Koe uusi yle.fi

Kun kriisi iskee, kestä kolme päivää

Syrjäytyminen huolettaa kriisivarautumisen asiantuntijoita. On syntymässä yhteiskunta, joka ei kestä häiriötä.

sähkökatkot
Jussi Pelkonen keittää puuroa parvekkeella.
Mårten Lampén / Yle

Katselet iltauutisia kotona. Äkkiä Matti Rönkä katoaa: tv-ruutu pimenee. Samalla pimenee kaikki muukin. Valot eivät pala, keittiön jääkaappipakastin lakkaa hurisemasta, muutaman sekunnin ajan on aavemaisen hiljaista. Sitten lastenhuoneesta kuuluu huuto: ”Missä te ootte!”

Näin se alkaa. Laajasta sähkönsyötön häiriöstä kehittyy nyky-yhteiskunnan kriisi. Se voi nopeasti muuttua painajaiseksi. Tavallisessa arjessa emme tule ajatelleeksi, miten hauras elämänmuotomme on. Suomen pelastusalan keskusjärjestön varautumisjohtaja Karim Peltonen sanookin, että elämme hyvin ristiriitaista aikaa.

– Elämä on tuskin koskaan ollut niin turvallista, kuin se on nyt. Samalla kuitenkin yhteiskunta kehittyy monella tapaa suuntaan, jossa poikkeustilanteen sietokyky koko ajan vähenee.

Karim Peltonen
Karim Peltonen Mårten Lampén / Yle

Yhteiskunta toimii sähköllä

Peltonen tarkoittaa muun muassa sitä tapaa, jolla arkemme nykyään toimii. Elämämme pyörii sähköllä. Siitä riippuu kaikki. Ei ole väliä, onko talossasi maalämpö, öljypoltin, vai joku muu lämmitystapa. Kaikki ne hyytyvät samalla, kun sähköllä toimiva poltin tai kiertovesipumppu sammuu.

Kaikki kaupankäyntimme on sähkön takana. Vaikka lähikauppa yrittäisi kynttilänvalossa myyntiä jatkaakin, kassat hyytyvät sähköjen myötä – samoin käy maksukortin käytön.

Ilman sähköä autoa ei voi tankata edes ilmaiseksi, sillä bensapumput eivät toimi. Apteekit ovat yhtä kiinni kuin kaupatkin ja sähköinen resepti on pelkkä vitsi.

Mutta jos sähkökatko jatkuu pitkään, kaikki tämä on vasta alkua. Palataan takaisin asuntoosi viisi tuntia sen jälkeen, kun sähköt katkesivat.

Nyt perhe pelaa lautapeliä kynttilän valossa. Lasten pitäisi olla jo nukkumassa, mutta näin ei pelota. Pelin lomassa soittelet ystäville ja työkavereille. Näyttää siltä, että koko kaupunki on pimeänä. Saman vahvistaa kännykän uutispalvelu. Se lupaa seurata tilannetta hetki hetkeltä.

Nuorimmainen tulee vessasta ja sanoo, että se on rikki. Puoli tuntia sitten se vielä toimi. Ryntäät toilettiin ja yrität huuhdella pytyn. Mitään ei tapahdu. Lavuaarin hanastakaan ei tule vettä. Tarkistat kännykän uutispalvelusta, onko kaupungissa myös vesikatko. Kännykkäsi ei saa enää yhteyttä nettiin. Koetat soittaa samalle työkaverille, jonka kanssa puhuit viimeksi – puhelinverkko ei enää toimi. Paniikki alkaa hiipiä mieleen.

Kun kriisi tulee, tieto ja vesi loppuu

Riippuvuutemme sähkönjakelusta on pelottavaa juuri siksi, että sähkön varaan eivät rakennu vain arjen mukavuudet, vaan myös useat elintärkeät toiminnot. Joskus ennen, lankapuhelinten aikaan, puhelinliikenteellä oli oma sähköverkkonsa. Yleinen sähkökatko ei välttämättä merkinnyt sitä, että myös puhelinliikenne lakkaa. Nykyään juuri niin käy.

Tietoverkot, netti ja puhelinliikenne pysyvät pystyssä vain niin kauan, kuin verkkojen tukiasemien varavoima-akut toimivat. Niiden pitäisi kestää noin neljä tuntia, mutta kriisin tullen hätääntyneiden ihmisten puhelimen käyttö lisääntyy niin paljon, että aika on teoreettinen.

Jos poikkeustilanne pitkittyy, syntyy valtava ongelma, kun viranomaiset eivät saa välitettyä kansalaisille tietoja ja ohjeita. Vanhanaikaisen patteriradion välityksellä se onnistuisi, jos kotona sellainen vielä on – ja ne täydet patteritkin jossain todella varalla.

