Arctic Summer School kerää pikkukaupunkiin opiskelijoita maailman metropoleista – "En tiennyt, että maailmasta edes löytyy näin pieniä paikkoja"

Torniossa meneillään oleva Arctic Summer School kokoaa yhteen eri alojen opiskelijoita ympäri maailmaa. Samalla vauhditetaan suomalaista koulutusvientiä.

opiskelu
Artic Summer Schoolin osallistujia Katariina-laivalla.
Duan Hongyang

Kuuttatoista eri kansallisuutta edustava opiskelijajoukko odottaa käytävällä innokkaana luennon alkua, vaikka kesä on kukkeimmillaan. Eri puolita maailmaa kotoisin olevat opiskelijat ovat saapuneet piskuiseen Tornioon kokeakseen keskiyön auringon sekä oppiakseen toimimaan kansainvälisessä ympäristössä.

Torniossa järjestettävässä opetuksessa yhdistyvät vieraiden kulttuureiden tuntemus, kansainvälinen markkinointi sekä digitalisaatio.

Kansainvälisen toimintaympäristön tuntemus avaa opiskelijoille paremmat mahdollisuudet työmarkkinoilla.

– Opiskelijat, jotka lähtevät ulkomaille ja hankkivat kansainvälistä kokemusta, hyötyvät siitä työtä hakiessaan, sanoo lehtori Teresa Chen Lapin ammattikorkeakoulusta.

Opiskelijat, jotka lähtevät ulkomaille ja hankkivat kansainvälistä kokemusta, hyötyvät siitä työtä hakiessaan.

Teresa Chen

Kesäopintoja tarjotaan myös muissa maissa sijaitsevissa korkeakouluissa, mutta yleensä ne ovat suppeampia. Chen kertoo, että muualla kesäkoulut kestävät vain kolmesta neljään viikkoa ja niissä voi suorittaa viidestä kymmeneen opintopistettä. Torniossa kesäkoulu kestää kolme kuukautta ja siellä voi suorittaa kesän aikana jopa 30 opintopistettä.

Ohjelman myötä suomalaisopiskelijat voivat kansainvälistyä kotoa käsin.

– Monet opiskelijat eivät halua lähteä ulkomaille tai heillä on kotimaassa sitoumuksia, joiden takia he eivät voi lähteä ulkomaille. Tämä on heille hyvä mahdollisuus opiskella kansainvälisessä ympäristössä, koska opiskelijoiden lisäksi myös opettajat tulevat eri maista. Tämä antaa suomalaisopiskelijoille mahdollisuuden oppia, kuinka eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa toimitaan, Chen kertoo.

Kesäopinnot myös nopeuttavat opiskelijoiden valmistumista.

– Sen lisäksi, että tässä pääsee haistelemaan kansainvälisiä tuulia, tässä pystyy myös jouduttamaan aika paljon omia opintoja. Tarkoituksenani on nopeuttaa opintojani vuodella, Lapin ammattikorkeakoulussa opiskeleva Olli Rainio sanoo.

Eväät kansainväliseen uraan

Chen sanoo, että vaikka Suomi on hieno maa, markkinat täällä ovat pienet, minkä vuoksi kansainvälistymistä tarvitaan.

– Yritysten täytyy löytää uusia markkinoita ja uusia asiakkaita, minkä vuoksi heidän täytyy mennä maan rajojen ulkopuolelle. Menestyäkseen heidän täytyy tietää, kuinka eri kulttuureiden kanssa tulee käyttäytyä, Chen perustelee kansainvälisyyden merkitystä.

Samaa mieltä on kesäkouluun osallistuva torniolainen Olli Rainio.

– Me olemme täällä Meri-Lapissa pieni takapajula, niin tarvitsemme vahvaa kansainvälistä yhteistyötä. Lisäksi kotimaan sisämarkkinat on aika pienet ja olemme riippuvaisia viennistä.

Haluan erikoistua kansainväliseen kauppaan. Hyödyntämällä oppimiani taitoja voin saada bisnesidean, joka toimii hyvin kotimaassani.

Aditya Singh

Kesän aikana opiskelijat voivat suorittaa yhdestä kolmeen opintokokonaisuutta, jotka valmentavat kansainväliseen markkinointiin, yhteistyöhön eri kulttuureiden välillä sekä maailman digitalisoitumiseen. Arctic Summer Schooliin voivat ottaa osaa eri alojen opiskelijat.

– Opiskelijoinamme on kaupallisen alan opiskelijoita, joiden toiveena on tulla kansainvälisen kaupan ammattilaisiksi. Tämä on siis heille mahdollisuus oppia, kuinka eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa kommunikoidaan ja kuinka digitalisaatio vaikuttaa kansainväliseen kauppaan, Chen sanoo.

Myös yrittäjäksi mielivä intialainen Aditya Singh näkee kansainvälistymisen tärkeänä tulevaisuuden työelämälle.

– Intia on kasvava talous ja väestön määrä maassa lisääntyy. Haluan erikoistua kansainväliseen kauppaan. Hyödyntämällä oppimiani taitoja voin saada bisnesidean, joka toimii hyvin kotimaassani.

Myös tsekkiläinen it-alan opiskelija Lukas Vrba toivoo, että hän voisi tulevaisuudessa tehdä kansainvälisen uran.

