Video: Batman kutsuttiin vielä kerran Gothamin avuksi – Los Angeles muisti Adam Westiä komealla tavalla

Kun Lepakkomiehen merkki heijastuu kaupungin ylle, on kansalaisille apua tulossa. Los Angelesin kaupungintalo valaistiin näyttelijä Adam Westin muistoksi.

Batman
Batman-merkki heijastettuna kaupungintaloon Los Angelesissa 15. kesäkuuta.
Los Angelesin kaupungintalo valaistiin Lepakkomiehen merkillä näyttelijäö Adam Westin muistoksi.

Paikalla oli satoja faneja ja tietenkin lepakkosankarin taistelupari, Robinia esittänyt Burt Ward. 1960-luvulla esitetyn tv-sarjan tähti Adam West kuoli 88-vuotiaana viime viikolla Los Angelesissa.

Kaupungintalolla oli lepakkosignaalia sytyttämässä myös sarjan keskeisiin hahmoihin kuuluva Kissanainen, jota esitti useimmiten Julie Newmar.

Roistojoukkokin kaipaa salaperäistä Gothamin puolustajaa

Lepakkomies ehti taistella häikäilemättömiä rikollisia, kuten Pingviiniä, Pakkasherraa, Jokeria, Arvuuttajaa ja Kaksinaamaa vastaan uskollisen hovimestari Pennyworthin avulla kahden vuoden ajan. Tv-sarjaa esitettiin vuosina 1966–1968.

Sarja on innoittanut ohjaajia useisiin elokuviin. Batmania ovat esittäneet vuosien varrella muun muassa Michael Keaton, Val Kilmer, George Clooney, Christian Bale ja Ben Affleck.

Nyt Lepakkoluola pysyy tyhjänä. Tv-sarjan Batman on lentänyt viimeisen kerran.

Lue myös: 60-luvun Batmanin esittäjä Adam West on kuollut