Onko alkoholi hyvä lahja? "Ei se pullo ainakaan halpa ollut"

Alkoholin antaminen lahjana on suomalaisten suosiossa, mutta maku on lieventynyt menneiden vuosikymmenten väkevistä miedompiin juomiin.

alkoholijuomat
Naiset ja miehet juovat kabinetissa alkoholia
Alkoholilla on suomalaisessa kulttuurissa vahva sidos sosiaalisuuteen ja seurallisuuteen. Siksi sen lahjaksi saaminen tai antaminen saatetaan mieltää yhteisiin hetkiin liittyväksi.Sundström Eric

KajaaniKun suomalainen antaa lahjaksi alkoholia, hän antaa samalla lahjaksi ystävyyttä, sosiaalisuutta ja liittolaisuutensa. Pullo kirkasta tai kuohuvaa ei siis ole vain juomalahja, vaan tilanteeseen liittyy symboliikkaa, kiteyttää Turun yliopiston tutkija Antti Maunu suomalaisen alkoholikulttuurin olennaispiirteitä.

Maunu on tutkinut alkoholia ja sen käyttöä vuodesta 2002, ja ollut mukana myös Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n ehkäisevän päihdetyön hankkeissa. Hän on vihkiytynyt suomalaisen alkoholinkäytön historiaan ja erityisesti alkoholiin liittyvien sosiaalisiin tunnelatauksiin – siitä kertoo esimerkiksi se, että hänen väitöskirjansa koski suomalaista yökerhobiletystä.

– Alkoholista kieltäytyminen on kulttuurisesti vaikeaa siksi, että alkoholi symboloi sosiaalisuutta. Kun kieltäytyy alkoholista, kieltäytyy seurasta, Maunu toteaa.

– Se on sama kuin sanoisi: "Mää en halua olla teidän kanssa".

Ihmisiä ravintolassa Tampere 1.2.1970.
Ennen vanhaan käytöksen kultainen kirja opasti suomalaisia juhlimaan hillitysti, kuten tämä herrasväki tamperelaisessa ravintolassa 1970-luvulla. Antero Tenhunen / Yle

Maunun mukaan alkoholista kieltäytymiseen liitetään usein myös ylemmyyttä. Jotkut saattavat kokea, että alkoholista kieltäytyvä kokee olevansa muita parempi, koska hän ei halua juoda muiden kanssa.

Alkoholin ja sosiaalisuuden liitto on niin vahva, että alkoholi toimii tehokkaana ja helppona symbolina sosiaalisten tunteiden osoittamiselle. Kun kuvioon liitetään lahjaksi saatu ja yhdessä jaettu pullollinen juomaa, tunteiden osoittamisen symboliikka moninkertaistuu.

Siksi sekä alkoholin tarjoamisessa että siitä kieltäytymisessä on oltava tahdikas.

– Lahjan tarjoaja tai kutsun esittäjä voi sanoa: "Haluatko, että ryypätään yhdessä, vai tehdäänkö jotakin muuta mukavaa?", Maunu opastaa.

Ryyppyreissulle kutsumisen taustalla on ajatus yhdessä tekemisestä – siitä, että saa laittaa käden toisen olkapäälle ja todeta: "Sää oot hyvä kaveri".

Tällaisista merkityksistä ei jostain syystä juurikaan puhuta. Maunu toivookin muutoksia sekä kulttuuriimme että päihdekasvatukseen sen suhteen, että alkoholin vertauskuvalliset kytkennät tunteisiin ja sosiaalisuuteen saataisiin esille.

– Väitän, että aika iso osa alkoholin haittapuolista saataisiin jo sillä taklattua.

Pullo väkevää vaihtui kuivempiin ja miedompiin pikkujouluihin

Jos olet ollut työikäinen 1980-luvulla, on johtaja saattanut sujauttaa sinulle joululahjapakettiin tai juhannuksen iloksi pullollisen kirkasta. Alkoholin antaminen lahjana on edelleen suomalaisten suosiossa, mutta maku on lieventynyt menneiden vuosikymmenten väkevistä miedompiin juomiin, kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine Taina Vilkuna.

– Joskus 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa varsinkin firmat ostivat lahjoja, jotka olivat usein konjakkia tai muuta väkevää juomaa. Varsinkin miesten lahjoissa lähdettiin usein väkevästä linjasta, kertoo Vilkuna.

Erilaisia viskipulloja rivissä valkoista taustaa vasten.
Firmoilla on ollut tapana muistaa työntekijöitä väkevillä, mutta pullon saaminen lienee yhä harvempi tapa 2010-luvulla.Juha-Pekka Inkinen / Yle

Vilkuna on seurannut suomalaista alkoholikulttuuria kohta 30 vuoden ajan. Nykyään moni pyytää kohdennettua apua alkoholilahjan ostamisessa ja haluaa ottaa huomioon lahjan saajan mieltymykset harrastuksia ja elämänvalintoja myöten. Tilastoja ei alkoholilahjoista ole, mutta Vilkunan mukaan voidaan sanoa, että esimerkiksi Helsingin myymälöissä lahjakauppa käy tiuhaan.

Sen sijaan esimerkiksi Kajaanin Prisman Alkossa nimenomaan yritysten antamien alkoholilahjojen väheneminen on näkynyt, arvioi palvelupäällikkö Antti Salomaa.

– Ehkä se johtuu asennemuutoksesta. Yleisesti ottaen pikkujoulut ovat nykyään selvästi aiempaa kuivempia, ja alkoholia käytetään vähemmän, Salomaa kertoo.

Kiusallinen vai osuva lahja?

Alkoholin vieminen voi olla yleinen lahja, mutta sen sopivuudesta on kirjava joukko mielipiteitä.

