Maastoa paloi vaikeakulkuisen metsätien päässä Tervolassa – pelastuslaitos paikalle kävellen ja mönkijällä

Tulipalopaikka sijaitsi vaikeakulkuisen metsätien päässä ja pelastuslaitos joutui ottamaan sammutusveden lähistön ojasta.

maastopalot
Paloauton sammutuskalusto
Pirkko Kukko-Liedes / Yle

Tervolan Lehmikummun itäpuolella syttyi maastopalo torstaina iltapäivällä. Lähistöllä metsänistutuksessa olleet kaksi henkilöä haistoivat savun hajua ja huomasivat kuivan maaston palavan noin 10 aarin alueelta.

– Palo oli vaarassa levitä, mutta henkilöt saivat rajattua sitä ennen palokunnan yksiköiden paikalle tuloa, kertoo Lapin pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Ari Soppela.

– Kohde sijaitsi noin kahden kilometrin pituisen vaikeakulkuisen metsätien päässä, jonne palokunta pääsi vain kävellen ja maastomönkijällä. Vettä saatiin rajoitetusti lähistön ojasta, Soppela sanoo.

Pelastuslaitoksen mukaan tulipalon syytä ei tiedetä vielä, mutta alueella oli aamulla tehty raivaustöitä. Paloa oli sammuttamassa Kemin, Tervolan ja Tornion yksiköitä. Kuivan kangasmaaston jälkisammutus jatkuu arviolta iltaan asti.

Maasto erittäin kuivaa

Pelastuslaitos muistuttaa edelleen metsäpalovaarasta ja erityisesti kuivien kangasmetsä- ja turvealueiden suuresta syttymisriskistä. Metsäpalovaara on voimassa lähes koko Lapissa.

– Näyttää, että maasto menee vain entistä kuivemmaksi. Avotulen sytyttäminen on kiellettyä ja tupakointia sekä erilaisten syttymisvaaraa aiheuttavien koneiden, laitteiden ja ajoneuvojen käyttöä tulee välttää kuivassa maastossa, kertoo Soppela.