Sessions kiistää epäilyt Venäjä-tutkinnan vesittämisestä

Tiedusteluvalikunta hiillosti oikeusministeri Jeff Sessionsia FBI-johtajan erottamisesta ja Sessionsin jääviydestä, mutta Sessions vaikeni.

Trump-Venäjä-yhteyksien tutkinta
Jeff Sessions
Erik S. Lesser EPA

Yhdysvaltojen oikeusministeri Jeff Sessions on tiukasti kiistänyt väitteet, että hän olisi sekaantunut liittovaltion poliisin FBI:n Venäjä-tutkintaan presidentti Donald Trumpin hyväksi.

Senaatin tiedusteluvaliokunta yritti selvittää Comeyn erottamista ja Sessionsin jääviyttä. Sessions kuitenkin joko kierteli kysymyksiä tai kieltäytyi vastaamasta niihin.

Valiokunnalle todistanut Sessions sanoo, että hän suositteli FBI:n johtaja James Comeyn erottamista apulaisoikeusministerinsä kirjoittaman raportin perusteella. Hän ei keskustellut raportissa esitetyistä Comeyn johtamiseen liittyneistä ongelmista ennen tämän erottamista.

Sessions sanoo, että hänellä oli epäilyksiä Comeyn johtamistyylistä jo ennen kuin hän aloitti oikeusministerinä. Sessions koki, että FBI:ssa olisi hyvä vaihtaa johtajaa.

Sessions ei suostunut kertomaan mahdollisista keskusteluistaan presidentti Donald Trumpin kanssa. Hän vetosi keskustelujen luottamuksellisuuteen useita kertoja. Yksi näistä oli kysymys siitä, keskusteliko hän presidentti Trumpin kanssa FBI:n Venäjä-tutkinnasta.

Sessions kielsi kiihkeästi epäilyt Venäjä-yhteyksistään

Sessions kiisti jyrkästi julkisuudessa velloneet epäilyt, että hän olisi tavannut Venäjän–Yhdysvaltojen-suurlähettilään Sergei Kislyakin kolmannenkin kerran. Kyseessä on viime vuoden huhkuussa presidentiksi pyrkineen Donald Trumpin vaalitilaisuus Mayflower-hotellissa Washingtonissa.

Myös Kislyak oli paikalla tilaisuudessa. Sessions ei kuitenkaan muista keskustelleensa Kislyakin kanssa.

– Muistan käyneeni useita keskusteluja tilaisuudessa, mutta en muista keskustelleeni Venäjän suurlähettilään tai Venäjän edustajien kanssa, Sessions sanoi kuulemistilaisuudessa.