Kännykän radio toimii netin kautta ja on yhtä hyödytön verkkojen kaaduttua kuin koko puhelin.

Kaikista kriittisintä on kuitenkin se, että sähkökatkon aikana veden tulo voi lakata yllättävän nopeasti. Suomessa on siirrytty pikkuhiljaa vesitorneista pumppuasemiin. Ne toimivat sähköllä.

Nimenomaan veden jakelun katkeaminen on painajaisista pahin: ilman ruokaa ihminen selviää viikkotolkulla - ilman lämmitystä melko pitkään vuodenajasta ja asunnosta riippuen. Mutta ilman vettä ihmisen toimintakyky laskee parissa vuorokaudessa.

Kotivarana säilytettävää ruokaa.
Mårten Lampén / Yle

Kotivara pelastaa

Viranomaiset ovat jo vuosia suositelleet, että jokaisessa kotitaloudessa tulee olla niin sanottu kotivara. Sillä tarkoitetaan pahan päivän varalle hankittuja vettä, ruokaa ja tarvikkeita. Kotivara on arjen puskuri tai varmuusvarasto. Sitä tulisi käyttää koko ajan vanhemmasta päästä ja hankkia tuoreita tuotteita tilalle.

Suositus siitä, paljonko kotivaraa taloudessa tulee olla, on vuosien varrella lyhentynyt. Kymmenisen vuotta sitten kotivaraa piti olla jopa parin viikon ajaksi. Sitten aika lyheni viikkoon, ja nyt käypä suositus on, että joka taloudessa kotivaralla selvitään kolme päivää.

Karim Peltonen Spekistä sanoo, että suosituksen lyheneminen on sopeutumista nykytodellisuuteen.

– Maatalousyhteiskunnassa talouksissa oli kotivaraa enemmän luonnostaan. Silloin parin viikon varautuminen oli realistista. Nyt, kun pääosa väestöstä elää kaupungeissa ja urbaania elämää, tilanne on toinen. Kolmen päivän kotivarasuositus on se taso, joka on oikeasti mahdollista saavuttaa, Peltonen sanoo.

Ongelma on se, että ihmiset eivät varaudu edes kolmeksi päiväksi. Spek on tutkinut kansalaisten uhkakuviin liittyviä käsityksiä ja varautumista. Yli puolet ihmisistä arvioi selviävänsä sähkö- ja vesikatkosta vain pari päivää.

Kotitalouksissa on yleensä kyllä ruokaa. Pakastintakin voi syödä tyhjäksi, samalla kun se sulaa. Mutta harva kaupunkilainen hamstraa koskaan vettä – tai edes puhtaita astioita, joilla vettä voisi kriisiapupisteistä noutaa. Vesi on kuitenkin välttämättömin elintarvike. Se pitää kansalaiset toimintakykyisinä.

– Kotivarasuositus kolmeksi päiväksi perustuu siihen, että sen ajan arvellaan riittävän kriisiavun järjestämiseen ja häiriön korjaamiseen. Idea on tavallaan se, että yrittäkää pärjätä kolme päivää omillanne, viranomaiset korjaavat asiat sillä aikaa kuntoon, Peltonen sanoo.

Jussi Pelkonen keittää puuroa parvekkeella.
Mårten Lampén / Yle

Syrjäytyminen on turvallisuusriski

Peltosen mukaan suomalainen yhteiskunta on muuttumassa sellaiseksi, että poikkeustilanteessa viranomaiset ovat ylityöllistettyjä. Voi olla, että tosipaikan tullen kolme päivää ei riitä.

– Omatoimisen, itsestään huolehtivan väestön rinnalle on syntymässä ryhmiä, jotka ovat poikkeusoloissa hyvin haavoittuvia. Nämä ihmiset tarvitsevat häiriötilanteissa välittömästi paljon viranomaisten apua. Tämä kaikki on pois ponnistuksista, joilla koetetaan ratkaista itse kriisin aiheuttajaa, Peltonen sanoo.

Kun ihminen on syrjäytynyt tai yksin, hänen sosiaalinen verkostonsa tai oma kykynsä auttaa itseään on heikko. Hyvinvointiyhteiskunta onkin myös turvallisuusyhteiskunta – syrjäytyminen on turvallisuusriski.

– Esimerkiksi leipäjonossa seisovalla tuskin on ruokakaapissaan kotivaraa. Yksin asuvat vanhukset, joita Suomessa on paljon, ovat kriisin sattuessa myös erityisen riippuvaisia nopeasta avusta. Jos yhteiskunnan häiriötilanteessa yhteydet ulkomaailmaan vielä katkeavat, nämä ihmiset työllistävät viranomaisia erityisen paljon, Peltonen sanoo.