Kainuun A-klinikan sairaanhoitaja Susanna Kinnulan mielestä alkoholilahjaa ostaessa on syytä tuntea lahjan saaja tarkasti. Pullo on luonnollisesti arveluttava lahja esimerkiksi sellaiseen perheeseen, jossa kärsitään alkoholiongelmasta.

Kinnula ei kuitenkaan ole törmännyt siihen, että alkoholismista kärsineet ja sittemmin raitistuneet olisivat joutuneet kokemaan kiusallisia tilanteita alkoholilahjojen takia. Alkoholin käytön lopettaneet ovat usein vahvoja päätöksessään ja osaavat myös kieltäytyä epäsopivasta lahjasta.

– Se johtuu siitä, että raitistuneet tulevat julki asian kanssa, ja silloin lähipiiri tietää heidän tilanteestaan, Kinnula toteaa.

Vanhempi pariskunta nauttii viinistä ja toistensa seurasta.
Alkoholi liitetään usein sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jopa ystävyyden jakamiseen.AOP

Teimme kyselyn verkkosivuillamme siitä, onko alkoholi hyvä lahja. Saimme rapeat 399 vastausta ja runsaasti perusteluja sille, miksi alkoholi on tai ei ole hyvä lahja. Monista vastauksista käy ilmi, että lahjan hyvyys riippuu tilanteesta, kuten lahjojen kanssa yleensä tuppaa olemaan.

Kiinnostavaa on, että isolla osalla on myös hyvin selvä mielipide siitä, millainen lahja alkoholi on. Noin 34 prosenttia piti alkoholia selvästi hyvänä lahjana, kun taas runsas 25 prosenttia ei näin ajattele. Lähes 41 prosenttia asetti ehtoja vastaukselleen eikä siten ottanut yksiselitteisesti kantaa asiaan. Moni mietti vastauksessaan, millaisia ongelmia alkoholi voi mahdollisesti aiheuttaa, jos lahjan antaja erehtyy saajan mieltymyksistä.

Otannan perusteella näyttää kuitenkin siltä, että enemmistö sekä antaisi että vastaanottaisi alkoholia mielellään, mutta runsas neljännes ei pidä ajatuksesta lainkaan.

Useat esittivät perusteluissaan huolensa siitä, ettei voi tietää, onko lahjan saajalla tai hänen perheellään alkoholiongelmaa. Moni totesi, että alkoholi on hyvä lahja nimenomaan tutuille, ei tuntemattomille.

Hyvä lahja, jos tuntee saajan hyvin: Hänen mieltymyksensä ja toisaalta sen, että osaa pysyä kohtuukäytössä.  Huono lahja, jos ei tunne saajaa hyvin. Yksi viinipullo voi aiheuttaa ongelmakäyttäjälle katastrofin.

Varsinkin harrastajalle tietty viski, viini tai olut on ilahduttava lahja. Lahja on myös mukava jakaa ystävien kesken.

Jotkut ovat selvästi kokeneet ihmetyksen aiheeksi sen, että firmat ottavat asiakseen lahjoittaa alaisille tujakampia juomia.

Itse en juurikaan käytä viinaa, viiniä ja olutta kyllä. Ihmettelenkin lähinnä sitä että työpaikalla mm. 50v lahjaksi saan halvan konjakkipullon?!? Jos esimies tykkää viinasta, ei alaisten tarvitse siitä tykätä.

Alkoholipulloja baarin kaapissa rivissä, taustalta tulee valoa pullojen läpi.
Joidenkin mielestä alkoholi on hyvä lahja siksikin, että on varaa mistä valita. Toisaalta alkoholin lahjoittaminen voi olla hakuammuntaa, koska osa ei halua tai voi sitä käyttää.Mika Kanerva

Jotkut vastaajista eivät halua antaa lahjaksi turhaa krääsää. Siksipä syömiset ja juomiset koetaan hyväksi lahjaksi, sillä ne eivät kerry turhan päiten nurkkiin tai vie muutoin tarpeetonta tilaa.

Tietää, ettei se jää nurkkiin pyörimään tai ettei sitä joudu väkisin pitämään esillä, niin kuin jotain typerää muistoesinettä tai sisustushärpäkettä. Mukavan käytännöllinen lahja ja näin suomalaisittain tietää, että ei se pullo ainakaan halpa ollut.

Osa yhdistää alkoholilahjan laatuun ja arvostukseen sekä pitää ilahduttavana sitä, että alkoholin myötä saa lahjaksi myös elämyksen.

Se on elämys ja nautinto. Jää mieleen ja säilyvyys myös hyvä. Paljon valinnanvaraa: oluesta viskeihin esimerkiksi. Niin voi helposti valita lahjansaajan näköisen tuotteen.

Lahjaksi saatu, vuosikymmenien (-satojen) käsityöläistaidon tuotos nautittuna hyvässä seurassa (tai kirjan kanssa) on lahjan antajalta arvostuksenosoitus.

Alkoholia huonona lahjana pitävät taas sekä kritisoivat päihteen antamista lahjana että yleistä oletusta siitä, että kaikki käyttävät alkoholia.

Suomessa on vielä vahva olettamus että kaikki juovat edes vähän, eikä se kuitenkaan pidä paikkaansa. Alkoholi sopii mielestäni lahjaksi vain sellaiselle henkilölle, jonka tietää pitävän esim. erityisoluista, muille mieluummin ei.

Eihän tupakkaakaan anneta lahjaksi.

Lue lisää:

Mietitkö sopivaa lahjaa opettajalle? Yhteislahja voi olla paras – kunhan se ei ole lasten viemää viiniä