1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Libanon

Libanonin hallitus hyväksyi uuden vaalilain

Uusi vaalilaki päättää Libonin vuosia jatkuneen poliittisen pattitilanteen, jossa parlamentti on useita kertoja pidentänyt istuntokauttaan. Laki vaatii vielä parlamentin hyväksynnän.

Libanon
Libanonin parlamenttitalon istuntosali.
Libanonin parlamenttitalon istuntosali viime lokakuussa.EPA

Libanonin hallitus on hyväksynyt uuden vaalilain. Uuden vaalilain hyväksyntä tarkoittaa sitä, että Libanonissa voidaan ensi vuonna järjestää parlamenttivaalit.

Uusi vaalilaki muun muassa tuo Libanonin parlamenttivaaleihin suhteellisen vaalitavan ja vähentää vaalipiirien lukumäärä.

Libanonin parlamentin on vielä hyväksyttävä lakiehdotus.

Samalla uusi vaalilaki pidentäisi nykyisen parlamentin toimikautta ensi vuoden toukokuuhun asti, jolloin uudet vaalit järjestettäisiin. Vuonna 2009 valittu parlamentti on kylläkin pidentänyt istuntokauttaan jo kolmesti, sillä vaalikauden piti päättyä vuonna 2013.

Uskonryhmien väliset jännitteet ovat riivanneet Libanonin politiikkaa. Rapivän sisällissodan ja hauraaksi jääneen poliittisen tasapainon takia Libanonissa on 18 virallista uskontoa, ja ryhmät varjelevat mustasukkaisesti etujaan. Nykyisellään esimerkiksi parlamenttipaikat jaetaan tasan muslimien ja kristittyjen kesken.

Uusi vaalilaki perustuu presidentti Michel Aounin ehdotukseen. Aoun on kristitty, mutta ehdotuksella on Libononin politiikassa merkittävässä roolissa olevan shiia-muslimien Hitzbollah-järjestön tuki.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi