Vuokatista tulossa kansainvälisen e-urheilun keskus – perinteinen ja elektroninen urheilu hyötyvät toisistaan

Kainuussa on jo otettu askelia kohti nousemista suomalaisen e-urheilun pääpaikaksi. Kajaanissa on parhaillaan käynnissä Nordic eSport Academyn kesäkoulutus.

Videopelaaminen
E-urheilija pelaamassa tietokonepeliä.
Nordic eSport Academyn koulutuksessa suomalaiset pelaajat pääsevät ensi kertaa laajaan valmennukseen.Laura Tolonen / Yle

Sotkamo– Uskon, että e-urheilu on sellainen laji, joka on tulevaisuudessa merkittävä tekijä. Se tulee vääjäämättä, halusi sitä tai ei.

Näin kiteyttää Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian akatemiajohtaja Janne Vuorinen, jonka mukaan eSports Centerin rakentaminen on akatemialta askel kohti tulevaisuutta.

Suomen elektronisen urheilun liitto ry:n (siirryt toiseen palveluun) puheenjohtajan Joonas Kapiaisen mukaan uudistusten myötä suomalainen kilpapelaaminen voi ottaa todella suuren harppauksen.

– Odotamme, että tämä nostaa suomalaisten e-urheilijoiden kyvykkyyttä ja helpottaa aloittelijoiden tietä päästä ammattilaisten kilpakentille, Kapiainen kommentoi tyytyväisenä.

Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia rakentavat yhdessä Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa e-urheilun kansainvälisen keskuksen, eSports Centerin, Kainuuseen.

Kainuusta suomalaisen e-urheilun pääkallopaikka?

Kainuun alueella tapahtuu tänä vuonna paljon e-urheilun kehittämisen kannalta. Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian Nordic eSport Academyn (siirryt toiseen palveluun) kesäkoulutuksessa järjestetään ensimmäisen kerran korkeakouluopintoihin liittyvää koulutusta, valmennusta ja mittaamista. Kuukauden kestävän leirin päättää Vuokatissa järjestettävä turnaus, johon on kutsuttu joukkueita Suomen kärkipäästä asti.

Nuorille e-urheilijoille tarkoitetussa koulutuksessa valmennusta annetaan viidellä eri osa-alueella.

– Henkisen ja fyysisen valmennuksen lisäksi on pelaajatestausta, pelaamisen valmennusta ja liiketaloudellista puolta, kertoo Nordic eSports Akatemian community manager Niklas Pehkonen.

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian Janne Vuorinen
Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian Janne Vuorinen uskoo e-urheilun ja perinteisten urheilulajien hyötyvän tulevasta yhteistyöstä.Kimmo Hiltunen / Yle

Näin kesäleirityksen, tulevan turnauksen ja tulevaisuudessa häämöttävän eSports Centerin myötä voi pohtia, onko Kainuusta tulossa suomalaiselle elektroniselle kilpapelaamiselle eräänlainen hermokeskus? Tätä ainakin toivovat paikalliset tekijät.

– Näen, että täällä olisi ainakin hyvät edellytykset siihen. Toki täällä ollaan kaukana monista isoista kaupungeista, mutta jos saamme luotua tänne hyvät mahdollisuudet valmennukselle ja koulutukselle, täällä on hyvä pohja sille, toteaa pitkänlinjan verkkopelaaja ja verkkopelaamiseen keskittyvän Garde-Party ry:n (siirryt toiseen palveluun) hallituksen sihteeri Arto Moilanen.

Niklas Pehkonen korostaa työn olevan vielä alussa.

– Voi sanoa, että yritämme kovasti. Olemme siinä mielessä keihään kärjessä, sillä e-urheilun kesäleirin kaltaista toimintaa ei ole tehty aikaisemmin Suomessa.

– Toki pelaajamäärät ovat Kainuussa vielä pieniä. Meidän on tarkoitus tehdä niin hyvä paketti, että täältä tulevat tulevaisuuden huiput, Pehkonen jatkaa.

Koripallojoukkueen valmentaminen ei loppujen lopuksi hirveästi eroa e-urheilujoukkueen valmentamisesta.

Aleksanteri Leinonen

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian Janne Vuorisen mukaan tuleva e-urheilun keskittymä voi piristää aluetta myös pelaamisen ulkopuolella.

– Uskon, että tällä on merkitystä koulutuspuolella, ja se tuo vireyttä tälle alueelle.

Koripalloa ja e-urheilua voi valmentaa samalla tavalla

Urheiluakatemiaan e-urheilun valmentajaksi kiinnitetyn Aleksanteri Leinosen tunnelmat tulevasta tehtävästä ovat iloiset ja odottavat. Hänen mukaansa suomalainen kilpapelaaminen on kaivannut akateemista valmennusta jo pidemmän aikaa.

– Näen tämän mahdollisuutena lähteä tekemään Suomen e-urheiluun tärkeää, kulissien takana tehtävää ruohonjuuritason työtä.

Suomen elektronisen urheilun liitto ry:ssä on nostettu jo aiemmin tavoitteeksi luoda pelaajille erilaisia mahdollisuuksia omien kykyjensä löytämiseen. Puheenjohtaja Joonas Kapiaisen mukaan tuleva yhteistyö toteuttaa tätä tavoitetta reilulla otteella.