– Tämä on ollut hieno kokemus ja se on avannut silmäni.

Ohjelma vie Tornio-tietoutta ulkomaille

Arctic Summer School järjestetään Torniossa nyt kolmatta kertaa. Koulutuksen järjestäjänä toimii Lapin ammattikorkeakoulu ja opiskelijat saapuvat eri puolilla maailmaa sijaitsevista yhteistyökouluista. Kesäkoulussa on opiskelijoita Euroopan lisäksi myös esimerkiksi Kiinasta, Intiasta, Afrikasta ja Amerikasta.

Yksi ohjelman tarkoitus on myös tehdä Torniota tunnetuksi.

Aditya Singh.
Aditya Singh.Evgenii Zhdanov

– Tornio on niin pieni kaupunki, ettei sitä tunneta maailmalla. Yksi syy, miksi aloitimme kesäkoulu-ohjelman kolme vuotta sitten, oli tehdä Torniota tunnetuksi ja lisätä tietoutta siitä, minkälaista elämä täällä rajalla on, ohjelmaa luotsaava Chen kertoo.

Tornion pienuutta kummastelee myös intialainen Aditya Singh, joka on kotoisin yli 20 miljoonan asukkaan New Delhin lähistöltä.

– Tämä on ollut minulle suuri shokki, koska meillä Intiassa on niin paljon ihmisiä. Olen kotoisin New Delhin lähistöltä paikasta, jossa asuu noin 300 000 ihmistä ja meillä päin se on hyvin pieni paikka. Tällä asukkaita on vain 22 000. Aiemmin en tiennyt, että maailmassa on edes niin pieniä paikkoja.

Suomalainen luonto houkuttelee opiskelijoita ulkomailta

Chenin mukaan aiempina vuosina ohjelmaan osallistuneet opiskelijat ovat antaneet positiivista palautetta.

– Opiskelijat ja opettajat ovat olleet haltioissaan keskiyön auringosta. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä, että tarjoamme luentojen lisäksi myös luontoaktiviteettejä. Osa opiskelijoistamme tulee suurkaupungeista, missä he eivät saa luontokokemuksia. Täällä he nauttivat esimerkiksi vierailusta Perämeren kansallispuistossa.

Luonnon kauneutta ihastelee myös tsekkiläinen Lukas Vrba.

– Täällä on todella kaunista. Pidän erityisesti puista, metsästä ja vesistöistä. Juoksulenkki keskiyön auringossa oli hieno kokemus.

Myös intialaiselle Singhille suomalainen luonto oli ratkaiseva syy Suomeen saapumisessa.

– Rakastan luontoa ja luonnossa oleskelua ja juuri siksi halusin tulla tänne. Sää, puitteet ja luonto ovat täällä erilaisia kuin Intiassa. Täällä on kaunista.

Arctic Summer Schoolissa opetus poikkeaa tavallisesta.

– Oppimismetodit ovat täällä hieman erilaisia, kuin mihin olemme tottuneet. Täällä vierailevien professoreiden opetus ei ole luentomaista, vaan se on enemmän dialogia ja koko ryhmä pääsee osallistumaan, Lapin ammattikorkeakoulussa kansainvälistä markkinointia opiskeleva Olli Rainio kertoo.

Myös tsekkiläinen Lukas Vrba on tyytyväinen ulkomaisiin luennoitsijoihin.

– Pidän ohjelmasta paljon. Opettajamme tulevat eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Saksasta ja Hollannista, ja he tuovat kokemusta omista maistaan.

Artic Summer Schoolin osallistujia.
Natalia Pulakka

Opiskelijat viettävät yhdessä aikaa myös oppituntien ulkopuolella.

– Olemme samassa luokassa joka viikko yhdeksästä viiteen ja meininki on siellä hyvin intensiivinen. Myös kouluaikojen ulkopuolella käymme pelaamassa lentopalloa, korista ja olemme tehneet myös retkiä. Täällä pääsee myös luomaan kontakteja ja saa hyviä kaverisuhteita, Rainio kertoo.

Opiskelijoiden on mukauduttuva muihin kulttuureihin

– Kurssi alkoi sillä, että tutustuimme erilaisiin kulttuureihin ja jokainen pääsi esittelemään omaansa. Suomalaiseen tapaan suomalainen kulttuuri oli hyvin lyhytsanaista ja suoraa, Rainio kertoo.

Intiasta kotoisin oleva Singh kertoo, ettei hän tiennyt Suomesta paljoakaan ennen tänne saapumistaan.

– Tiesin, että Suomi kuuluu Eurooppaan, ja että ihmiset ovat täällä hyvin varautuneita ja hiljaisia, te olette metsäihmisiä.

Singh kertoo, että kesäkoulu Suomessa on ollut yksi hänen parhaita kokemuksiaan.

– Olen tavannut täällä niin paljon eri maista tulevia opiskelijoita sekä opettajia. Tämä on ollut hyvin ainutlaatuinen kokemus.

Kulttuurien sekamelska näkyy myös kurssin arjessa.

– Meillä on lanseerattu suomalainen minuutti ja intialainen minuutti. Minuutit ovat hieman venyviä käsitteitä tuolla muualla, mutta suomalainen minuutti on tasan 60 sekuntia ja siitä ei tingitä, Rainio naurahtaa.