Sipilä: Nyt on palattu normaaliin päiväjärjestykseen – Terholle tehty pelisäännöt selviksi, sanoo Orpo

Petteri Orposta (kok.) tulee pääministerin sijainen, ja Sampo Terho nousee johtotrioon. Muuten hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla eteenpäin.

politiikka
 Petteri Orpo ja Juha Sipilä
Petteri Orpo ja Juha Sipilä Jussi Nukari / lehtikuva

Hallitus on palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Näin sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toimittajille tänään eduskunnassa.

– Huomenna farmarinäyttelyyn puhumaan, ja sieltä arktiseen kokoukseen Ouluun, Sipilä lausui.

Sipilä kuvaili viime päivien tapahtumia kierrokseksi, joka saa pisteensä ensi viikon alkupuolella. Maanantaina hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon hallitusohjelmasta ylimääräisessä täysistunnossa. Hallituksen luottamuksesta äänestetään tiistaina.

Sipilä kertoi eilen illalla, että hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla kuin aiemmin. Jatko tuli mahdolliseksi, kun 20 kansanedustajaa irtautui perussuomalaisista ja perusti uuden Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän. Mukana loikkasivat muun muassa kaikki perussuomalaisten ministerit Timo Soinin johdolla.

Sipilä kiirehti tänään keskiviikkona lyhyestä haastattelusta eduskuntasaliin, jossa edessä oli äänestyksiä.

– Nämä äänestykset ovat tästä lähin aika tarkkoja.

Tämän hetkisellä paikkajaolla hallituksella on 106 kansanedustajaa 200:sta. Tosin hallituksen enemmistö voi kasvaa, sillä perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -ryhmä saattaa kasvaa lähiaikoina. Näin arvioi ryhmän puheenjohtaja Simon Elo aiemmin päivällä.

Ministerien salkut puhuttivat

Sipilä kertoi, että keskustan eduskuntaryhmässä keskusteltiin eri ryhmien ministerimääristä. Eilen Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa, että hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla.

Uudella vaihtoehdolla on siis yhtä paljon ministereitä kuin kokoomuksella, joka on nyt huomattavasti suurempi ryhmä. Kokoomuksella on 37 kansanedustajaa, kun Uudella vaihtoehdolla kansanedustajia on 20.

– Itse perustelin sitä jatkuvuudella. Jos ministerimäärää olisi muutettu, prosessi olisi toinen. Perustelin sitä myös sillä, että päätöksen tekijät (loikkaajat) tekivät aika kovan uhrauksen, Sipilä sanoi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) nousee pääministerin sijaiseksi. Tästä on Sipilän mukaan sovittu, mutta toistaiseksi tehtävässä jatkaa vielä ulkoministeri Timo Soini.

Orpon mukaan hallituksen johtotrioon Timo Soinin tilalle tulevan Sampo Terhon kanssa käytiin pelisäännöt läpi. Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta kamppaillessaan Terho nosti useampaan otteeseen esiin mahdollisuuden järjestää Suomessa EU-kansanäänestys.

– Tuli täysin selväksi, että hallitusohjelman mukaan mennään. EU- tai euroerosta ei puhuta, Orpo kuvaili keskusteluja Terhon kanssa.

Pienentynyttä ryhmää Orpo ei kokenut ongelmaksi. Hänen mielestään hallituksen kansanedustajien arvopohja on nyt paljon yhtenäisempi.

– Meille on tärkeintä se, että hallitustyö jatkuu. Meillä on isoja asioita liikkeellä, Orpo sanoi.