– On ehdottoman positiivinen juttu, että luodaan tällainen polku, missä pelaajat voivat harjoitella ammattimaisissa olosuhteissa ja saada tarvitsemaansa muuta valmennusta oman pelillisen valmennuksen lisäksi, Kapiainen toteaa.

E-urheilija pelaamassa tietokonepeliä.
Kilpapelaaminen vaatii sekä henkistä että fyysistä valmennusta.Laura Tolonen / Yle

Janne Vuorinen ja Aleksanteri Leinonen korostavat, että hankkeessa ollaan vielä alussa, mutta ensimmäiset liikkeet ovat jo selvillä. Toimintaan lähdetään yläkoululeirityksellä, jonka jälkeen toivomuksena olisi aloittaa toiminta urheilulukiossa.

– Katsotaan toteutuuko vielä tulevana lukuvuonna. Vähän myöhässä ollaan, mutta ajan myötä uskon, että meillä on Sotkamon urheilulukiossakin suomalaisia pelaajia, arvioi Janne Vuorinen.

Yhteistyö e-urheilijoiden ja perinteisten urheilulajien kesken nähdään loistavana mahdollisuutena.

– Uskon, että tässä on win–win -tilanne. Tiedetään, että e-urheilijat ja valmentajat haluavat urheilemisen perusasioita, ihan fyysisen ja psyykkisen puolen keskittymiskykyä. Olen aika varma, että perinteinen urheilukin hyötyy siitä teknisyydestä ja niistä ominaisuuksista, mitä e-urheilussa tarvitaan, akatemiajohtaja Janne Vuorinen tiivistää.

Vähän myöhässä ollaan, mutta ajan myötä uskon, että meillä on Sotkamon urheilulukiossakin suomalaisia pelaajia.

Janne Vuorinen

Valmentaja Leinonen aloitti valmentajan uransa koripallon puolella, mutta viime vuodet hän on keskittynyt enemmän e-urheilun valmentamiseen.

– Koripallojoukkueen valmentaminen ei loppujen lopuksi hirveästi eroa e-urheilujoukkueen valmentamisesta. Haasteet ja se, kuinka paljon joihinkin asioihin keskitytään voivat olla erilaisia. Silti se yleinen valmentaminen siihen miten urheilijoiden pitää elää, tai miten heidän pitää panostaa erilaisiin asioihin eivät ole niinkään erilaisia, Leinonen toteaa.

Joukkueurheilussa henkinen puoli nousee tärkeään rooliin.

–Miten toimitaan pettymysten kanssa ja kuinka hävitään oikealla tavalla, ne on tärkeitä juttuja, valmentaja Leinonen summaa.

Monet perinteisen urheilun suurimmista seuroista ovat laajentaneet toimintaansa e-urheilun puolelle.

– Nyt kun perinteisen urheilun suuret seurat ovat lähteneet mukaan, on heillä tulevaisuudessa toivottavasti pelaajia, jotka ovat myös käyneet urheilijan polun läpi, Leinonen toivoo.

Kehityksen kärjessä

Suomen kilpapelikentällä uutinen tulevasta keskuksesta on otettu vastaan suurella ilolla. Kajaanilaiseen verkkopelaamiseen keskittyvä Garde-Party ry:n Arto Moilasen mukaan hankkeen kehittymistä on seurattu mielenkiinnolla. Yhdistys on innolla mukana, jos vain voivat jotenkin harrastajapuolelta auttaa.

Garde-Party on toiminut harrastajapelaamisen parissa jo vuodesta 2002, joten näkemystä alueen pelaamiskulttuurista on kertynyt.

– Täällä on ollut pelialan koulutusta jo pidemmän aikaa, joten on varmasti ihan luonnollinen polku, että kehittyminen laajenee myös pelaajien puolelle, Moilanen arvioi.

E-urheilijoita pelaamassa tietokonepeliä.
Nordic eSport Academyn kesäkoulutuksessa järjestetään ensimmäisen kerran korkeakouluopintoihin liittyvää koulutusta. Kesäkoulu alkoi maanantaina 12. kesäkuuta.Laura Tolonen / Yle

RCTIC eSports on lajin menestyneimpiä suomalaisseuroja. Seura odottaa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian tuovan kotimaan joukkueisiin enemmän hyvän valmennuksen saaneita pelaajia.

– Näistä nuorista pelaajista pystytään tällaisen koulutuksen ja valmennuksen pohjalta odottamaan varmasti tuloksia lähitulevaisuudessa, iloitsee RCTIC eSportsin toiminnanjohtaja Jere Alanen.

– Onhan tämä hieno tilaisuus näyttää suomalaista osaamista myös maailmalle ja osoittaa, kuinka tosissaan e-urheilun valtava suosio ja kasvu otetaan myös täällä Suomessa huomioon, Alanen jatkaa.

Lue lisää:

E-urheilijoita tutkitaan pian Suomessakin – turnausten rahasummat voivat kasvaa miljooniin

Urheiluilta: Minkälaista urheilua on kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut e-urheilu?

Suomen parhaiten tienaava E-urheilija ei selvitä etukäteen turnausten palkintosummia

E-urheilun valmentajia koulutetaan jo Suomessa – pelien suurimmat palkintopotit ohittavat Wimbledonin tenniskisan palkinnot