Saura vitsaili, miten hänen puolestaan tulkki saa vapaasti pistää sanat hänen suuhunsa.Uula Kuvaja

Epilogi

Lauantaiaamun yleisökeskustelussa Kitisenrannan koululla Sauraa ei oikein huvita puhua taiteesta. Mieluummin hän haluaa kertoa juttuja, esimerkiksi armeija-ajoistaan.

– Kaksi vuotta elämästäni olisi mennyt siellä aivan hukkaan, mutta pääsin ujoudestani. Opin puhumaan naisista ja käymään naisissa, koska armeijakavereiden kanssa vierailtiin usein bordellissa.

Järjestäjä yrittää hienotunteisesti vaihtaa aihetta, mutta lupsakka ohjaaja vakuuttaa yleisölle, että häneltä saa kyllä kysyä mistä vaan, mitä vaan. Naisistakin, jos kiinnostaa.

Sitten hän intoutuu kiittelemään kaunista ja taitavaa tulkkiaan antaen tälle samalla täyden vapauden tulkita puheitaan, miten parhaaksi katsoo.

– Kerran seurasin, miten kollegani puhetta käännettiin kielelle, jota satuin ymmärtämään. Kaikki, mitä tulkki sanoi, oli todella kiinnostavaa, muttei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä kollegani puhui. Minullekin sopii oikein hyvin, että tulkkini kertoo teille juttuja ihan omasta päästään.

Ei ole niin väliä, ovatko tarinat totta vai eivät. Ne voivat olla myös Sauran mainitsemaa toista tapaa lähestyä todellisuutta, hänen tai jonkun toisen. Ja kun vanhan herran humoristinen charmi saa yleisön nauramaan ja taputtamaan raivokkaasti, Saura hymyilee koko kasvojen leveydeltä.