Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti: "Olen Uuden vaihtoehdon riveissä"

Entinen eduskunnan varapuhemies, perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen Anssi Joutsenlahti arvioi, että puoluehallitus on soinilaisten käsissä.

Perussuomalaiset
Anssi Joutsenlahti

Perussuomalaisten Satakunnan-piirin puheenjohtaja, entinen eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti ilmoittaa tukevansa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättäneitä 20 kansanedustajaa.

– Eduskuntaryhmän enemmistö on sitä mieltä, että haluamme jatkaa hallituksessa. Sain tietää jo eilisiltana, että pyrimme jatkamaan hallituksessa ja muodostetaan uusi ryhmä, Joutsenlahti sanoo.

SMP-taustainen puoluelegenda Anssi Joutsenlahti sanoo, että puolue ei ole jakautunut kahtia vaan vain eduskuntaryhmä. Hän arvioi, että puoluehallitus on soinilaisilla: tällöin eduskuntaryhmän jättäneitä jäseniä ei voida erottaa eikä Halla-aholla käytännössä ole valtaa puolueen linjauksiin.

"Puoluekokouskäytäntöä muutettava"

Joutsenlahti arvioi, että Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä kasvaa entisestään lähiaikoina.

– 20 hengen ryhmä voi suurentua. Siellä on järkevästi ajattelevia henkilöitä muitakin.

Joutsenlahti vaatii myös puoluekokouskäytännön muuttamista. Hän toivoo, että jatkossa puoluekokoukseen ei saa tulla kuka vain puolueen jäsen vaan osallistujat valitaan puolueosastoista.

– Silloin päätöksiä ei tehdä enää hurmoksessa vaan niillä on jotain pohjaa, Joutsenlahti sanoo.