Talvivaara: Pekka Perä jättäytyy pois hallituksesta, palkkioita alennetaan

Hallitus kutistuu kolmijäseniseksi, Talvivaaran yhtiökokous päätti torstaina.

Talvivaara
Pekka Perä
Toimitusjohtaja Pekka Perä jättää Talvivaaran hallituksen.Jarno Kuusinen / AOP

Toimitusjohtaja Pekka Perä ei asetu uudestaan ehdolle Talvivaaran hallitukseen, yhtiö kertoo. Perä ilmoitti asiasta Talvivaaran yhtiökokouksessa torstaina. Hallitus kutistuu kolmijäseniseksi, Talvivaaran yhtiökokous päätti torstaina (siirryt toiseen palveluun).

Perä sai kesäkuun alussa Helsingin käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen tiedottamisrikoksista. Tuomio liittyy Talvivaaran vuosina 2012 ja 2013 antamiin tuotantoennusteisiin.

Tuomio ei kuitenkaan ole lainvoimainen. Perän asianajajan mukaan kaikki syytteet olisi tullut hylätä ja tuomiosta valitetaan. Talvivaaran mukaan Perän tuomiolla ei ole vaikutusta yhtiön toimintaan.

Talvivaaran yhtiökokous päätti myös laskea hallituksen jäsenten palkkioita. Hallituksen puheenjohtajan palkkio on nyt 75 000 euroa vuodessa, kun se aiemmin oli 84 000. Jäsenille maksetaaan 43 000 euroa vuodessa, kun palkkio aiemmin oli 48 000 euroa.

Espoon käräjäoikeus puolestaan vahvisti kesäkuun alussa, että Talvivaaran yrityssaneeurausohjelma voi alkaa. Yhtiön velat leikkaantuivat välittömästi noin 450 miljoonasta eurosta alle kymmeneen miljoonaan euroon.

Yhtiöllä on nyt kaksi vuotta aikaa hoitaa velkaa, kehittää uutta liiketoimintaa ja etsiä rahoitusta. Yhtiö suunnittelee muun muassa romumetallien käsittelyyn liittyvää liiketoimintaa.

Talvivaaran vaikeuksiin ajautunut kaivostoiminta siirtyi valtion omistaman Terrafamen haltuun vuonna 2015. Alkuvuodesta 2017 kaivoksen osaomistajaksi tuli monikansallinen Trafigura-yhtiö.